17. luku, 2. kirja

Melgyera
Oli aamupäivä Viiskallioon saapumisen jälkeen. Melgyera tovereineen käveli synkän hiljaisuuden vallitessa kohti Suuren Neuvoston salia. Jopa Ragart oli lopettanut iänikuisen lörpöttelynsä, Melgyera huomioi ja vilkaisi syrjäkarein vierellään talsivaa miestä. Pyylevä kauppias oli suupaltti, muttei tollo ja osasi lukea tilannetta kyllin hyvin tajutakseen, että muut eivät olleet juttutuulella.

He olivat käyneet tilannetta yhdessä jo läpi aamulla. Kukin tiesi, mitä tuli sanoa ja jättää sanomatta. Luonnollisesti Zal huolehtisi enimmäkseen puhumisesta ja muut lähinnä vastaisivat heille itselleen esitettyihin kysymyksiin. Zalin johdolla kaikki sujuisi paremmin, oli aina sujunut. Ja niin pitkään kuin Zal olisi johdossa, Melgyera seuraisi häntä. Niin hän oli vannonut, hyvin kauan sitten. Saman lupauksen olivat antaneet myös Marl ja Ragart tahoillaan. Mitä hyökkäyksiä Zaltarim Fizol tänään joutuisikaan kohtaamaan, he kolme seisoisivat samassa rintamassa vanhaa miestä tukien.

Melgyera tiesi, että pian alkava kuulemistilaisuus ei olisi oleva helppo. Enemmistö Suuren Neuvoston jäsenistä oli heitä vastaan. Muutamat siitä joukosta olivat niin häijyjä, etteivät edes vaivautuneet salaamaan inhoaan Zalia kohtaan. Tänään he hyökkäisivät armottomasti.

Onneksi Kätkölinnassa oli myös pieni joukko ihmisiä, joihin saattoi luottaa. Renn Tauganei tuli Melgyeralla ensimmäisenä mieleen. Nuori mies oli Suuren Neuvoston vanhimman sisarenpoika, mutta tosiasiassa uskollisempi Zalille kuin arvovaltaiselle enolleen. Nokkelaa Renniä parempaa vakoojaa Zal ei olisi voinut Kätkölinnan sisälle ujuttaa.

Andreuz Sandkan oli toinen luotettava. Joselin isä oli henkensä velkaa Zalille ja hänen kaltaiselleen kunnon miehelle tuollaiset velat merkitsivät paljon. Harmillisesti Andreuz oli kaikesta Sinisen Kuun piirissä nauttimasta arvonannostaan huolimatta vain yksi mies eikä edes kuulunut neuvostoon. Jos koko muu Kätkölinna kiroaisi Zalin, hän ei voisi tehdä mitään.

Näissä mietteissä Melgyera astui nelikon viimeisenä korkean holvikaaren alitse käytävään, joka johti suoraan Suuren Neuvoston saliin. Sisääntulijoita tarkkaan syynäävät vartijat vain lisäsivät painostavaa tunnetta.

Sininen Kuu kohtelee meitä kuin joinain tunkeilijoina tai roistoina, Melgyera ymmärsi ja vihantunne kuohahti hänen sisällään. Se oli samaa katkeraa vihaa, jota hän oli tuntenut Sinistä Kuuta kohtaan siitä saakka, kun oli poistunut Kätkölinnasta viimeisen kerran liki kolmekymmentä vuotta sitten.

Jotkut Zalia tuolloin ylenkatsoneet Suuren Neuvoston jäsenet olivat jo vaipuneet manan majoille, mutta moni kaikkein pahimmista odotti heitä holvikaaren takana sijaitsevassa salissa. Kuluneet melkein kolmekymmentä vuotta eivät olleet saaneet Melgyeraa unohtamaan tai antamaan anteeksi. Hän ei voisi koskaan pudistella mielestään Zalin kokemaa nöyryytystä ja ymmärrystä siitä, että rakas Anden oli antanut henkensä aivan turhaan.

Äkkiä he olivat sisällä Suuren Neuvoston salissa. Melgyera räpytteli silmiään kirkkaiden kaasulamppujen ja suuren kattoikkunan valossa ja näki sitten heidät kaikki. Kaksikymmentäviisi tuolia, joista vajaa puolet tyhjiä. Monet neuvoston jäsenistä olivat toimittamassa asioitaan asutun maailman eri kolkissa. Riittävän moni oli kuitenkin saapuvilla ja neuvosto päätösvaltainen.

He neljä levittäytyivät rinnatusten neuvoston kuunsirpin muotoisen pöydän sisäkaaren eteen, Melgyera vasemmanpuolimmaiseksi Zalin viereen seisomaan. Kukaan ei puhunut mitään, ja Melgyera tiedosti lukuisien silmäparien tutkivan neljää vierasta.

Yhtä lailla myös Melgyera antoi katseensa kiertää läsnäolijoissa. Lugas Bahrall seisoi kädet ristissä seinustalla. Vartiokaartin päällikkö ei ollut äänivaltainen neuvoston jäsen, mutta oikeutettu olemaan paikalla. Samoin oli laita vanhan kumaraisen herran, jonka Melgyera arvasi olevan kuulemistilaisuuden laillisuutta valvova notaari. Heidän lisäkseen neuvostoon kuulumattomina oli paikalla muutama vartiosotilas sekä kaksi kirjuria. Melgyera vilkaisi ohimennen jokaista heistä, ennen kuin syventyi neuvoston jäseniin.

Hän ei tuntenut näistä puoliakaan tai sitten oli unohtanut osan kasvot. Olihan siitä jo kolmekymmentä vuotta; ihmiset olivat vanhentuneet ja osa neuvoston jäsenistä oli vaihtunut toisiin. Paikalla oli kuitenkin heitä, joita Melgyera ei ollut unohtanut.

Zeddla Masdookin mustat silmät olivat yhtä sameat ja tulkitsemattomat kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Kuluneet vuosikymmenet eivät olleet tuoneet yhtään lisää painoa tälle lähes luurankomaisen laihalle naiselle, jonka littana povi näytti surkean olemattomalta tummansinisen puvun syvään uurretussa kaula-aukossa. Jollei sitten rohkean miehustan tarkoitus ollut kiinnittää huomio Zeddlan lintumaisen pitkään kaulaan, jonka asento oli aivan yhtä koppava kuin Melgyeran hänet viimeksi nähdessään.

Näkyi myös muita tuttuja kasvoja menneisyydestä: kyttyräselkäinen, ikivanha ja Zalin puheitten mukaan täysin seniiliksi muuttunut Ytter Kazerbol, alituiseen ohuita huuliaan pureskelevan Mefeena Belmat sekä inhottavuuteen asti pirullinen Doptus Salvort punaisessa piikkitukassaan.

