2. luku, 2. kirja

Isendar
Dimalos, Andiolin keisarikunta

"Vargan", murahti tympeä ääni r-kirjainta pahasti sorauttaen.

"Teidän Armonne suurherttua", Isendar Vargan lausui kunnioittavammin kuin halusi suuressa nojatuolissa istuvalle miehelle. Täytyi olla varovainen ja pitää mielenliikkeet kurissa, sillä Morth Lefretzin väitettiin osaavan lukea ajatuksia ihmisten ilmeistä.

"Olette kulkenut pitkän matkan luokseni, oliko lentosää suosiollinen?"

"Oli kyllä, Teidän Armonne. Ilmalaiva suorastaan kiiti taivaalla", Isendar vastasi ja toivoi, ettei tehnyt virhettä pudottaessaan "suurherttuan" pois puhuttelusta. Lefretzin kerrottiin tappaneen epäkunnioittavan puhuttelun takia.

"Mukava kuulla", Morth Lefretz sanoi, vaikka Isendar oli varma, että mies tiesi vieraansa olevan perillä siitä, etteivät kohteliaisuudet merkinneet heistä kummallekaan mitään.

Isendar Vargan ei myöskään hymyillyt mielistelevästi suurherttuan edessä, sillä hän oli hyvin selvillä siitä, ettei Varjon Ristin ylin johtaja arvostanut nuoleskelua. Eri vaihtoehtoja punnitessaan hän oli hylännyt ajatuksen lipevän pyrkyrin esittämisestä alkuunsa. Suurherttua tarvitsi pystyviä miehiä eikä antaisi mitään arvoa surkealle liehakoijalle.

Vaikka Isendar oli asunut vuosikaudet kaukana Paidoksessa, hän ei ollut ensimmäistä kertaa elämässään keisarillisessa pääkaupungissa. Itse asiassa hän oli viettänyt nuoruutensa Dimaloksessa, mikä helpotti tilanteen hahmottamista kovasti. Hän ei ollut unohtanut vanhoja kontaktejaan saatuaan komennuksen Varjon Ristin Paidoksen aluepäälliköksi. Nyt tuo huolellisesti varjeltu yhteysverkko oli osoittautumassa korvaamattomaksi.

Ilman etukäteistietoja esimerkiksi Morth Lefretzin tapaaminen olisi ollut paljon vaarallisempaa. Tosin tapaamisesta olisi tuleva perin vaikea Isendarin saamista tiedoista huolimatta. Etupäässä siksi, että hän aikoi tarkoituksella tehdä siitä hankalan. Hän aikoi koetella onneaan Varjon Ristin hirmuisen johtajan edessä.

Silti kysymys oli pohjimmiltaan aivan muusta kuin onnesta. Pelilaudan jokainen siirto oli mietittävä huolella, sillä suurherttua Lefretz veti viekkaudessa vertoja Isendar Varganille. Mutta Varjon Ristin johtaja ei tiennyt sitä, minkä hänen vieraansa tiesi. Ja se saattoi muuttaa tapaamisen voimasuhteita ratkaisevasti, tai niin Isendar ainakin toivoi.

Isendar tarkasteli leveän pöydän toisella puolella istuvan esimiehensä kasvoja. Suurherttua Lefretz oli ruma mies, vaikka hänen sanottiin olleen nuoruudessaan komea ja naisten suosiossa. Vuodet ja elämä olivat kuitenkin turmelleet miehen piirteet inhottaviksi katsella. Pää muistutti muodoltaan kypsää päärynää - jostain syystä ihra oli kerääntynyt etupäässä kasvojen alaosaan, riippuviin poskipusseihin ja mahtavaan kaksoisleukaan. Alahuuli roikkui velttona ja sieraimet laajenivat jokaisella hengenvedolla. Vitivalkoinen tukka oli kammattu sivulta päälaelle - epäonnistunut yritys peittää yhä pahenevaa kaljuuntumista, Isendar tuumi halveksuen. Heti perään hän puri huultaan, Lefretzin ei saanut antaa tulkita hänen mielenliikkeitään.

Varjon Ristin johtajan vaaleanharmaat silmät välähtivät varoittavasti, ikään kuin kertoen, että vanha mies oli havainnut vieraansa tunteman vastenmielisyyden. Isendar päätti aloittaa sen, minkä takia oli tullut tapaamaan Lefretziä.

