18. luku, 2. kirja

Zdain
"Josel! Ja Zdain!" Andreuz Sandkanin huudahduksesta kuului yllättyneisyyden lisäksi selvä moite, kun Lugas Bahrallin lähettämät vartiosotilaat tuuppivat salakuuntelijat neuvoston eteen. Tai Zdainia vartija tyytyi lähinnä tönimään, mutta vastaan hangoittelevaa Joselia kaksi miestä raahasi välissään paidankauluksesta ja käsistä kiskoen.

Vaalea poika sähisi ja vikuroi miesten otteessa, muttei voinut isommilleen mitään. Heidät oli napattu kiinni hyvin pian aivastuksen jälkeen ja Josel oli tietysti yrittänyt karata vartijoilta ja rimpuillut villisti vastaan. Niin Joselin tapaista, Zdain ajatteli ja valmistautui kohtaamaan saliin kerääntyneet ihmiset.

Lähimpänä seisovan Melgyn ilme oli tuikean paheksuva, Zalin katse silmälasien takaa taas tulkitsematon. Andreuz näytti lähinnä huolestuneen toruvalta, mutta Ragart oli nostanut kämmenen suunsa eteen ja yritti peittää huvittuneisuuttaan.

Muut olivatkin sitten aivan eri asia. Pöydän äärestä Zdain kohtasi yhtä monta erilaista ilmettä kuin neuvostossa oli jäseniä. Lopulta hänen huomionsa keskittyi neuvoston vanhimpaan, joka oli synkkä kuin taivaalla tummuutta uhkuva myrskypilvi. Se ei luvannut hyvää.

"Ovatko nämä sinun poikiasi, Andreuz?" vanhin tivasi suivaantuneena.

"Tämä Josel vain, Zdain on Monteilonien poika", Joselin isä tunnusti ja osoitti heitä kahta vuorotellen.

Sen kuultuaan vanhin nyökkäsi Lugas Bahrallille, joka antoi nopean merkin vartiosotilaille.

Zdainia vahtiva mies antoi kätensä laskeutua olkapäältä ja kaksi Joselia pidellyttä vartijaa irrottivat nopeasti otteensa, minkä seurauksena poika mätkähti lattialle. Josel pomppasi saman tien pystyyn ja mulkoili kädet nyrkeiksi puristuneina häntä retuuttaneita vartijoita.

"Josel!" Andreuz komensi kai vaaran merkit huomattuaan ja sai kuin saikin poikansa perumaan oletettavat aikeensa karata vartiosotilaiden kurkkuun.

Zdain huokaisi pienesti, olisipa hänellä itselläänkin samanlainen vaikutusvalta Joseliin kuin tämän isällä oli.

Josel jäi nyreissään ja posket punoittaen mulkoilemaan vartijoita, isäänsä ja vähän kaikkia muitakin. Ärtyneenäkin Kultatukka näytti Zdainin mielestä mahdottoman komealta. Komealta ja aina niin tavoittamattomalta.

Surkea tunne kaihersi niin kovaa rintaa, että Zdainin riuhtaisi katseensa irti matkakumppanistaan. Se oli virhe, sillä seuraavaksi silmät sattuivat siihen ihmiseen, jota hän ei missään tapauksessa olisi halunnut katsella.

Plinkinenkakin toinen silmä oli muurautunut umpeen ja muutenkin hän näytti murjotulta. Siitä huolimatta pienikokoinen nainen kohtasi Zdainin katseen ainainen pahansuopa virnistys kasvoillaan. Ilme kertoi, ettei Plinkinenkak ollut unohtanut aikomustaan kiristää Zdainia vapauttamaan itsensä. Ja jos Zdain ei tottelisi, kaikki murskautuisi.

Hän puristi silmänsä kiinni, mutta kuva virnuilevasta pikku naisesta ei silti kadonnut näkökentästä. Zdain tunsi huojuvansa ja joutui hakemaan tasapainoa. Ennen silmien avaamista hän käänsi kasvonsa kattoa kohti, jottei varmasti näkisi Plinkinenkakia.

"Tuokaa heidät neuvoston eteen!" huusi silloin ääni, jonka Zdain tunnisti neuvoston vanhimmaksi.

Vartijat tuuppasivat poikia tylysti hartioista, ja äkkiä Zdain havaitsi seisovansa Joselin kanssa kahdestaan pitkän sirpinmuotoisen pöydän edessä.

