14. luku, 2. kirja

Bartos
Keskinen kauppareitti, Andiolin keisarikunta

"Jättäisit hänet rauhaan. Hän on selvästi osoittanut, ettei ole kiinnostunut sinusta", Bartos huomautti vierellään ratsastavalle pojalle.

"Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että minä olisin kiinnostunut hänestä?" Darren kysyi viattomasti.

"En ole sokea", Bartos tuhahti ja katsahti kappaleen matkaa heidän edessään ratsastavan Danaen suuntaan.

Bartos ei todellakaan ollut sokea, hän oli nähnyt kaikki ne katseet, joita Darren ampui Danaeta kohti. Oikeastaan Bartos oli hieman hämmästynyt, sillä yleensä Darren ei jaksanut vaivautua itseensä välinpitämättömästi suhtautuvien tyttöjen takia. Tai välinpitämätön oli ehkä väärä sana. Danae kyllä soi Darrenille huomiota, mutta se oli yleensä jonkinlaista nokittelua tai irvailua.

Sen sijaan Bartosia ja hänen isäänsä kohtaan Danae oli ollut erittäin mukava. Jopa välistä melkeinpä liiankin ystävällinen. Bartos ei ollut tottunut siihen, että joku melkein vieras tyttö rupesi äkkiä hieromaan hänen hartioitaan tai kehumaan häntä jostain asiasta. Sellainen sai Bartosin punastumaan ja änkyttämään typerästi. Mutta sekin oli Danaen mielestä ollut vain suloista.

Syy Danaen erilaiselle suhtautumiselle Darrenia kohtaan oli helposti arvattavissa. Darren oli ollut alusta lähtien niin tökerö iskuyrityksissään, että Bartosia hävetti. Darren oli virnuillut ja ilveillyt Danaelle kuin mikäkin lapsellinen pikkupenska. Laukonut huonoakin kelvottomampia vitsejä ja temppuillut Danaen edessä kaikin mahdollisin tavoin.

Oli mahdotonta käsittää, miksi Darren oli lyönyt kaiken sillä tavoin läskiksi. Se ei ollut hänen tapaistaan. Yleensä Darren osasi olla oikealla tavalla tahdikas tyttöjen kanssa, etenkin sellaisten tyttöjen kanssa, joista hän oli kiinnostunut. Ja vaikka Darren mitä väittikin, Bartos oli täysin varma, että hän oli kovasti kiinnostunut Danaesta. Ne pitkät katseet tytön suuntaan olivat liian ilmeisiä.

"Hahahha, minäkö muka kiinnostunut tuollaisesta. Hei Bars, jotain rajaa! Näytän sinulle, miten vähän tuo typykkä minua kiinnostaa", Darren sanoi ja repäisi kävyn tien vieressä sopivasti kasvavasta männystä. Ennen kuin Bartos ehti estää, Darren oli jo sinkauttanut kävyn Danaen selkään.

Danae hiljensi hetkessä hevosensa vauhtia ja pyörähti satulassa ympäri. Darren osoitti sormellaan Bartosia ja puisteli paheksuvasti päätään. Bartos aisti vaaran merkit ilmassa, kun Danae ohjasi hevosensa poikien väliin.

"Darren, oliko sinulla jotain asiaakin?" Danae kysyi ja katsoi viileästi kiharapäistä poikaa.

"Asiaa, minullako? Ei missään tapauksessa", Darren kielsi teatraalisen jyrkästi.

"Harmi, sillä minulla olisi ollut asiaa sinulle", Danae vastasi keimailevalla äänellä, ja Bartos näki hänen siirtävän kädessään jotain parempaan asentoon.

Vastaus löi Darrenin ainakin hetkellisesti ällikällä. "Ai mitä asiaa?" hän kysyi uteliaasti.

"Tätä", Danae sanoi, kohotti käsivarttaan ja tyhjensi juomaleilinsä sisällön Darrenin niskaan.

Darren ulvaisi ja oli pudota hevosen selästä. Danae nauroi heleästi ja karautti ratsunsa nopeasti pois pärskivän ja kiroilevan Darrenin ulottuvilta. Bartos katsoi huvittuneena märkää ystäväänsä, joka oli kerrankin saanut ansionsa mukaan.