Niin, Doptus Salvort. Kuluneet vuodet olivat uurtaneet tuon mertentakaisessa Pimentolassa syntyneen miehen kasvot lähes tunnistamattomiksi. Halveksuntaa tirisevästä ilmeestään päätellen hän ei kuitenkaan ollut muuttunut sisältäpäin miksikään. Pöydän ääressä istuvista naisista ja miehistä Doptus Salvort oli paitsi inhottavin myös rehellisin, sillä hän ei ollut koskaan yrittänyt peitellä vihamielistä suhtautumistaan Zaliin.

Melgyera ohitti Salvortin pelkällä synkeällä vilkaisulla ja käänsi katseensa heihin kahteen, jotka olivat lopulta kaikkein tärkeimmät. Nelissäkymmenissä oleva ruskeatukkainen ja viiksekäs Gesvor Bolda oli Viiskallion käskynhaltija, Kätkölinnan herra ja kuuleman mukaan läheistä sukua itselleen keisarinnavainaalle. Henkeen ja vereen keisarin miehiä, kuten Andiolin käskynhaltijat yleensä tapasivat olla.

Melgyera oli tavannut Boldan vain kerran, ohimennen Dimaloksessa kymmenkunta vuotta sitten, eikä hänellä ollut selvää kuvaa siitä, mitä mies ajatteli tästä kaikesta. Zalkaan ei tuntenut käskynhaltija Boldaa sen paremmin, mutta tiesi kertoa tämän olevan varsin älykäs mies. Se saattoi olla hyvä tai sitten huono asia heidän tavoitteidensa kannalta.

Vaikka Gesvor Bolda olikin Viiskallion käskynhaltija sekä Sinisen Kuun Suuren Neuvoston jäsen, hän ei silti ollut asemaltaan huoneen merkittävin. Sinisen Kuun historiassa vain harva Viiskallion käskynhaltija oli ollut virallisen toimensa ohella Suuren Neuvoston vanhin. Vuosisatojen saatossa yllättävän moni provinssin käskynhaltijoista ei edes ollut saanut kunniaa kuulua Suureen Neuvostoon. Bolda kuitenkin oli selvästi jotain muuta kuin pelkkä sätkynukke Sinisen Kuun hallitsemassa kaupungissa.

Viimeisenä Melgyeran tutkiva katse lankesi Suuren Neuvoston vanhimman paikalla kaikkein keskimmäisenä istuvaan mieheen. Nimitys "vanhin" ei suinkaan tarkoittanut neuvoston iältään vaan arvoltaan korkeinta jäsentä. Raff Gennebeck ei tietenkään julkisesti esiintynyt Suuren Neuvoston vanhimman arvonimellä, vaan viiskalliolaiset tunsivat hänet kaupungin keisarillisena rahastonhoitaja, miehenä joka tarpeen mukaan raotti ja kiristi käskynhaltijan kukkaronnyörejä.

Gennebeck ei ollut näyttänyt vanhalta silloin kun Melgyera oli hänet viimeksi nähnyt, mutta vuodet olivat vierineet ja tarranneet kiinni myös häneen. Hänen malkanialainen vaaleutensa oli edelleen tallella, toki tukka harmaampana ja ohuempana kuin ennen. Komea mies ei ollut koskaan ollut, mutta hänessä oli silti harvinaislaatuista karismaa. Ehkä ikä oli vain korostanut tuota piirrettä. Gennebeckin kirkkaat siniset silmät ja rauhalliset eleet herättivät luottamusta keskustelukumppaneissa - paitsi, että Melgyera ei luottanut häneen. Gennebeck oli kova mies ja jyrkkä kannoissaan, vanhoillinen kuten malkanialaiset usein. Varmasti rehellinen, mutta täysin haluton poikkeamaan oikeaksi katsomaltaan linjalta. Sanalla sanoen kivinen paasi Zalin pyrkimysten tiellä.

Melgyera tovereineen oli seissyt pitkään kuunsirpin muotoisen pöydän edessä, ennen kuin heidät vihdoin huomioitiin sanoin. Puhuja oli neuvoston vanhin, niin kuin tapoihin kuului. "Tervetuloa Suuren Neuvoston eteen, Zaltarim Fizol, Marl Gaidok, Melgyera Dimossai sekä Ragart Zapp - vaikka se ei oikea sukunimesi olekaan."

Ensimmäinen piikki, Melgyera ajatteli ja toivoi, ettei Ragart provosoituisi Raff Gennebeckin sanoista. Sillä ne olivat nöyryyttämään tarkoitettuja sanoja, jos yhtään tunsi Ragartin menneisyyttä. Melgyera tunsi, aivan kuten Ragart tunsi hänen omansa. Näköjään myös Gennebeck vaikutti tietävän yhtä ja toista, eikä Melgyera olisi halunnut miettiä, mitä se hänen omalla kohdallaan tarkoitti. Oli niin paljon sellaista, jota hän ei halunnut jakaa kenenkään muun kuin Marlin, Ragartin ja Zalin kanssa.

Zal nyökkäsi Melgyeran vierellä neuvoston vanhimman sanoille. Melgyera ei toistanut liikettä. Se ei ollut tarpeen. Vain sillä oli merkitystä, että hän seisoi Zalin rinnalla valmiina puolustamaan tätä, niin kuin oli tehnyt siitä saakka, kun Zal oli pelastanut hänet varmalta kuolemalta.

Nyt siitä hetkestä oli kulunut melkein neljäkymmentä vuotta. Melgyera oli ollut pelkkä tyttö, alta kahdenkymmenen, mutta aivan liikaa sen ikäiseksi nähnyt.

Ne olivat olleet aikoja, joista hän ei ollut ylpeä. Mutta mitä vaihtoehtoja hänellä olisi ollut? Isän kuoleman jälkeen äitipuoli oli käskenyt hänen häipyä kotoa. Paha, sydämetön nainen, joka oli aina kadehtinut tytärpuolensa kauneutta. Isän eläessä asiat olivat olleet vielä hyvin. Melgyeralla oli ollut hyvä ja rakastava isä, joka oli kohdellut ainokaista tytärtään kuin kukkasta. Myös hänen saamastaan huomiosta äitipuoli oli ollut kateellinen ja läksyttänyt Melgyeraa aina kun isän silmä oli välttänyt. Elämä oli kuitenkin ollut ihan siedettävää ja varsin huoletontakin, ennen kuin keuhkoihin pesiytynyt kasvain oli nujertanut isän.