Vanhin oli noussut seisomaan ja näytti jyrkältä ja arvovaltaiselta. Muut neuvoston jäsenet istuivat paikoillaan kasvot kivisinä. Heidän silmiensä edessä ei ollut mukava seistä ja Zdain tunsi arastelevansa.

"Kumpi teistä päätti ryhtyä vakoilemaan meitä?" vanhin kysyi siekailematta, kova sävy äänessään.

Josel ei sanonut mitään, tuijotti vain haastavasti kysyjää. Kultatukka ei näyttänyt pelkäävän neuvostoa, vaikka Zdain arveli, että pelkääminen olisi voinut olla viisasta.

"Vastatkaa kysymykseeni!" vanhin ärähti, ja Zdain tiesi, että oli vastattava.

Niin uppiniskainen kuin Josel olikin, Zdain ei halunnut jättää häntä pulaan. "Me molemmat yhdessä", hän sanoi arasti, vaikkei se totuus tarkkaan ottaen ollutkaan. Joselin takia, Zdain ajatteli ja painoi katseensa lattiaan.

"Vai niin", vanhin tokaisi, muttei kuulostanut leppyneeltä. "Ja miksi sitten ryhdyitte salakuuntelemaan neuvoston istuntoa?"

Zdain väänteli käsiään. Mitä tuohon voisi vastata? "En tiedä...", hän aloitti, vain tullakseen Joselin keskeyttämäksi.

"Se tuntui hyvältä ajatukselta", Josel sanoi. "Eihän täällä kukaan ole kertonut meille yhtään mitään, joten päätimme ottaa itse asioista selvää. Kukaan ei sitä paitsi edes kysynyt meiltä, haluammeko tulla tähän kaupunkiin. Joten syyttäkää vain itseänne!"

"Josel!" Andreuz Sandkan kirahti poikien takaa.

Ragart hörähti jostain taustalta: "Pojasta ei totisesti ruutia puutu", ennen kuin Zalin suhahdus vaiensi hänet.

Zdain oli samaa mieltä Ragartin kanssa, sovittelevuus ei ollut Joselin parhaita puolia. Tilanne oli hyvää vauhtia menemässä entistä pahemmin mönkään, eikä pian heitä ei voisi kukaan auttaa.

"Tapoihimme ei kuulu paljastaa Sinisen Kuun salaisuuksia keskenkasvuisille nulikoille. Myöskään tapoihimme ei kuulu jättää rankaisematta niitä, jotka vaarantavat Sinisen Kuun turvallisuuden. Ne, jotka vakoilevat meitä, eivät koskaan jää rankaisematta." Vanhimman ääni oli rauhallinen, mutta hänen sanomansa pahaenteinen.

Jonkun täytyy auttaa meitä, Zdain ajatteli ja haeskeli hätäisesti katseellaan Andreuzia ja Zalia. Joselin isä näytti jäykistyneen paikoilleen kuin ottaakseen vastaan pian tulevan iskun. Zal taas tarkkaili tilannetta sivusta, haluttomana puuttumaan asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet. Apua ei siten olisi luvassa.

"Hirteen! Teilipyörään ja sitten hirteen!" urisi sekavan oloinen ukko neuvoston seasta.

"Hyvä! Kannatan!" huikkasi piikkitukkainen Doptus, joka oli jo aiemmin osoittanut pahan tahtonsa Zalia ja tämän seuralaisia kohtaan.

Tunnelma muuttui selvästi uhkaavammaksi ja pelon näkymätön koura tuntui tiukentavan puristustaan Zdainista. Hirsipuuhun? Vain yhden kokouksen salakuuntelusta. Se oli pelkkää hulluutta! Ja mikä oli teilipyörä?

Vanhin vaiensi salin kättään kohottamalla. "En ole verenhimoinen mies. Emme kuitenkaan voi päästää teitä noin vain, sillä tiedätte nyt liikaa meistä. Sininen Kuu ei jaa salaisuuksiaan ulkopuolisten kanssa. Normaalitilanteessa luultavasti joutuisimme sulkemaan teidät ikiajoiksi vankilaamme. Se että vanhempanne ovat luotettuja, muuttaa asiaa. Olemme viime aikoina menettäneet useita uskollisia langenneiden surmaamina. Sininen Kuu tarvitsee lisää pyyteettömiä palvelijoita asiansa taakse. Siksi päätän, että tästä hetkestä lähtien olette osa Sinistä Kuuta. Ette vielä luotettuja, mutta kokelaita. Tämä on määräykseni ja se ei muutu. Saatte ohjeenne myöhemmin. Nyt häipykää silmistäni!"