"Teidän Armonne on varmasti pannut merkille etelässä saavutetun menestyksen. On totta, että Paidos, Ipalos ja pian pari muutakin kaupunkia ovat hallussamme, mutta en tullut tuhlaamaan Teidän Armonne kallista aikaa jaarittelemalla jo tunnetuista yksityiskohdista."

"Miksi sitten tulitte, Vargan?" Morth Lefretz kysyi syvällä painostavalla äänellä ja naulitsi katseensa vieraansa silmiin.

Isendar Vargan kesti tuijotuksen omasta mielestään hyvin eikä siirtänyt katsettaan suurherttuan kaiken näkevistä silmistä. "Tulin pyytämään suosionosoitusta, Teidän Armonne Suurherttua."

"Suosionosoitusta? Puhukaa, Vargan", Lefretz sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja näytti yrittävän päättää, oliko hänen vieraansa enemmän ahne kuin tyhmänrohkea. Oli vaarallista pyytää yhtikäs mitään Morth Lefretziltä, koska Varjon Ristin johtaja ei milloinkaan antanut mitään ilmaiseksi. Moni suosionosoitusta anonut oli saanut myöhemmin huomata, että hinta siitä oli liian kova maksettavaksi.

Isendar Vargan ei kuitenkaan epäröinyt sanojaan, vaikka tiesi naulaavansa niillä oman hauta-arkkunsa kantta. Mahdollisuus oli liian houkutteleva haaskattavaksi, ja hän oli sitä paitsi harkinnut asiaa viikkokausia. "Teidän Armonne, pyydän itselleni ylintä määräysvaltaa koko Keisarikuntaan. Aion voittaa Andiolin Varjon Ristille ja tehdä lopullisesti selvää Sinisestä Kuusta. Minulla on tarkka suunnitelma, jonka jaan mielelläni Teidän Armonne kanssa."

Morth Lefretz väänsi huuliaan entistä yrmeämpään ilmeeseen ja tuhahti sitten. "Vargan, oletteko tullut hulluksi? Miksi luovuttaisin piiruakaan käskyvallastani teille? Olette pelkkä mitätön hyttynen, joka niukin naukin on todistanut olevansa arkisella tavalla hyödyllinen. Voisin lätkäistä teidät röyhkeytenne takia seinään kuin pikkuisen itikan. Sanokaa edes yksi syy, miksen tekisi sitä?"

"Teidän Armonne, olen tehnyt selvityksiä. Meillä on nyt etsikkoaika kukistaa vihollisemme, ottaa valta koko Andiolissa. Järjestömme voisi toimia paljon nykyistä tehokkaammin. Esimerkiksi varjon vartijoiden sijoittelulla ja aseistamisella..."

"Vargan, en kaipaa neuvonantajaa. Jos kaipaisin, te ette olisi sellainen. Määrään teidät keskeyttämään hankkeenne ja palaamaan Paidokseen", Lefretz sanoi ja heilutti paksuja sormiaan hätistävästi.

Isendar Vargan puhalsi ilmaa hampaittensa välistä. "Teidän Armonne, ette voi...", hän yritti vielä kerran.

"Häipykää!" Varjon Ristin johtaja käski.

Lefretz ei ollut halunnut kuunnella järkipuhetta. Se tie oli nyt menetetty. Vastoin järkähtämättömiä periaatteitaan Isendar päätti kääntää viimeisen korttinsa. Kun halusi paljon, oli joskus pantava paljon likoon. Jopa elämä.

Jännitys pisteli koko kehossa, kun hän kohtasi uudelleen Lefretzin katseen ja lausui mahdollisimman selkeästi: "Olet turpea vanha köntys, joka ei pääse edes potalle ilman apua."

Morth Lefretzin silmät pullistuivat kuopissaan ja hänen turvonnut naamansa kihahti retiisinpunaiseksi. Kiukkuisesti sihahdettu "tssssssssss" oli ainoa ääni, joka pääsi Varjon Ristin johtajan huulilta. Sitten Lefretz nytkäytti hyvin nopeasti paksua rannettaan ja leikkasi kädellään ilmaa edessään. Silmämääräisesti huoneessa ei ollut tapahtunut mitään erikoista, mutta Isendar tunsi kaulallaan roikkuvan amuletin vuoroin kuumenevan ja kylmenevän vaatekerrosten välissä. Amuletti otti vastaan voiman ja torjui sen.

"Mitä pirun juonia...", suurherttua urahti ja näytti nyt paitsi raivostuneelta myös huolestuneelta.