Kaksi viikkoa isän kuoleman jälkeen äitipuoli oli heittänyt Melgyeran ulos kodista, jossa hän oli elänyt pikkutytöstä saakka. Melgyera oli ollut vasta seitsemäntoista ja liian hädissään edes tajutakseen kysyä apua naapureilta tai omilta ystäviltään. Koska ei ollut sukulaisia tai ketään muutakaan, jonka luokse mennä, Melgyera oli lähtenyt pois kotikylästä.

Lähes rahattomana ja vailla suunnitelmia hän oli päämäärättömän taivalluksen ja parin vaunukyydin jälkeen päätynyt Nao-Kartheonin suureen kaupunkiin melkein Keisarikunnan länsirajalle saakka. Kymmenien puistojen ja lampien Nao-Kartheonin sanottiin olevan koko Andiolin kaunein kaupunki, mutta Melgyeralle se oli rumin.

Satojen runojen ylistämät Valthoi-puiston jättilumpeet, Sankareitten aukion kuparikoristeiset obeliskit tai Nao-Kartheonin kuulu silta eivät merkinneet Melgyeralle mitään. Hänen sydäntään vihloi joka kerta, kun kaupungin nimi vain mainittiinkin. Myös Viiskallioon liittyi tuskaisia muistoja, mutta Nao-Kartheon oli jotain paljon pahempaa. Siellä Melgyeran päälle langetettiin se häpeä, jota hän joutuisi koko elämänsä kantamaan. Nao-Kartheonissa hänestä tuli huora ja Nao-Kartheon teki hänestä myös murhaajan.

Siinä samassa Raff Gennebeck puhui taas ja kirottu Nao-Kartheon lipui Melgyeran mielestä. Tällä kertaa Suuren Neuvoston vanhimman sanat oli osoitettu vain Zalille. "Olet pyytänyt Suurta Neuvostoa koolle. Oletan, että sinulla on tärkeää kerrottavaa. Noin vanhana miehenä tiedät toki, että neuvostoa ei kutsuta koolle tuosta vaan, jonkin mitättömän pikkuseikan vuoksi."

Se ei ollut pelkkää paheksuntaa, vaan puhdas iva kuulsi Gennebeckin äänestä. Mies oli paljon pahempi kuin Melgyera oli osannut kuvitella. Asiat olivat menossa huonoon suuntaan jo alusta lähtien.

"En palannut Kätkölinnaan kaikkien näiden vuosien jälkeen kuuntelemaan solvauksia. Kuuntele nyt tai kärsi seuraukset siitä, että jätit kuuntelematta", Zal sanoi ja Melgy tunsi, miten suuttumus suorastaan tihkui vanhasta miehestä.

"Uhkailetko neuvoston vanhinta?" piikkitukkainen Doptus Salvort älähti ja kohotteli käsiään kuin olisi ollut täysin tyrmistynyt Zalin sanojen loukkaavuudesta.

Tuskin hän sitä oikeasti oli. Melgyera oli aikoinaan ollut hyvin vakuuttunut, ettei Doptus Salvortilla ollut kovin vahvoja tunteita minkään asian suhteen, kaikkein vähiten toisia ihmisiä kohtaan. Piikkitukkainen mies ainoastaan esitti roolinsa sen verran hyvin, että pystyi hämäämään itseään typerämpiä. Heidän joukkoonsa Melgyera ei lukenut itseään.

"Uhkaileeko hän?" ikäloppu Ytter Kazerbol mumisi poissaolevana.

Vanhuudenheikko ja siksi sopiva istumaan neuvostossa muiden ohjailtavana, Melgyera ajatteli.

Muut neuvoston jäsenet eivät sanoneet mitään. He odottavat tilanteen kehittymistä, Melgyera arveli ja yritti turhaan lukea jotain Zeddla Masdookin sameista pikisilmistä.

"Mitä siis haluat kertoa meille? Miksi olet palannut Kätkölinnaan, vaikka tiedän sinun vannoneen joskus, ettet enää palaisi?" Raff Gennebeck lausui vihdoin ja jälleen neuvoston jäsenten katseet pyyhkivät kuunsirppipöydän edessä seisovaa nelikkoa.

"En tiedä koskaan vannoneeni tuollaista, ainakaan sinulle. Kun lähdin, täällä puhetta johti toinen mies. Myös osa muista kasvoista näyttää vaihtuneen. Suhtautuminen minuun sen sijaan ei", Zal sanoi, ja Melgyera aisti tunnelman salissa taas kiristyvän.

"Pitäisikö meidän liikuttua kovista kokemuksistasi?" Doptus Salvort kysyi ja käänteli päätään neuvostotovereitaan kohti keräten heiltä hyväksyntää pilkkasanoilleen.

"Uu-uuh...liikuttunut? Minä olen liikuttunut", höperö Ytter Kazerbol sönkötti. Melgyeraa tilanne puistatti, mutta hän pakotti itsensä rauhalliseksi. Räyhääminen vain pahentaisi heidän asemaansa.

"Kerronko vai menenkö pois? Jos ette halua kuulla, häivyn vaikka heti", Zal sanoi.

Ärsytettynä vanha Zal osasi heittäytyä vaikeaksi. Melgyera oli kuullut Andenilta, miten Zal ja Laftakom Harmaakäsi olivat hädin tuskin sietäneet toisiaan. Zal ei ollut koskaan pitänyt omien näkemystensä kyseenalaistamisesta ja se puoli hänestä tuli tällaisissa tilanteissa hyvin ilmi.

"Pois vain. Naakkasi kaipaavatkin jo syöttämistä", Doptus Salvort möläytti.

Melgyera toivoi, että olisi voinut repiä miehen porkkananvärisen piikkitukan päänahkoineen päivineen irti. Joku Melgyeralle tuntematon nuorempi mies kuunsirppipöydän ääressä naurahti Salvortin ilkeilylle, mutta muut pysyivät hiljaa.

Raff Gennebeck otti jälleen puheenvuoron. "Päätös on sinun, Zaltarim. Lähde ja tiedä, ettemme ota sinua enää toiste vastaan. Tai jää ja puhu suusi puhtaaksi."

"Antakaa minun sitten puhua!" Zal ärjäisi ja vaikutti todella vihaiselta.

Hetken Melgyera pelkäsi, että Gennebeck kyllästyisi ja heittäisi Zalin ulos Suuren Neuvoston huoneesta. Tilanteen kuitenkin pelasti tähän asti hiirenhiljaa Gennebeckin vieressä istunut Viiskallion käskynhaltija Gesvor Bolda, joka lausahti sovittelevasti matalalla äänellä: "Vanhin, anna hänen puhua."