Jonkin matkaa heidän edessään ratsastava Berron Rigailon ja Danaen matkakumppani pääkamariherra Offus olivat hidastaneet vauhtiaan ja kääntyneet ihmettelemään takaansa kuuluvaa metakkaa. Bartos naurahti vielä pienesti ja ojensi Darrenille liinan, johon tämä saattoi kuivata itseään. Danaessa oli kieltämättä luonnetta.

*

Neuvoteltuaan jonkin aikaa majatalossa kahdestaan Danae ja Offus olivat myöntyneet lähtemään Bartosin ja muiden matkaan. Bartos arveli, että päätös oli ollut Danaen, joka vaikutti selvästi seikkailijaluonteelta ja innostuneelta näkemään uusia paikkoja. Paidoksen levottomuuksista kuulleessaankin hän oli ollut kiinnostunut - ei peloissaan. Bartos ei uskonut olevansa väärässä veikkauksessaan, että ylimääräinen lenkki Viiskallioon pelkästään viihdytti tyttöä.

Tieto siitä, että suoraan Viiskalliosta Danae lähetettäisiin Bartosin isoisän tilalle keskelle hiljaista maaseutua, oli saanut tytön näyttämään hapanta naamaa. Darren sen sijaan oli kiinnostunut yhtäkkiä kovasti mahdollisuudesta viettää muutama kesäviikko maaseudun rauhassa. Se taas ei yhtään yllättänyt Bartosia.

Olikohan siitä ollut kuukausi, kun Bartosin äiti oli kertonut pojalleen malkanialaisenystävättärensä sukulaistytöstä, joka kenties tulisi vuodeksi tai kahdeksi asumaan heidän luokseen Paidokseen. Pikkusiskot olivat hyppineet ja kiljuneet innosta uutisen kuullessaan, mutta Bartos ei ollut tiennyt miten suhtautua. Ajatus asumisesta saman katon alla omanikäisen tytön - ja vieläpä aatelisen - kanssa oli ujostuttanut häntä.

Koko juttu oli hermostuttanut Bartosia niin paljon, että hän oli työntänyt sen mielensä perukoille eikä ollut sanallakaan maininnut asiasta Darrenille, Joselille ja Franzille. Hän kyllä tunsi ystävänsä, kolmikko olisi arvatenkin riehaantunut tiedosta täysin, kiusoitellut Bartosia kyllästymiseen saakka ja vieläpä ilmestynyt yöllä ikkunan taakse tirkistelemään, näkisikö tytön vaihtavan vaatteita huoneessaan.

Josel ja Franz, niinpä niin. Bartosille tuli aina haikea olo, kun hän pohti mitä ystäville mahtoi kuulua. He neljä olivat olleet vuosikaudet lähes erottamattomia ja nyt kaksi oli äkkiä temmattu joukosta pois ja heitetty ties minne.

Franz oli onnistunut karkaamaan Varjon Ristin kivisestä vankilasta ja oli nyt teillä tietymättömillä. Bartos oli huolissaan pitkänhuiskeasta kaveristaan, vaikka tiesi tämän kyllä pärjäävän. Franz oli mestari keplottelemaan itsensä kuiville, olipa tilanne miten hankala tahansa.

Entä Josel sitten? Bartos kaipasi vaaleatukkaisen pojan teräväkielisiä sutkauksia, joihin ei koskaan itse löytänyt yhtä nasevia vastauksia. Hän kaipasi tapaa, jolla Josel tunki itsensä huomion keskelle, oli itsevarma, sähäkkä ja ailahtelevainen itsensä.

Joselista oli niin vaikea ottaa selkoa, oli aina ollut. Hän osasi olla riemastuttavan iloluontoinen, huomioonottava ja erittäin reilu, mutta taas toisena hetkenä pahantuulinen, turhautunut ja ivallinen. Darrenin mielenliikkeitä Bartos osasi lukea vaivatta ja Franziakin varsin hyvin, mutta se mitä Joselin vaalean hiuspehkon alla liikkui, pysyi enimmäkseen arvoituksena. Franz selvittäisi varmasti kaikki kohtaamansa vaikeudet, mutta Josel, miten hän pärjäsi? Sitä Bartos ei kyennyt arvioimaan ja se huoletti häntä kovasti.