Zdain nielaisi, ensin kerran, sitten toisen. Hän oli välttänyt juuri teloituksen tai ainakin vankeustuomion, mutta saanut tilalle käskyn liittyä osaksi järjestöä, jonka päämääristä hänellä oli vain kalpea aavistus. Dareis Monteilon kun ei ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa nuoremmalle pojalleen kovinkaan paljon toiminnastaan Sinisessä Kuussa. Mitä tarkoitti Sinisen Kuun asian palveleminen? Pystyikö siitä irtautumaan? Ei Zdain kaivannut osakseen kamppailua langenneita vastaan. Hänhän oli vielä pelkkä poika, kaukana kotoa.

Neuvoston riveistä kuului nurinaa, mutta se peittyi vanhimman vartiomiehille antamaan komentoon saattaa pojat ulos salista. Zdain vilkaisi Joselia, joka näytti hänkin tyrmistyneeltä. Oliko Kultatukka saatu kerrankin hiljaiseksi ja tajuamaan, että typerä vakoiluleikki oli johtanut vakaviin seurauksiin? Jos Josel ei sitä ymmärtänyt, Sinisellä Kuulla olisi taatusti valta ja voima asettaa hänet tosiasioiden eteen.

Kokelas Sinisessä Kuussa, se ei kuulostanut mitenkään ratkiriemukkaalta. Jälleen uusi sivu käännettävänä huolien kirjassa, Zdain tuumi ja kulki Joselin perässä ulos Suuren Neuvoston salista ja neuvonpidosta, jota hänen ei koskaan olisi pitänyt kuulla.

*

"Hitto mikä soppa", Josel älähti heti kun ovi heidän takanaan sulkeutui.

Heidät oli ohjattu odottamaan Suuren Neuvoston salin läheisyydessä sijaitsevaan viihtyisästi kalustettuun huoneeseen. Takassa loimusi tuli ja suuri ryijyllä verhottu nojatuoli näytti niin mukavalta, että siihen voisi vaikka nukahtaa.

Zdain oli kuitenkin aivan liian kiihdyksissä edes ajatellakseen lepäämistä. Äskeinen oli tosiaan ollut melkoinen tärsky eikä siitä noin vain selviydyttäisi.

"Mitä voimme tehdä?" Zdain voivotteli, sillä hän ei ollenkaan tiennyt.

Josel taivutti niskaansa niin, että kultaiset suortuvat otsalla hulmahtivat. "Voisimmeko paeta?" hän kysyi, selvästi myönteistä vastausta toivoen.

"He saisivat meidät hetkessä kiinni. Tuskin edes pääsisimme Kätkölinnasta ulos." Jos Zal pystyi menestyksekkäästi jäljittämään kasvottomia ja langenneita, hän nappaisi kaksi koulupoikaa kiinni alta aikayksikön.

"Niinhän se on. Kunhan heitin", Josel sanoi päätään pudistaen kuin näyttääkseen, ettei ollut tosissaan hölmön pakotoiveensa kanssa.

Silti ajatus pakenemisesta houkutteli Zdainia, vaikka hän ei sitä Joselille paljastanutkaan. He voisivat olla kahden, erossa Zalin seurueesta, Sinisen Kuun väestä ja ennen kaikkea kääpiöstä. Se oli pelkkä typerä unelma, toteuttamiskelvoton sellainen.

"Aikamoisia asioita onnistuimme silti kuulemaan. Ei se ollut mikään hukkareissu!" Josel sanoi ja näytti itsetyytyväiseltä.

Se sai Zdainin kimmastumaan. "Sinun uteliaisuutesi sotki meidät Sinisen Kuun asioihin. Se nimenomaan oli hukkareissu!" hän kivahti ja oli samassa varma, että onnistui suututtamaan vaalean toverinsa.