Melgyera katsoi kiitollisena Boldaa. Ehkä hän oli se kirjoittamaton kortti, jota Zal oli tarvinnut tuekseen neuvostossa. Ehkä.
"Hyvä on Gesvor, Zaltarim puhukoon ja me kuuntelemme. Sinä myös Doptus", Raff Gennebeck sanoi.

Punatukkainen Doptus näytti närkästyneeltä ja käänsi nyrpeät, vanhuuden kulahduttamat kasvonsa pois Zalista. Melgyera sen sijaan iloitsi. Vihdoinkin Zalilla oli rauha puhua ja saada Sininen Kuu uskomaan totuus.

*

Zdain
"Onko tämä nyt hyvä idea?" Zdain Monteilon kuiskasi varautuneesti vaaleatukkaiselle pojalle, joka viittoi seuraamaan.

"Minulle ei ole muita kuin hyviä ideoita", Josel supatti vastaukseksi ja hymyili valloittavan aurinkoisesti. Eikä Zdain pystynyt tuon hymyn edessä asettumaan vastahankaan. Hän kirosi ääneti heikkouttaan ja ryömi Joselin kannoilla pimeyteen.

Aamu oli ollut vielä varhainen, kun he olivat kuulleet Andreuz Sandkanilta Zalin ja tämän tovereiden menevän tentattavaksi Suureksi Neuvostoksi kutsutun kokouksen eteen. Zdain ja Josel olivat heti tulleet hyvin uteliaiksi. Aluksi vain leikillään he olivat selvittäneet, missä neuvosto kokoontuisi. Pian Josel olikin päättänyt, että ei maksaisi mitään, jos vaikka ihan huvin vuoksi tutkiskelisi, voisiko huonetta jotenkin salakuunnella. Koska Zdainilla ei varsinaisesti ollut muutakaan tekemistä ja koska Joselin kanssa oli hauskaa viettää aikaa, hän oli suostunut muitta mutkitta.

Heidän kummankin ihmetykseksi Suuren Neuvoston salin yläpuolella kulkevasta käytävästä oli löytynyt eräästä syvennyksestä pieni, vain puolen miehen korkuinen, raollaan oleva ovi.

"Pelkkä komero", Zdain oli sanonut varmana. Oven takana oli kuitenkin ollut matala ja pimeä käytävä.

Josel oli tietysti halunnut näyttää Zdainille, ettei pelännyt mitään ja kontannut hämähäkinseittien sekaan pimeyteen. Zdainin ei ollut tarvinnut odottaa kovinkaan kauan kumartuneena oviaukkoon pimeän käytävän suulle, kun Josel oli jo palannut.

Ovenraosta kajastava valo oli paljastanut ilosta hehkuvat kasvot, ja Josel oli lausunut voitonriemuisesti: "Löysin tien paikkaan, josta voimme seurata kokousta!"

Niinpä Zdain seurasi Joselia komeron ovesta alkavaan pimeään ja pölyiseen käytävään. Aluksi he kulkivat kumarassa, mutta kun edessä kajastava kalpea valonsäie alkoi laajeta ja kirkastua, Josel kopautti Zdainia olalle ja kehotti laskeutumaan alemmas. Lopunmatkaa he konttasivat ja Zdain piti todennäköisenä, että hänen putipuhtaat vaaleanharmaat housunsa olivat muuttuneet likaisenharmaiksi.

Viimeiset jalanmitat he etenivät hiljaa, saalista vaanivien kissapetojen lailla. Käytävän perällä oli paksusta kankaasta tehty verho, jota Josel raotti hyvin varovaisesti. He sujahtivat verhon raosta toiselle puolelle, ja Zdain havaitsi saapuneensa hyvin suureen huoneeseen, tai tarkemmin sanottua sen katonrajaan.

He olivat jonkinlaisella parvella, jolle oli kasattu pinoihin tomukerroksen peittämiä tuoleja ja pari pöytää. Tuolipinojen välistä edelleen kontillaan taiteillen Josel pääsi parven etuseinän viereen ja osoitti Zdainille leveitä rakoja harvassa lautaseinässä. Joselin viereen päästyään Zdain huomasi, että rakosista näki varsin hyvin alas salin lattiatasolle.

Eivätkä he pelkästään nähneet, vaan myös kuulivat joka sanan oivallisesti kaikuvassa salissa. Alhaalla oli suuri kaareva pöytä, jonka ääressä istui huomattava määrä enimmäkseen vanhoja ihmisiä. Heidän edessään seisoi Zal ystävineen ihan kuin kuulusteltavina. Hieman kauempana Zdain erotti joitain muitakin ihmisiä, joista tunnisti ainoastaan tarkkaavaisena salin reunalla seisovan Lugas Bahrallin.

Vaikka asento olikin aika epämukava, Zdain ei olisi sillä hetkellä halunnut olla missään muualla. Joselin kylki painoi hänen omaansa vasten ja pojan lämpöinen hengitys kutitti poskea. Niin paljon oli tapahtunut heidän kahden välillä Paidoksesta lähdön jälkeen. Oli turhaa riutua unelmissa, jotka eivät koskaan voisi toteutua.

Siksi Zdain tempaisi ajatukset pois vieressään kyyhöttävästä pojasta. Hän terästi kuuloaan ja tirkisti laudanraosta alakertaan. Siellä oli selvästi käynnissä kiivassanainen väittely, jossa osapuolina olivat pöydän ääressä istuvat ja Zal.

Kinaamisen jälkeen tuntui lopulta löytyvän jonkinlainen yhteisymmärrys, sillä Zdain kuuli arvovaltaisen oloisen miehen lausuvan pöydän keskeltä: "Hyvä on Gesvor, Zaltarim puhukoon ja me kuuntelemme. Sinä myös Doptus."

Zal karisti kurkkuaan ja aloitti. "Uutiseni eivät ole hyviä ja ne vahvistavat sen, mistä kerroimme neuvostolle melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Uskon kaikkien läsnä olevien kuulleen Marlin, Anden Telonin ja muutaman muun karmioiden Riivattuun Maahan tekemästä tutkimusretkestä, seitsemän kumppanuksen matkasta. Retkikunta pääsi Cmorh-Biyrin mustaan kaupunkiin ja teki siellä havaintoja. He näkivät miten karmiot olivat heräämässä 1500 vuoden horroksestaan. He kohtasivat Cmorh-Biyurissa myös Eistaf Negosin ja muut petturit. Nuo havainnot eivät kuitenkaan vakuuttaneet Suurta Neuvostoa silloin. Ei vaikka..."

Zal ei ehtinyt sanoa sanottavaansa loppuun, sillä punapäinen mies keskeytti hänet. "Hohhoijaa. Olemme jo kuulleet jorinasi tästä miesrakastajansa hylkäämästä Andenista. Ei tarvitse aloittaa enää sillä. Karmiot olet lisännyt tarinaan kohottamaan sen viihteellisyyttä. Ne eivät ole totta, vaan pehmeän pääsi tuotetta."