Toinen ihminen, josta ei päässyt noin vain jyvälle oli Danae. Tyttö ei vaikuttanut yhtään sellaiselta, jollaisiksi Bartos oli malkanialaiset aatelisneidot kuvitellut. Hän oli odottanut omanarvontuntoista, poispilattua, siveää ja herkkää prinsessaa, joka saisi näppylöitä pölyisistä maanteistä ja dimali-moukkien seurasta. Danae oli kuitenkin aivan toista: rempseä, melkeinpä poikamaisen mutkaton ja hyvää seuraa. Kovin uskonnollinenkaan hän ei vaikuttanut olevan, vaikka Bartos oli luullut kaikkien malkanialaisten rukoilevan lähes tauotta ankaria jumaliaan.

Danae oli ylhäistä sukua ja jonakin päivänä hänestä tulisi herttuatar Dannkas, niin Bartos oli tytön puheista ollut ymmärtävinään. Vaikka Danae olikin enimmäkseen muuta kuin aatelistytöltä saattoi odottaa, hän oli silti hyvin tietoinen jalosukuisen asemansa tuomasta käskyvallasta. Pääkamariherra Offus totteli hänen jokaista liikettään, vaikka oli itsekin varsin huomattava henkilö. Danae kuitenkin naamioi käskynsä niin herttaisesti esitetyiksi pyynnöiksi, että Bartoskin toteutti mieluusti tytön pikku toiveet.

Berron Rigailonkaan ei ollut täysin vastustuskykyinen Danaen viehätysvoimalle, mutta teki sentään selväksi tytölle, että hän oli joukon johtaja. Niinpä Danae joutui kiltisti sopeutumaan ajatukseen matkustaa Viiskallion jälkeen suoraan Bartosin isoisän maatilalle.

Darren sitä vastoin ei saanut Danaelta yhtään kaunista pyyntöä toteutettavaksi. Ei sen jälkeen kun poika oli tarjoutunut eräässä pysähdyspaikassa tuomaan janoiselle tytölle lasillisen mehua. Danae oli vaikuttanut ilahtuneelta ja ottanut ison hörpyn Darrenin tarjoamasta lasista. Mehun sijasta lasissa oli ollut viinietikkaa, jonka yskivä Danae oli pärskinyt suustaan majatalon vastapestylle lattialle. Darren oli nauranut kippurassa ja majatalon isäntä karjunut Danaelle kuin syötävä.

Viimeistään siitä konnankoukusta oli alkanut Danaen ja Darrenin välinen kissa- ja hiirileikki. Tosin Bartos ei enää tiennyt, kumpi heistä oli kissa ja kumpi hiiri. Oliko sillä lopulta väliäkään, kumpi heistä härnäysleikin oli aloittanut? Ainoa, mikä merkitsi, oli se että he kaikki pääsisivät turvallisesti Viiskallioon. Ja sen jälkeen toivottavasti isoisän maatilalle - ja kukapa tietää, jonakin kauniina päivänä takaisin Paidokseen, kotiin.

*

Puikulan muotoinen ilmalaiva pullisteli kentällä lähtövalmiina ja odotti viimeistä matkustajaansa. Polttoainesäiliöt oli täytetty, miehistö oli kiivennyt ohjaamoon ja enää pelkkä ankkuriketju piti aluksen kiinni maassa. Ennen kuin ratsastus Viiskallioon jatkuisi, oli jäähyväisten aika.

"Minun tulee ikävä sinua, Höpsö", Danae sanoi kyyneleet poskillaan ja rutisti pääkamariherra Offusin uudestaan syleilyynsä.

"Älä kutsu minua Höpsöksi, Danae-kulta", Offus sanoi, mutta räpytteli hänkin silmiään tiuhaan. Kuin merkkinä heille kentän polttoaineletku päästi lohduttavan suhahduksen.

Bartos painoi katseensa maahan; oli kiusallista seurata vierestä toisten liikutusta. Etenkin kun Danaen ja Offusin kyynelehtiminen sai kosteuden kihoamaan myös omiin silmäkulmiin. Hävetti olla niin herkkä.