Sillä kertaa Joselin temperamentti ei onneksi kuohahtanut, vaan hän vastasi rennosti: "Älä ole noin kielteinen. Antaa Sinisen Kuun kuvitella, että olemme heidän hyppysissään. Minä en kuitenkaan aio tanssia tuollaisen pelleporukan tahtiin. Eikä tanssi Zalkaan, kuten äsken varmaan kuulit."

"Mistä lähtien sinä olet halunnut tehdä mitään Zalin esimerkin mukaan? Eikös hän vastikään ollut pahin mahdollinen roisto, josta piti kiireimmän vilkkaa päästä eroon?" Zdain sanoi edelleen hieman nyreissään.

"Zal voi minun puolestani vaikka hypätä pää edellä lantakasaan. Mutta haluan selvittää, mitä se vanha ukko oikein puuhaa. Plinkinenkak kertoi kaikenlaista..."

"Älä taas vedä sitä kääpiötä tähän mukaan!"

"Mitä Plinkinenkak oikein on tehnyt sinulle?" Josel kysyi ääntään korottaen, mutta luultavasti enemmän ihmetellen kuin vihaisena.

Zdain tiesi punastuneensa, mutta sai sanottua: "Hän on langennut ja..."

"Zalin ja kumppaneiden mukaan."

"Mutta silti..."

"Sinä et kerro kaikkea", Josel tokaisi niin tuumivana, että Zdainin oli pakko painaa pää alas.

Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa. "No, kerrot sitten kun tahdot", Josel sanoi lopulta lempeämmällä äänellä.

Zdain nosti hitaasti katseensa. Häntä nolotti kovasti, mutta samalla hän oli kiitollinen siitä, että Josel oli jättänyt asian sikseen. Ainakin sillä kertaa.

He rupesivat keskustelemaan äsken kuulemastaan. Suuri Neuvosto oli käsitellyt monia aiheita. Oli liikaa irtonaisia paloja: karmiot, langenneet, Isendar Vargan ja Zalia vaivannut punainen pyrstötähti. Ja nuo ihmiset menneisyydestä, joihin tavan takaa viitattiin: Lufudon, Eistaf ja muut.

Millä sellaisen sekasotkun olisi pystynyt yhdistämään järkeväksi kokonaisuudeksi. Eikä Sininen Kuukaan ei kuunnellut, vaikka Zal kuinka mesosi karmioista ja kasvottomista. Olivatko varjossa kulkijat tosiaankin pahempi uhka? Zdain uskalsi epäillä sitä.

Josel halusi olla siinäkin asiassa periaatteesta eri mieltä Zalin kanssa, mutta hänpä olikin yhtä kovapäinen kuin koko Suuri Neuvosto. Joka tapauksessa Kultatukka taisi olla oikeassa todetessaan Zdainille kai vähän kaikista aikuisista: "Niillä paskiaisilla ei ole pienintäkään aikomusta kertoa meille enempää."

Lopulta pojat päätyivät yksissä tuumin siihen, että Sinisen Kuun remmissä roikkumisesta voisi olla hyötyä salaisuuksien selvittämisessä. Olisi ainakin toistaiseksi järkevintä näytellä kuuliaisuutta tasapuolisesti sekä Siniselle Kuulle että Zalin toverikunnalle. Nuo kaksi tahoa eivät tulleet toimeen, mutta olivat ainakin yhtä mieltä siitä, että Varjon Ristiä ja langenneita vastaan tuli taistella.

He olivat tulossa loppupäätelmiin, kun ovi kävi äkisti ja Andreuz Sandkan astui sisään. Joselin isä näytti kireältä ja harppoi tervehtimättä poikien eteen. Hän ohitti Zdainin ja naulitsi katseensa poikaansa.

"Olen pettynyt sinuun", Andreuz sanoi. "Luulin että olisit jo lopettanut tuollaisen lapsellisen temppuilun. Etkö tajua millaiseen vaaraan olet saattanut itsesi?"

Zdainin oli helppo nähdä, ettei Josel pitänyt itseensä kohdistuvista moitteista. Poika nosti uhmakkaasti leukaansa ja tokaisi kimpaantuneena: "Mitä se sinua haittaa? Nyt mekin ollaan Sinisessä Kuussa. Luulisi, että olet tyytyväinen!"

Andreuz murahti ärtyisästi. "Se juuri minua haittaa! Etkö tajua, mihin vaaraan olet saattanut itsesi ja Zdainin myös."