Pöydässä naurettiin, mutta se katkesi Melgyn raivoisaan huutoon. "Miten kehtaatte! Miten te saastat kehtaatte! Pilkkaatte paitsi Zalia myös Andenin muistoa. Eikö teille mikään ole pyhää? Miten alas Sininen Kuu on vajonnut? Pettureiden tasolle!"

"Melgy, riittää!" Zal tiuskaisi, ja Marl kiersi suojelevasti iso käsivartensa naisen ympärille.

"Pidä suojattisi kurissa tai käsken heittää heidät ulos salista. Niin, ja Doptus, pyydä puheenvuoroa jatkossa", neuvoston puheenjohtaja sanoi Zalille ja sen jälkeen punatukkaiselle miehelle.

Zdain vilkaisi vieressään kyhjöttävää Joselia, joka töllisteli silmät pyöreinä salissa tapahtuvaa näytelmää. He eivät olleet osanneet odottaa pääsevänsä salakuuntelemaan jotain näin mielenkiintoista.

Zal korjasi silmälasiensa asentoa. Kun hän puhui, ääni oli suuttumuksesta käheä. "Melgyera kertoi puhtaan totuuden. Kauas on Sininen Kuu tullut alkuperäisestä tehtävästään. Luulin, että järjestön tehtävä oli taistella mustinta pimeyttä vastaan. Mutta nyt täällä väännetään vitsiä karmioista ja pettureista. Teettekö te edes mitään hyödyllistä nykyään?"

Kun neuvoston puheenjohtaja vastasi, kiukku kuulsi myös hänen voimakkaasta äänestään: "Zaltarim Fizol, pyysit lupaa tulla puhumaan neuvoston eteen, mutta toistaiseksi olet vain haastanut riitaa. Sanasi ovat loukkaus koko Sinistä Kuuta kohtaan. Kuten tiedät, järjestömme perustettiin unohduksen lohduttoman aikakauden päättyessä vastustamaan pimeyttä ja sillä tiellä se on yhä vuosisatojen ja tuhansien jälkeenkin. Varjon Risti etenee ja levittää pimeyden peittoaan Andiolin ylle. Sininen Kuu ei ole juuttunut menneeseen, vaan on ryhtymässä vaadittaviin toimiin varjossa kulkijoita vastaan. Päivät ovat siis kiireiset emmekä kaipaa historialuentoasi."

Zalin pilkallinen tuhahdus kuului parvelle saakka. "Askartelette Varjon Ristin parissa, kun todellinen ongelma on muualla. Varjon Risti on keisarin ongelma, eikä meidän tehtävämme ole sekaantua valtaistuimelle kuuluviin asioihin. Missä vaiheessa Sinisestä Kuusta on tullut keisarin aseenkantaja?"

"Kiistätkö Varjon Ristin aiheuttaman uhkan!" älähti keski-ikäinen mies puheenjohtajan vierestä.

"Hyvä Gesvor", Zal jatkoi. "En taatusti kiistä. Se ei vain ole huolista vakavin. Ymmärrän, että sukulaisuutesi Negosin huoneeseen saa sinut puolustamaan valtaistuimen etua, mutta aina valtaistuimen etu ei ole meidän etumme."

"Epäiletkö lojaliteettiani? Vai tunnetko sympatiaa Varjon Ristiä kohtaan?" Gesvoriksi kutsutun miehen ääni oli rauhallinen, mutta sitä seuranneesta äläkästä oli rauha kaukana.

"Minä epäilen Zalin lojaliteettia. Ketä hän mahtaa palvella todellisuudessa? Morth Lefretziäkö?" punapäinen Doptus kiekui, ja hänen lausumansa nimi sai Zdainin puremaan kiivaasti kämmenselkänsä ihoa. Juuri tuolle Morth Lefretzille hän oli pannut matkaan Plinkinenkakin kirjoittaman kirjeen.

"Peru puheesi, sontasäkki!" Ragartin kumea ääni huusi piikkitukkaiselle miehelle.

"Heittäkää tuo punkero ulos Suuren neuvoston huoneesta!" Doptus raivosi ja viittoi vartijoille.

"Olen samaa mieltä!" joku nainen kannatti pöydän äärestä.

Koukkuselkäinen hyvin vanha papparainen heristi nyrkkiään Ragartin suuntaan ja mumisi jotain, mutta hänen sanansa peittyivät neuvoston puheenjohtajan karjahduksen alle: "Riittää!"

Koko sali hiljeni ja odotti. Viimein puheenjohtaja ilmoitti: "Annan sinulle Zal vihoviimeisen mahdollisuuden kertoa asiasi. Vain tämän yhden. Kukaan muu ei puhu ilman lupaani."

"Kiitos, vanhin", Zal sanoi. "Kerroin Ipaloksen tapahtumista ja kohtaamisestamme kasvottoman kanssa jo ennen tätä kokousta neuvostolle toimittamassani raportissa. Siksi ei ole tarpeen enää toistaa niitä. En kiistä Varjon Ristin aiheuttamaa uhkaa järjestöllemme tai Andiolille. En ole koskaan kiistänyt. Sen sijaan en näe Varjon Ristiä pahimpana mahdollisena uhkana enkä ole edelleenkään täysin vakuuttunut siitä, onko Varjon Risti langenneiden hallussa."

Piilopaikastaan Zdain näki, miten Doptus kieppui tuolillaan ja näytti valmiilta kiljumaan uuden syytösryöpyn Zalin niskaan. Hän pysyi silti vaiti ja Zal saattoi jatkaa.

"Aloitan langenneista. Me läsnäolijat tiedämme, että langenneiden Musta Liekki -yhteisö on vastakohta omalle toiminnallemme. Vuosisatoja olemme kamppailleet sitä vastaan ja pyrkineet katkomaan Mustan Liekin lonkeroita. Minä olen omalla tahollani jahdannut etsijän kykyäni hyödyntäen mustimman pimeyden hyväksi toimivia voiman käyttäjiä ja tuhonnut heitä yksitellen. Tuota työtä olen yhä valmis jatkamaan. Pelkään kuitenkin, että olemme jo vuosikymmenet, ehkä pidempäänkin, aliarvioineet langenneita. Musta Liekki on paljon vahvempi kuin luulemme. Jotain siitä kertoo tapa, jolla pitkään jahtaamani Argatin kasvoton onnistui lyhyessä ajassa tuhoamaan suurimmalta osin koko eteläisen Andiolin luotettujen verkoston. Huolella rakennettu verkosto mureni hetkessä ja useat meille uskolliset miehet ja naiset saivat surmansa. Heille ei ole helppo löytää korvaajia eikä verkoston uudelleen rakentamista voi edes ajatella nykyisessä tilanteessa, jossa Varjon Ristin aiheuttama kaaos sotkee asioita. Eivätkä langenneet ole pahinta, mitä on tulossa."