Ilmalaiva väreili lähtölavallaan suurena ja uljaana. Varmaan miehistö olisi jo halunnut puskea sen taivaalle. He olivat sankareita, jotka julistivat lentäessään Andiolin ja koko ihmiskunnan mahtavuutta. Sellaisen edessä Bartos tunsi itsensä mitättömäksi nyyhkijäksi. Ruveta nyt vetistelemään toisten itkemisestä.

Darrenia sen sijaan hyvästelytilanne ilmalaivakentällä ei tuntunut liikuttavan. Kiharatukkainen poika irvisti huvittuneena ja kuiskasi tahallisen kovaan ääneen Bartosille: "Typykkä pillittää taas, pitäisikö minun tarjota hänelle nenäliina? Vaikka sellainen, johon olen niistänyt."

"Ole hiljaa!" Bartos kivahti takaisin, mutta Darren vain nauroi hilpeästi.

Bartos ei käsittänyt. Miksi Darrenin piti olla niin hiiskatin pölkkypäinen kaikessa, mitä tuli Danaehen? Aina aikaisemmin kun Darren oli ollut ihastunut johonkin tyttöön, hän oli kohdellut tätä kuin kaunista kukkasta. Miksi niin ei voinut olla Danaenkin kohdalla?

Darrenin ihastus oli ilmiselvää, mutta jokin koko jutussa silti mätti. Bartosia houkutteli ahdistaa Darren seinää vasten ja pakottaa hänet selittämään, miksi hän käyttäytyi kuin toope. Se ei valitettavasti ollut helppoa. Siinä missä Bartos oli kankea ja hidas puheissaan, liukaskielinen Darren osasi keplotella itsensä turvallisille vesille mistä tahansa ristikuulustelusta.

Kuten Bartosin olisi pitänyt arvata, Darren ei ollut vielä saanut tarpeekseen pelleilystä. Kiharapää päästi nenästään kovan niiskauksen ja sen jälkeen kurkustaan hyvin keinotekoiselta kuulostavan nyyhkäyksen ja väänsi kasvonsa mukamas surkeaan ilmeeseen. Temppuilullaan hän sai sen, mitä todennäköisesti oli hakenut eli kaikkien huomion itseensä.

"Darren!" Berron Rigailon ärähti ja poika näytti hetkessä katuvalta, mitä hän ei taatusti oikeasti ollut.

Bartos pukkasi ystäväänsä kylkeen ja toivoi, että tämä asettuisi. Joskus Darrenin pilailu oli hauskaa, mutta vain joskus. Bartos ei erityisemmin pitänyt siitä, että jokainen vakava asia piti aina kääntää leikiksi. Sellainen Darren kuitenkin oli eikä häntä kai voinut muuksi muuttaa.

Danae näytti kimmastuneelta, joten Darren oli taas kerran päässyt tavoitteeseensa. Tulisiko noiden kahden välisestä vihoittelusta koskaan loppua, Bartos mietti ja pelkäsi tietävänsä vastauksen. Yhä enemmän Bartosista tuntui siltä, että hänen täytyi puhua Darrenille. Vakavasti, niin kuin mies toiselle. Miehiähän he oikeastaan jo olivat, mitä nyt Darren vaikutti jumittuneen keppostelevan pikkupojan tasolle.

"Nuori mies, kohtele Danae-neitiä hänen arvonsa mukaisesti. Jonakin päivänä hän on herttuatar, mietipä sitä", Offus huomautti moittivalla äänellä.

"Selvä juttu, mietin varmasti", Darren vastasi hyvin huolettomasti ja hymähti Bartosin suuntaan osoittaakseen, ettei todellakaan tarkoittanut mitä sanoi.

Keskustelu olisi saattanut päättyä siihen, ellei Danae olisi puuttunut puheeseen. "Mitä tuo muka osaisi miettiä, säälittävä köyhä ressukka", tyttö lausui kirkkaalla ja pilkalliseksi muuttuneella äänellään. "En todellakaan ymmärrä, miksi hän on mukanamme. Ei tuollainen yhteiskunnan pohjasakan edustaja sovi meidän ja Rigailonien seuraan."