Se on hyvä merkki, Isendar ajatteli. Hän oli ainakin hetkellisesti turvassa. Oli aika käydä hyökkäykseen. "Ai, että 'pirun'? Luulen sinun tietävän paholaisista riittämiin. Vai mitä sinulle sanovat nimet Kirubzahh ja R'vhepka?"

Suurherttua Lefretz vavahti ja hänen kasvojensa väri muuttui käsittämättömällä nopeudella kirkuvan punaisesta vitivalkoiseksi. Kun hän puhui jälleen, äänestä kuulsi suuttumuksen sijasta silkka pelko. "E-en tiedä mistä puhut."

Isendar hyrisi äänetöntä tyytyväisyyttä. Ensimmäinen tavoite oli saavutettu, Varjon Ristin johtaja oli menettämässä otteensa tilanteesta. Nyt oli enää viimeisteltävä Morth Lefretzin nöyryytys ennen kuin hän ehtisi koota itsensä

"Tiedät varsin hyvin, mistä puhun. Olethan sentään kuudennen portaan duranej. Oma setäsi vihki sinut pimeyden oppeihin ollessasi vielä parraton nuorukainen. Kerrotaan, että suorititte varsin perverssin riitin Blahaazsan kunniaksi. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta uskon irstailunne tyydyttäneen Himojen Herraa...ei, älä yritäkään kutsua vartijoita, vaan kuuntele loppuun", Isendar sanoi.

Todellisuudessa tämä oli tapaamisen vaarallisin hetki. Mikäli Lefretz karjuisi huoneen täyteen varjon vartijoita, ei edes amuletti voisi pelastaa Isendar Vargania. Onneksi suurherttua romahti tuoliinsa ja näytti luopuvan ajatuksesta huutaa apuvoimia. Paidoksen Varjon Ristin aluepäällikkö päätti jatkaa puhetta, ennen kuin Lefretz harkitsisi asiaa uudestaan.

"Sukupuusi auttoi sinua etenemään elämässä ja nousit hyvin nopeasti johtaviin asemiin Varjon Ristissä", Isendar sanoi. "On esitetty arvioita, että osuutensa vinhassa urakehityksessä oli myös duranej-taustallasi. Ainakin pari kilpailijaasi kuoli oudoissa olosuhteissa, kun kamppailitte vuonna 1568 Varjon Ristin johtajuudesta. Tai ehkäpä mustat voimat eivät sittenkään olleet heidän hengenmenonsa taustalla. Luultavasti käytit tavallisia salamurhaajia. Ethän loppujen lopuksi ole erityisen korkean tason duranej. Olisi voinut olettaa, että malkanialainen suurherttua ja Varjon Ristin johtaja kipuaisi myös langenneen tiellä kuudetta porrasta korkeammalle. Etenkin kun sinulla on voima hallussasi. Melko keskinkertaisena tosin, mutta kuitenkin. Ehkä Mustan Liekin ylimmät eivät pitäneet sinua tarpeeksi kyvykkäänä - tai mikä pahempaa, ehkä he pitivät sinua epäluotettavana tai omistautumistasi pimeyden palvelemiselle innottomana. Etkö muistanut satuttaa tarpeeksi montaa lasta Blahaazsan kunniaksi? Vai nautitko sittenkin liikaa riiteistä ja unohdit, että niiden tarkoitus on tyydyttää Himojen Herraa eikä sinua?"

Isendar Vargan nosti kieltäen kättään. "Ei, älä keskeytä vielä... Riittien tunnollinen suorittaminen ja ylimpien nuoleskelu ei tuonut sinulle tulosta. Vuosien saatossa väsyit odottamaan korotusta seuraavalle portaalle. Päätit vaihtaa suuntaa. Keksit Riivatun Maan ja vra-dagraajit, joita kansantaruissa nimitetään karmioiksi. Se oli kieltämättä nerokas siirto, olit liikkeellä paljon aiemmin kuin kilpailijasi. Tiedot karmioiden voimistumisesta olivat vasta pelkkiä huhuja. Sait yhteyden kahteen Cmorh-Biyrin ylipappiin, Kirubzahhiin ja R'vhepkaan...Hah, pahoittelen jos äänsin petomaisten isäntiesi nimet väärin. Tuo karkea kieli ei oikein taivu suussani...No, asiaan taas. Hylkäsit nousun portailla tavoitellessasi voimaa ja valtaa. Rupesit kieroilemaan omiasi vastaan, kauppasit itseäsi ja salattuja tietoja vra-dagraajeille. Petit ylimmät ja Mustan Liekin. Petit meidät."