Lopetettuaan Zal suoristi ryhtiään ja valmistautui ottamaan vastaan neuvoston mielipiteen. Äskeisen perusteella se tuskin olisi myönteinen.

Sen sijaan Zdainiin sanat olivat tehneet vaikutuksen. Zalin kertomus langenneista oli paljon hurjempi kuin ne muutamat huomiot, jotka Dareis Monteilon oli äkäisellä äänellä jakanut aiheesta pojalleen. Mieleen tulvahti tuskaisia muistoja Ipaloksesta ja Marta Donthavin kellarista.

Kun puheenjohtaja - tai vanhin, kuten Zal oli häntä nimittänyt - puhui, hänen sanansa olivat aiempaa sovittelevammat. "Tuo kaikki, mitä sanot, on erittäin tärkeää. Olemme perehtyneet raportteihisi, kuten olemme tehneet kaikkien näiden vuosien ajan. Jaan täysin huolesi Mustan Liekin vahvistumisesta ja sen pohjalta on lisätty tiedustelua kautta asutun maailman. Mitä tulee Varjon Ristiin, olen eri mieltä. Taistelu varjossa kulkijoita vastaan on myös taistelua langenneita vastaan. Tästä neuvostossa on varsin selvä yksimielisyys ja siihen sinun on alistuttava."

Zal nyökkäsi, muttei sanonut mitään. "Haluaako joku muu käyttää puheenvuoron?" vanhin kysyi sitten. Useampi käsi nousi, mutta vanhin ohitti kylmästi Doptusin sekä koukkuselkäisen vanhuksen ja päästi ääneen erittäin laihan naisen, joka suorastaan huokui kalseutta.

"Ole hyvä Zeddla", vanhin sanoi.

"Olen samaa mieltä vanhimman kanssa", laiha nainen aloitti melodisella, mutta samalla kertaa tunteettomalla äänellä. "Sininen Kuu ei voi katsella sivusta, kun varjossa kulkijat repivät Andiolia kappaleiksi. Lopulta ei ole merkityksellistä, onko Varjon Risti Mustan Liekin hallussa vai ei. Isendar Varganin toimet lisäävät kaaosta Andiolissa ja tarjoavat siten astinlaudan langenneiden pyrkimyksille. Siksi Sininen Kuu pyrkii edesauttamaan harmonian säilymistä asutussa maailmassa. Parhaiten se tapahtuu tukemalla keisarillista valtaistuinta ja tekemällä tyhjiksi Isendar Varganin pyrkimykset. Sinä Zal olet tuskin kuullut, että Vargan nimettiin tällä viikolla Varjon Ristin varajohtajaksi. Kapinahanke saattaakin olla hänen eikä Morth Lefretzin aivoista lähtöisin. Vargan on vaaraksi Siniselle Kuulle, olipa langennut tai ei."

Zdain katsahti Joselia, joka seurasi keskittyneen näköisenä alhaalla käytävää väittelyä. Isendar Vargan teki kovasti nousua parrasvaloihin. Paidos oli nähtävästi ollut vain ensimmäinen suupala Varjon Ristin valloitusoperaatiossa. Syttyisikö vielä täysimittainen sota? Miten Andiol kestäisi sen, kun suurin osa armeijasta oli Zdainin tietojen mukaan itärintamalla ksingejä torjumassa?

"Kiitos Zeddla, se oli hyvä koonti tilanteesta. Onko muilla sanottavaa?" vanhin tiedusteli. Doptus viuhtoi kädellään, mutta puheenvuoro meni vanhimman vieressä viittaavalle miehelle. Gesvor hänen nimensä taisi olla, Zdain muisteli.

"Allekirjoitan kaiken, mitä Zeddla toi esiin. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä voimavarojemme rajallisuus. On parempi, että vastuu Varjon Ristin kukistamisesta siirtyy meiltä jollekin toiselle taholle. Siksi esitän, että pysyttelemme edelleen valitsemallamme tiellä ja kohdennamme pyrkimyksemme keisarillisen valtaistuimen suuntaan. Jos keisari saadaan vakuutettua siitä, että Varjon Risti on hävitettävä lopullisesti, voimme seurata sivusta, kun keisarillinen armeija silppuaa Varganin käskyläisineen kappaleiksi."

Gesvorin lopetettua vanhin palasi ääneen. "Asia on juuri näin. Toisaalta Sininen Kuu ei milloinkaan laske mitään yhden kortin varaan. Olemme vuosien saatossa havainneet keisari Saveirin kammoavan varjossa kulkijoiden uhmaamista. Siksi on tarpeen lähestyä salassa myös oppositiovoimia. Kenties saamme nämä niin kutsut tasavaltalaiset suostuvaisiksi yhteistyöhön kanssamme. Juuri sen takia lähetimme Monteilonit Dimalokseen vaikuttamaan tilanteeseen."

Monteilonit! Isä ja äiti olivat siis Dimaloksessa suorittamassa tärkeää tehtävää. Heillä oli siten hyvä syy olla jäämättä odottamaan Zdainin saapumista Viiskallioon. Ilontunne värähti rinnassa, mutta Zdain palautti itsensä nopeasti takaisin nykyhetkeen.

Nyt puheenvuoro oli siirtynyt nuorehkolle vaalealle naiselle, joka ei ollut vielä tähän mennessä lausunut sanaakaan. "Toimenpiteistähän ehdimme päättää myöhemminkin. Käsittääkseni tämä kokous oli kutsuttu koolle kuuntelemaan, mitä Zaltarim Fizolilla oli sanottavaa. En ollut täällä kolmekymmentä vuotta sitten ja haluaisin todella kuulla, mikä hänen mielestään on pahempaa kuin Varjon Risti ja Musta Liekki."

"Hyvä on Anai, Zal jatkakoon", vanhin myöntyi vähän näreissään ja viittasi Zalille. Doptus väänteli tuskaisena käsiään ja näytti hyvin vihaiselta, koska ei ollut pyynnöistään huolimatta päässyt puhumaan.