Bartos lakkasi hetkeksi hengittämästä. Se oli pahasti sanottu. Danae oli tarkoittanut loukata joka sanallaan ja vilkaisu Darrenin suuntaan kertoi, että pilkka oli osunut maaliinsa. Äskeinen huvittuneisuus oli tiessään pojan kalpeiksi ja ilmeettömiksi valahtaneilta kasvoilta. Bartos etsi mielessään kiivaasti sanoja, joilla pelastaa tilanne, mutta kuten tavallista, hän ei löytänyt niitä.

Darrenkaan ei sanonut mitään, vaan kääntyi ja lähti hitaasti kulkemaan pois ilmalaivan lähtölavalta.

"Danae...", Offus aloitti moitteen, muttei jatkanut pidemmälle.

Bartos katsoi tyttöä huolestuneesti. Darren oli tietysti kerjännyt sitä, mutta Danae tuskin oli aavistanut ennalta, miten satuttavia hänen valitsemansa sanat olivat olleet. Darrenille hänen perheensä köyhyys oli hyvin arka paikka, eikä kukaan hänet tunteva koskaan laskenut asiasta leikkiä. Jos joku koulutoveri oli joskus yrittänyt, hän oli saanut tuta Darrenin ja tämän ystävien vihan. Nyt Darren ei kuitenkaan ollut raivostunut, vaan lamaantunut loukkauksen kuultuaan. Bartos arveli sen liittyvän siihen, kuka sanat oli lausunut.

Danae rypisti otsaansa Bartosin katseen kohdattuaan, mutta käänsi pian päänsä pois. Mitä tyttö ajattelikin, Bartos ei saanut siitä selvää. Niinpä hän etsi tukea isästään.

"Mene hänen peräänsä", Berron patisti ja nyökkäsi kohti Darrenia, joka laahusti yhä kauemmas kentän laidalle.

Voi Darren, Bartos ajatteli ystävänsä alakuloista hahmoa katsoessaan ja tunsi riipaisun jossain sydämen kohdilla. Hän ei ollut hyvä lohduttamaan toisia, mutta nyt oli yritettävä.

Hän sai Darrenin kiinni tämän istuuduttua matalan kiviaidan päälle. Darren potkiskeli kenkiensä kannoilla aitaa ja tuijotti synkästi edessään levittäytyvää peltoaukeata.

Bartos ponnisti ja kipusi aidalle ystävänsä viereen. Kumpikaan ei sanonut alkuun mitään. Bartos siksi, ettei hän keksinyt heti, mitä sanoa ja Darren kaiketi siksi, ettei häntä huvittanut puhua.

Vihdoin Bartos rohkaisi mielensä ja esitti itseään vaivanneen kysymyksen: "Miksi olet hänelle koko ajan niin hankala?"

Darren tuhahti, muttei vastannut tai edes vilkaissut kaveriaan.

"Sinä pidät hänestä, joten miksi olet tuollainen?"

"Enkä pidä!" Darren tiuskaisi ja läimäytti toista reittään.

Bartos huokaisi ja katsoi kaveriaan surullisena. Eihän hän ei osannut ratkoa edes omia ihmissuhdeasioitaan, joten mikä hän oli neuvomaan muita. Kenties hän oli sittenkin erehtynyt Darrenista ja Danaesta.

Yllättäen Darren päätti kuitenkin puhua ja sanoi yhä peltoa tuijottaen: "Hän inhoaa minua. Takuulla olet huomannut sen."

Apea nuotti Darrenin äänessä kannusti Bartosia jatkamaan keskustelua. "Et ole antanut hänelle kovastikaan aihetta pitää sinusta", hän huomautti ja katseli, miten tuuli taivutti heinää pellolla.

"Hah, mitä hän muka minussa näkisi - tai kuulithan äsken, mitä hän näkee minussa: köyhän ressukan, jonka pitäisi luikkia pois hänen ylhäisestä seurastaan."

"Sinä ärsytit häntä."

"Entä sitten? Hän sanoi silti, mitä sisimmässään ajatteli."

Bartos huokaisi taas. Ehkä Danae tosiaan oli paljastanut, mitä ajatteli Darrenista. Mutta siitä huolimatta kaikki johtui paljon Darrenin omasta käytöksestä. "Mutta miksi olet härnännyt häntä kaiken aikaa? En ymmärrä."