"En minä ole Zdainia mihinkään pakottanut."

"Salakuuntelu oli taatusti sinun aivoituksesi, kyllä minä sinut tunnen, poika", Andreuz vastasi, jotensakin pitkästyneesti.

Joselin posket punehtuivat ja hän mutisi jotain epäselvää.

Zdain päätti liittyä keskusteluun pelastaakseen Joselin enemmiltä moitteilta. "Ehkä meistä on Siniselle Kuulle hyötyä", hän ehdotti.

Andreuz ei lämmennyt ajatukselle. "Kyse ei ole siitä, etteikö Sinisellä Kuulla olisi käyttöä teille. Varmasti on. Heillä on käyttöä kenelle tahansa luotettavalle ihmiselle. Se asiassa tekeekin minut hyvin huolestuneeksi."

"Mitä tarkoitat?" Josel kysyi.

Andreuz haroi kaljuuntuvaa päälakeaan. "Kuulitte mitä Zal kertoi, moni luotettu...siis Siniselle Kuulle uskollinen henkilö...on viime aikoina kokenut karmean kuoleman Varjon Ristin, kasvottoman ja ties keiden kynsissä. En halua saattaa teitä vaaraan. Sininen Kuu käyttää ihmisiä ja uhraa heidät päämääriensä takia. Ei yksittäisen ihmisen henki ole tässä pelissä kovin korkeassa arvossa. Vain Sinisen Kuun päämäärät merkitsevät järjestölle jotain."

Josel ja Zdain kuuntelivat mykistyneinä. Sanat olivat epätavallisen suoria Andreuzin suusta.

"Miksi puhut noin? Olethan sinäkin Sinisen Kuun joukoissa? Etkö sitten jaakaan heidän näkemyksiään?" Josel uteli.

"Jaan ja en jaa", Andreuz aloitti. "En tietenkään puhuisi tällaisia Suurelle Neuvostolle. Mutta en ole typerä. Zal sanoi paljon sellaista, mitä olen itsekin ajatellut jo pitkään - minä ja Curtus olimme ajatelleet. Sinisessä Kuussa ei ymmärretä, mikä on pahin uhka. Eikä se ole Varjon Risti."

"Mikä sitten?" Zdain uskaltautui kysymään.

"Mustaakin mustempi pimeys. Se jota esimerkiksi karmiot edustavat. Te olette nähneet karmion. Jo se auttaa teitä ymmärtämään paljon enemmän kuin mitä moni neuvoston jäsenistä ymmärtää."

"Minä haluan olla mukana taistelemassa tuota pimeyttä vastaan. Curtusin takia!" Josel sanoi pakahtuneesti.

Andreuz katsoi poikaansa nyt paljon lempeämmin. "Josel, tiedän että haluat auttaa. Mutta minä haluan pitää sinut turvassa. Sininen Kuu taas varmasti lähettäisi sinut ja Zdainin surman suuhun jotain vaarallista tehtävää suorittamaan. On vaikea löytää sovitteluratkaisu noiden tahtojen väliltä."

"Mitä me sitten teemme? Mitä sinä aiot tehdä?" Josel kysyi.

"Odotamme täällä vielä jonkin aikaa. Yritän auttaa Zalia minkä taidan Suuren Neuvoston vakuuttamisessa. Arvovaltani ei ole vain kovin suuri. En ole mainittavassa asemassa tässä järjestössä. Jokseenkin hyödyllinen ehkä, mutten kovin arvovaltainen." Sen sanottuaan Joselin isä näytti hiukan apealta.

"Mitä oikeastaan teet Sinisen Kuun hyväksi?" Josel kysyi.

Andreuz näytti siltä kuin olisi odottanut tuota kysymystä jo pitkään. "Minä olen tutkija", hän selitti. "Etsin tietoja vastustajistamme ja välitän niitä sitten Siniselle Kuulle. Kaikki nämä vuodet olet pitänyt minua tavallisena kirjailijana, mutta se on ollut pelkkää silmän lumetta. Minun oli keksittävä uskottava päivätyö, jotta ihmiset eivät olisi ruvenneet utelemaan liikoja. Seikkailutarinoiden laatimisen ohella olen kahlannut läpi ikivanhoja kirjoituksia, joissa kerrotaan karmioista ja muista yön pedoista, mustan voiman käyttämisestä sekä langenneiden kammottavimmista riiteistä. Siksi en päästänyt sinua kirjastoani tutkimaan. Ne kirjat veivät yöunet minultakin. Ehkä oli kaikille parempi, että ne paloivat kotimme mukana."