Zal vaikutti tyytyväiseltä saatuaan taas vuoron ja jatkoi empimättä. "Tuo mitä sanoitte harmoniasta ja keisariin vaikuttamisesta kuulostaa järkevältä. Ei minua haittaa, jos Varjon Risti murskataan, joten tehkää mitä parhaaksi näette. Mutta kuten sanoin, on paljon muutakin kuin Varjon Risti. Aloitin muistelemalla tuota kolmekymmentä vuotta sitten Riivattuun Maahan tehtyä tutkimusmatkaa. Mukana tuolla matkalla oli luotettu Curtus Jerovann, jonka monet teistä tuntevat henkilökohtaisesti. Paidoksen kukistuessa hän lähti saattamaan turvaan tänne mukanani tuomia poikia, Josel Sandkania ja Zdain Monteilonia. Curtus koki loppunsa metsätiellä vain kappaleenmatkan päässä Paidoksesta."

Josel näytti kalpealta, muttei päästänyt pihaustakaan kurkustaan. Zdain siirsi kohteliaasti katseensa pois pojasta, jolle Curtusin kuolema oli edelleen vaikea aihe.

Alhaalla vanhin henkäisi kysymyksen: "Onko Curtus Jerovann kuollut? Millä tavalla?"

"Hänet surmasi karmio", Zal vastasi hyytävästi.

Pöydän ääressä puhkesi mekkala. Kuului äännähdyksiä, osa niistä oli äimistyneitä, osa epäuskoisia. "Uskomatonta soopaa!" Doptusin ääni kuului kaikkein ylimpänä.

"Hiljaisuus!" vanhin karjaisi ja neuvosto vaikeni kuin taikaiskusta. "Oletko varma tuosta?" hän kysyi sitten Zalilta.

"Olen. Poikien antama selostus on luotettava."

"Mitä ihmettä vra-dagraaj tekisi Paidoksen kaltaisen kaupungin seutuvilla? Onko sinulla todisteita tälle näköhavainnolle?" Gesvor tiedusteli vanhimman vierestä.

Zal kuulosti hieman epävarmalta vastatessaan. "Valitan, joudutte luottamaan sanaani. En tiedä, mitä karmio etsi, mutta olen pohtinut asiaa. Luulen, että joku tai jokin kutsui sen paikalle."

Zdain hengitti kiivaammin ja tunsi, että myös vieressä makaava Josel oli jännittynyt. Kuka voisi kutsua jotain karmion kaltaista saapumaan Paidokseen? Ja voisiko se joku kutsua karmion minne tahansa?

Seuraavan puheenvuoron sai aiemminkin äänessä ollut Zeddla-niminen nainen. "Vai että legendojen hirviö on kutsuttu merten takaa Paidokseen. Yhdestä epäselvästä havainnosta on pitkä matka synkkiin muinaistaruihin. Olen aina suhtautunut melkoisella varauksella noihin unohduksen ajan sodista kertoviin tarinoihin. Tuhansien vra-dagraajien armeijat tekemässä ihmiskunnasta silppua - hmmm, kuulostaa liiaksi jonkun kirjailijan sepitelmältä. Suhtautumiseni tietysti muuttuisi, jos pystyisimme vangitsemaan tuollaisen pedon ja tutkimaan sitä lähemmin. Sepä vasta olisi kiintoisaa."

"Kyllähän Zal äkkiä taikoo meille karmion tänne näytille", Doptus ivasi, ja ikivanha ukkeli läiski äänekkäästi kämmeniään kannustukseksi. Joku hörähti pöydän äänessä.

Keskusteluun puuttui tähän asti pöydän reunassa hiljaa istunut ruskeapartainen ja silmälasipäinen mies. "Nämä puheet karmioista ovat kyllä vahvasti liioiteltuja. Ainahan metsissä ja syrjäseuduilla on ollut verenhimoisia petoja, jotka ovat hyökkäilleet varomattomien matkalaisten kimppuun. Nytkin kyseessä on ollut varmasti jokin muu kuin karmio, ehkä räyhänhurtta. Koska Zaltarim Fizolilla ei ole esittää kouriintuntuvia todisteita, en kuluttaisi neuvoston kallista aikaa tällaiseen arvailuleikkiin."

Vähättelevät sanat saivat Zalin kiivastumaan. "Vra-dagraajt eivät ole mitä tahansa petoja. Ne ovat jotain paljon pahempaa. Valtameretkään eivät ole niille mikään este. Eivätkä vanhat legendat niistä ole mitään sepitettä. Olen pyrkinyt ottamaan itse selvää, tiedän jonkin verran, mutta en tarpeeksi. Yksinäni en pysty enempään, koko Sinisen Kuun on ryhdyttävä toimiin tässä asiassa...ennen kuin on liian myöhäistä."

"Pyydät paljon, etenkin kun kyse on vain kuulopuheista ilman pitäviä lisätodisteita. Mitä muka pelkäät tapahtuvan?" vanhin kysäisi.

"Taivaan tähden, Raff!" Zal huudahti. "Etkö tajua? Jollemme nyt toimi, karmiot ja Musta Liekki yhdistävät voimansa. Lisäksi ovat petturit. Te kaikki rukoilette vielä, että olisitte kuunnelleet minua tänään."

"Rukoilemmeko? Jumalten nimeen sitten", iäkäs koukkuselkä ölisi, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen suurempaa huomiota.

Vanhin ei antanut viittauksista huolimatta kenellekään puheenvuoroa, vaan vastasi itse. "On täysin arvailujen varassa, mitä karmioilla on mielessään tai onko niillä mieltä yleensäkään. Mustan Liekin tiedämme ja sitä vastaan taistelemme, mutta tämä jatkuva jauhaminen pettureista on uuvuttavaa. Ymmärrän kyllä, että sinä ja toverisi koitte aikoinanne vääryyttä, mutta Eistaf Negos ja pari muuta Pimentolassa piilottelevaa murhamiestä eivät ole mikään koko maailmaa ravisuttava uhka."

Doptus ja pari muuta ilmaisivat käsiään taputtamalla kannattavansa vanhimman sanoja, kun taas Zal näytti jälleen kimpaantuneelta. Hän pakotti kuitenkin äänensä tasaiseksi ja vastasi vanhimmalle: "Raff, sinä et selvästikään tajua. He eivät ole ketä tahansa lainsuojattomia. Asutussa maailmassa ei ole heidän veroisiaan tiedossa eikä voimassa. He ovat..."

Silloin kyttyräselkäinen vanhus yritti nousta ylös. "Ei antauduta koskaan...ei ole hätäpäivää. Zalin avulla meissä on voimaa nousta tuhkasta ja raunioista", hän puhkui nyrkkiä heristäen ja romahti takaisin tuolilleen.

Zal tuijotti sanattomana eteensä. Luultavasti hän tai kukaan muukaan salissa ei tiennyt, piruiliko ukko vai oliko hän ainoastaan täysin höperö.