Darren vilkaisi nopeasti Bartosia, ennen kuin kääntyi taas peltoon päin. "Mitäpä sinä ymmärtäisit, olet rikas ja maineikkaasta perheestä. Sinut Danae huomioi jo pelkästään sen takia. Mutta entäs minä? Köyhä kurjimus juoppoperheestä. Mitä muita keinoja minulla olisi saada hänen kaltaisensa huomio kuin ärsyttää? Sanopa se."

"Olisit voinut edes yrittää jotain", Bartos huomautti alakuloisesti.

"Mitä jos en keksinyt muuta keinoa? Mitä jos olen niin mahdottoman ihastunut häneen, että harkintakykyni yksinkertaisesti sumeni?" Darren melkein parahti viimeiset sanansa ja pyyhkäisi käsillään kiharaisen hiuspehkonsa sekaisin.

"Oletko sinä sitten ihastunut häneen?" Bartos varmisti, vaikka tiesinkin jo vastauksen.

"Kovemmin kuin kehenkään muuhun koskaan", Darren kivahti ja läimäytti kummallakin kädellä reisiään.

"Voi Darren", Bartos lausahti alakuloisesti ja taputti ystäväänsä harteille.

"Voi Darren tosiaan", Darren vastasi ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen tai ehkä vain pellolle, jossa tuuli taivutti heinää.

*

He ratsastivat jonossa, kaikki neljä perätysten. Berron Rigailon johti joukkoa, Danae tuli valkoisen tammansa selässä seuraavana, sitten Darren ja vihoviimeisenä Bartos. Kukin heistä ratsasti vaiti, omissa ajatuksissaan. Offusin lähdön jälkeen Bartosista oli alkanut tuntua, ettei heistä kellään ollut sanottavaa toisilleen. Darren jurotti itsekseen ja Danae poti kai joko huonoa omaatuntoa tai koti-ikävää.

Bartos itse olisi kyllä mielellään ratsastanut isänsä vierellä ja rupatellut hänen kanssaan. Niin he olisivat varmasti tehneet, jos olisivat olleet kahden. Nyt hän tyytyi tarkkailemaan letkan hänniltä Danaeta ja Darrenia. Noita kahta ei todellakaan saanut enää päästää tukkanuottasille toistensa kanssa. Hiljainen mököttäminenkin oli parempi vaihtoehto kuin avoin kinastelu.

Onneksi ei ollut Darrenin tapaista murjottaa kovin pitkään. Hän oli liian seurallinen viihtyäkseen kauan hissuksiin omissa oloissaan. Darren jos kuka nautti kepeästä jutustelusta ja leikinlaskusta. Pelkällä pilailulla ei silti palattaisi aikaan ennen ilmalaivakentällä tapahtunutta.

Olisi tarvittu anteeksipyyntö. Ensin Danaelta ja sitten Darrenilta. Tyttö oli kuitenkin ylhäissyntyinen ja liian ylpeä pahoitellakseen käytöstään köyhälle dimali-pojalle, joka oli sitä paitsi parin päivän ajan nälvinyt häntä lähes tauotta.

Kumpikaan heistä ei nöyrtyisi, siitä Bartos oli melkoisen varma. Eikä hän voisi itsekään tehdä mitään sovinnon eteen. Darren oli vannottanut häntä pysymään vaiti kaikesta, ja kuten hyvän ystävän kuuluikin, Bartos oli tietysti luvannut.

Darren ei tavannut koskaan uskoutua syvimmistä tunteistaan kenellekään. Nyt jokin oli muuttanut. Oliko Darren alkanut pitää Bartosia jonkinlaisena uskottunaan? Ajatus hiveli Bartosin itsetuntoa ja hän halusi myös osoittautua Darrenin luottamuksen arvoiseksi. Valitettavasti mutkikas tilanne ei sillä tavalla oikenisi.

Vyyhti oli liian sotkuinen Bartosin selvitettäväksi. Hän ei ollut mikään johtajatyyppi, eikä kyllä Darrenkaan. Olisipa Josel ollut heidän kanssaan! Kultatukka olisi tiennyt mitä tehdä. Hänellä olisi ollut luonnetta pakottaa Darrenin pyytämään Danaelta anteeksi.