Zdain katsoi edessään seisovaa miestä uusin silmin. Joselin isä ei ollutkaan sitä, minä hän oli aina pitänyt tätä. Hän oli jotain muutakin kuin yksinkertaisia seikkailuromaaneja tehtaileva miekkonen.

Jos tieto hätkähdytti Zdainia, niin Josel näytti täysin yllätetyltä. "Voi taivas", vaalea poika puuskahti ja pöyhi tukkaansa entistä pörröisemmäksi.

"Tiedän. Olen jättänyt paljon kertomatta. Olisi ehkä pitänyt olla avoimempi. Silloin olisit...te olisitte kumpikin säästyneet vähemmällä. Kasvottoman vangiksi joutuminen Ipaloksessa esimerkiksi...kunpa olisin tiennyt, mikä Martan talossa odotti, niin en olisi ikinä usuttanut teitä sinne. Olen pahoillani tästä kaikesta", Andreuz Sandkan lausui ja katsoi poikia suoraan silmiin.

Zdain ja Josel mutisivat yhtä aikaa, ettei ollut syytä pyytää anteeksi. Joselin isälle heidän oli kaikkein vähiten syytä olla katkera mistään. Hän ainakin oli pyyteettömästi heidän puolellaan, oikein kenestäkään muusta koko Kätkölinnassa ei voinut sanoa samaa.

Äkkiä Andreuz kääntyi Zdainin puoleen. "Minulla olisi sinulle Zdain asiaa. Kahden kesken. Josel, voinko pyytää...", hän sanoi ja nyökkäsi ovea kohti.

Josel näytti kummastuneelta ja katsoi vuorotellen Zdainia ja isäänsä. Lopulta hän kohautti olkiaan ja tallusteli ovelle.

Kun Josel oli poistunut, Andreuz Sandkan katseli Zdainia päästä varpaisiin. Miehen silmissä häivähti jotain surumielistä, mutta sitten hän virkkoi: "Vanhempasi jättivät sinulle kirjeen ennen poistumistaan Viiskalliosta."

Kirje isältä ja äidiltä! Zdainin rinnassa ihan sykähti. "Miksi kerrot asiasta vasta nyt?" hän kuitenkin kysyi kummeksuen.

Joselin isä näytti vaikealta: "Kuori ei ollut suljettu...otin vapaudekseni lukea viestin...se ei ole ehkä sellainen, mitä odotit."

Zdain ei malttanut kuunnella, vaan tarttui innokkaasti tämän ojentamaan kirjekuoreen. Hän veti paperin esiin kuoresta ja rupesi lukemaan ahnaasti. Kirje ei ollut pitkä eikä ollenkaan sellainen, mitä hän oli toivonut.

Meillä on asioita hoidettavana Dimaloksessa. Tottele kaikessa herra Sandkania, äläkä aiheuta hankaluuksia.

Dareis Monteilon

Hyvä Zdain,

tapaamme Venrin pääkaupungissa. Viemme hänelle terveisesi. Hän taatusti kaipaa meitä kaikkia paljon.

Äitisi

Zdain antoi paperin pudota käsistään lattialle. "Hyvä Zdain", ei "rakas Zdain", ei "isä", vaan "Dareis Monteilon". Eivätkö vanhemmat voineet tajuta, että Venrin ohella joku muukin saattoi kaivata heitä? Noinko vähän he piittasivat nuoremmasta pojastaan?

"Siinä kaikki? Eikö ole toista kirjettä?" hän varmisti pala kurkussa.

"Siinä kaikki, olen pahoillani Zdain", Andreuz Sandkan sanoi vakava ilme kasvoillaan.

"Kiitos kirjeestä", Zdain sai soperrettua. Sitten hän kääntyi ja jätti Joselin isän seisomaan keskelle huonetta. Oli päästävä pois, herra Sandkan ei saanut nähdä, miten heikko hän oli. Möykky tuntui yhä ilkeämmältä kurkussa ja huoneen ovella hän jo juoksi. Oli juostava, pois muiden ihmisten luota. Ihmisten, joista kukaan ei välittänyt hänestä.

*