"Ytter, minä pyydän. Jatka Zal", neuvoston puheenjohtaja kehotti.

Zal ravisti päätään kuin sitä selvittääkseen ja jatkoi. "On vielä muutakin. Matkalla Viiskallioon pysähdyimme Maidorissa Izaskar Ksellendorin luona. Hän näytti meille kuvia oudosta taivaankappaleesta...Melgy, ojennatko piirustukset neuvoston tarkasteltavaksi. Se on punainen pyrstötähti, sillä nimellä Izaskar sitä kutsui."

"Ja miten tämä taivaankappale liittyy Siniseen Kuuhun?" vanhin kysäisi tylsistyneeltä kuulostaen.

"Izaskarin mukaan siinä on muutakin poikkeuksellista kuin outo punainen väri. Sen rata kulkee aivan oman planeettamme vieritse. Se lähestyy ja ohittaa meidät seitsemän kuukauden päästä. Koko asiassa on minusta jotain pahaenteistä."

"Pahaenteistä? Taivaankappaleethan ovat pelkkiä kivenmurikoita."

"Ajattelin itsekin noin, mutta sitten Izaskar muistutti minua siitä, että Lufudon Narthoy - yksi pettureista - oli tutkinut kirjoituksia, joissa käsiteltiin pallomme ohittavaa punaista pyrstötähteä. Lufudonhan oli tunnettu siitä, että hän oli kiinnostunut ainoastaan pimeyttä ja mustimpia voimia käsittelevistä aiheista."

Zal olisi saattanut haluta vielä jatkaakin, mutta puheenjohtaja oli nähtävästi kuullut tarpeeksi. "Asia tuli selväksi. Haluaako joku käyttää puheenvuoron? Doptus? Ole hyvä."

Piikkitukkainen mies näytti tyytyväiseltä, kun oli viimeinkin päässyt virallisesti ääneen. Hän ei silti puhunut pitkään, vaan kysyi Zalilta: "Izaskar on mielipuoli, Lufudon langennut. Kumpaa sinä olet noista? Itse veikkaan, että molempia."

"Tule tänne niin revin sinut kappaleiksi!" Ragart mylvi, eikä Zal enää välittänyt hillitä häntä.

Doptus huudahti jotain loukkaavaa takaisin ja äkkiä metakka oli valmis. Huoneen reunalla tähän asti paikoillaan seissyt Lugas Bahrall astui eteenpäin valmiina toimimaan, mikäli niin käskettäisiin.

Bahrallin tai vartijoiden tukea ei kuitenkaan tarvittu salin rauhoittamiseen. Nimittäin sillä hetkellä salin perältä kuului napakka koputus ja samassa ovet aukenivat. Yllättävä keskeytys sai jopa Doptusin ja Ragartin vaikenemaan ja jokainen käänsi huomionsa ovelle päin.

"Andreuz, mitä ihmettä?" neuvoston puheenjohtaja kysyi nuhtelevaan sävyyn. Nyt myös Zdain näki tulijat ja tunnisti etumaisena huoneeseen astelevan miehen. Mitä Joselin isä oikein teki neuvoston kokouksessa?

Sen pidemmälle Zdain ei ajatustaan ehtinyt viedä, kun hän jo huomasi, ketä Andreuz ja hänen perässään kulkevat kaksi vartijaa saattoivat saliin. Plinkinenkak! Pelkkä nimen äänetön lausuminenkin teki kipeää.

Kääpiö oli tiukasti sidottu ja käveli vaikean näköisesti vartijoiden tarkassa valvonnassa. Vaikka matka parvelta oli pitkä, Zdain oli havaitsevinaan omahyväisen ja ovelan ilmeen naisen tummilla kasvoilla.

"Vanhin, olen täällä Zaltarim Fizolin pyynnöstä. Hän on tuonut teille vangin. Varjossa kulkijan ja salamiehen tarkemmin sanottuna", Andreuz Sandkan sanoi rauhalliseen sävyyn.

Niin erilaiset isä ja poika, Zdain miettiä äkkiä. Josel oli äkkinäinen ja kuohahteleva, Andreuz hillitty ja vakava. Vai tulisiko Joselista vanhemmiten samanlainen? Zdain ei osannut päättää pitäisikö hän ajatuksesta.

Ensimmäiseksi Andreuzin sanoja kommentoi vanhimman vierestä Gesvor-niminen mies: "Taidan tietää kuka tuo vanki on. Etelänmaalainen ylhäisötyttö, maanpakoon lähtenyt tai pikemminkin maastaan karkotettu. Sen jälkeen hakenut suojaa Morth Lefretzin synkän varjon alta. Mihin kaikkeen..."

"Sinä et tiedä puolikaan, aivoton paskapää!" Plinkinenkakin kimeä kiljahdus keskeytti Gesvorin.

Se oli tarpeeksi Plinkinenkakia piteleville vartijoille. Toinen heistä tyrkkäsi naista niin kovakouraisesti niskaan, että tämä kaatui rähmälleen lattialle.

"Huoranpenikka!" kääpiö älähti tuskaisena ja sai vielä kengästä kylkeensä samaiselta mieheltä. Plinkinenkak jäi lattialle makaamaan syytäen äidinkielellään ilmoille liudan kirouksia, joiden merkityksen Zdain uskoi suurin piirtein ymmärtävänsä.

"Miksi tuot vangin meille, Zal? Yleensä tapanasi on tietääkseni ottaa langenneilta henki pois saman tien", vanhin kysyi epäluuloiseen sävyyn.

"Olkoon kääpiö teille ikään kuin huomenlahja. Ottakaa selvää, mitä nainen tietää ja tehkää sitten hänelle, mitä tahdotte."

Vanhin katsoi tutkivasti Zalia ja nyökkäsi vaieten.

Doptus sen sijaan ei tyytynyt olemaan hiljaa. "Kiitos vangista, parahin Zal. Varmasti tuon armollisen lahjan myötä neuvosto tekee sinulle suosiollisen päätöksen."

"Hiljaisuus!" vanhin jyrähti, mutta nyt jo ponnettomammin. "Me emme tee mitään päätöstä - vielä. Ei, me vetäydymme pohtimaan Zalin sanoja..." Vanhin ei koskaan päässyt lausettaan loppuun, sillä Joselin aivastus repi yhtäkkiä ilmaa.

Koko salin huomio kääntyi parvelle. Zdain katsoi säikähtäneenä vieressään värjöttelevää poikaa, joka tuijotti yhtä pelästyneenä takaisin. Mitä Josel oli mennyt tekemään!

Sitten alhaalta kuuluikin Lugas Bahrallin tuima huuto: "Joku kuuntelee meitä. Joutuin parvelle!"

*