Eikä koko soppaakaan olisi syntynyt, jos Josel olisi ollut heidän mukanaan. Sillä silloin hän olisi hallinnut tilannetta alusta asti, ja Darren olisi joutunut ottamaan ihan erilaisen roolin ryhmässä. Josel ei olisi ikinä antanut Darrenin kiusata Danaeta noin pitkään. Ja jollei Darren olisi ajoissa tuonut ihastustaan muiden tietoon, Josel olisi jopa saattanut yrittää iskeä tytön itselleen.

Niinhän se aina oli ollut. Darren ja Bartos olivat mukautuneet Joselin toisinaan oikuttelevaan tahtoon. Josel oli kultaisena loistava aurinko ja he muut kiertotähtiä, Bartos aina kaikkein uloimpana ja vähäisimpänä radallaan. Yleensä heistä vain Franz kykeni kunnolla uhmaamaan Joselia. Mutta Franz olikin oman tiensä kulkija, ja hänelle Josel soi tietyn erityisaseman.

Mutta kukapa olisi voinut olla pitämättä Joselista. Jollain tapaa he kaikki kolme ihailivat häntä. Josel näytti hyvältä, oli loistava urheilussa ja suoriutui koulutehtävistä vaivattomasti. Se oli kuitenkin pelkkää pintaa. Ennen kaikkea Josel oli luonteensa takia se mitä oli. Oikukas, villi ja kuohahteleva - voi kyllä. Mutta silti toisista huolehtiva ja reilu. Mitä luotettavin ystävä heille, joista hän piti ja vaarallinen vihollisilleen.

Bartos naurahti ajatukselleen. Ei Joselilla tosin tainnut olla vihollisia. Miksi olisi ollut? Tai hetkinen...yksi vihamies oli tavallaan. Zdain Monteilonin kaunispiirteiset kasvot välähtivät Bartosin mielessä ensimmäistä kertaa varmaan yli viikkoon. Monteiloniin Josel oli aina suhtautunut yhtä leppymättömästi. He kaksihan olivat olleet pahimmat kilpaveikot urheilukisoissa koko kouluajan.

Missähän Monteilonkin mahtoi tällä hetkellä olla? Paidoksessa huhuttiin, että käskynhaltija perheineen oli onnistunut pakenemaan kaupungista. Hyvä niin, ei Bartos toivonut heille mitään pahaa. Olivathan Monteilonit sitä paitsi samalla puolella Varjon Ristiä vastaan kuin he itsekin.

Bartos huomasi Darrenin hidastavan vauhtiaan ja ratsastavan rinnalle. "Mitä mietit?" kiharapää tokaisi hyvin arkipäiväiseen sävyyn.

Arvasin, että kyllästyisit nopeasti mököttämiseen, Bartos ajatteli huvittuneena. Ääneen hän kuitenkin sanoi totuudenmukaisesti: "Zdain Monteilonia."

"Zdain Monteilonia?" Darren kummasteli. "En tiennytkään, että sinä ajattelet poikia sillä tavalla. Vaikka kieltämättä nyt, kun asian paljastat...", hän virnuili, ja Bartos kurottautui satulasta mottaamaan kaveriaan kylkeen. Paitsi että Darren ei jaksanut olla kauan hiljaa, hän ei selvästikään jaksanut olla yhtään pidempään kertomatta huonoja vitsejään.

"Tollo. Mietin vain, että minne Monteilonit ovat päätyneet", Bartos sanoi.

"Dimalokseen varmaan. Siellähän kaikki tämän valtakunnan raharuhtinaat asustelevat", Darren tuhahti, eikä Bartosilta jäänyt huomaamatta, miten pojan katse käväisi edessä ratsastavan Danaen selässä.

"Niin kai. Dimalos sopii Monteiloneille."

"Niin - tai mistä sen tietää, vaikka Zdain Monteilon viettäisi parhaillaan aikaa meidän Joselin seurassa", Darren keksi.

"Zdain ja Josel yhdessä? Älyttömämpää ajatusta ei voi olla", Bartos sanoi ja nauroi sydämensä kyllyydestä. Joskus Darrenin vitsit olivat jopa hauskoja.