Viimeiset, kuiskaten lausutut sanat värehtivät huoneessa. Suunvuoron saatuaan Morth Lefretz solkotti hätäisesti: "Mitä haluat? Kultaa? Sitä minulla on. Kerro hintasi."

Isendarin teki mieli nauraa. Lefretz oli hidasjärkisempi kuin olisi voinut kuvitella. Suurherttua olisi edelleen voinut kutsua vartijat huoneeseen ja tehdä vieraastaan selvää. Sen jälkeen kukaan ei olisi uhannut Varjon Ristin johtajaa Isendar Varganin tavoin. Ei ollut ketään - ehkä Mustaa Liekkiä johtavien ylimpien lisäksi - joka olisi tiennyt yhtä paljon Lefretzin toimista. Isendar oli ollut varovainen kerätessään tarvitsemansa tiedonmuruset ja harjoitellut esittämään pimeyttä palvelevaa langennutta, jotta voisi kiristää Lefretzin kuuliaiseksi.

Kaikki oli tähän asti käynyt uskomattoman helposti. Morth Lefretzistä oli tullut vanha ja hänen kaiken näkevät silmänsä olivat sokeutuneet. Mitä ihmettä Varjon Ristin johtaja höpötti jostain kullasta? Ei mammona kiinnostanut Isendaria himpun vertaa.

Johdateltuna Lefretz oli mennyt uskomaan vieraansa paitsi langenneeksi myös itseään paljon korkea-arvoisemmaksi sellaiseksi. Vedätyksen onnistuminen huvitti Isendaria kovasti. Jos Varjon Ristin johtaja oli noin typerä ja herkkäuskoinen, oli jo aikakin, että joku viisaampi ryhtyi huolehtimaan asioista.

"Yrität lahjoa minua kullalla. Mitä luulet Lefretz, ovatko tällaisia asioita sinulle kertovat ihmiset yleensä kiinnostuneista pahaisista kultakolikoista?"

"Eivät", turpeakasvoinen mies totesi surkeasti ja näytti pahoinvoivalta.

"Eivät niin. Olen pettynyt sinuun, seuraaja Lefretz. Hyvin pettynyt."

"Älkää...", suurherttua Lefretz äännähti ja lysähti kasaksi tuolissaan.

"Tiedät mikä on rangaistus pettymyksen aiheuttamisesta", Isendar sanoi tyynesti.

Sen seurauksena Lefretzin suusta kuului epäselvää valitusta ja mies kellahti kömpelösti nojatuolistaan polvilleen vieraansa eteen. "Oi, korkea duranej. Olkaa armollinen, pyydän. Ottakaa mitä tahansa..."

Isendaria etoi katsella lihavan miehen ruikutusta. Kyyneleet valuivat valtoimenaan tämän roikkuvia poskipusseja pitkin ja jättivät jälkeensä likaisenväriset vanat, jotka paljastivat suurherttuan yrittäneen peittää ihomaalilla kasvojensa monia virheitä.

Paidoksen Varjon Ristin aluepäällikön teki mieli potkaista esimiestään, mutta hän hillitsi itsensä ja puhui taas. "Hyvä on. Minulla saattaisi olla sinulle käyttöä..."

"Kyllä, kyllä...käyttöä!" Morth Lefretz sössötti.

"Hiljaa", Isendar Vargan käski ja Lefretzin papatus mykistyi hetkessä. Millainen valta hänellä olikaan esimieheensä! Miten upeaa on hallita toista ihmistä pelkällä pelolla, Isendar ajatteli ja jatkoi taas: "Voiko sinuun luottaa?"

"Herra! Olen uskollinen."

"Kuuntele sitten tarkkaan, läskikasa", Isendar aloitti. "Ensimmäinen sääntö on, että tieto vierailustani ja sen sisällöstä ei leviä eteenpäin, ei edes ylimpien korviin. Et ole enää tarpeeksi arvokas ottamaan yhteyttä heihin. Muiden silmissä olen edelleen alaisesi. Jos et ymmärrä tätä, revitän kielesi pois. Toisekseen, älä yritä urkkia tekemisiäni. Jos minua varjostetaan, epäilen ensiksi sinua. Ja silloin revin sinulta kielen lisäksi myös jalat irti. Siinäpä meillä olisinkin Varjon Ristin johtaja, mykkä raajarikko, hah."

Isendar Vargan hymyili ilkeästi ja katseli halveksuen edessään kyyristelevää surkeaa olentoa. Mihin katosi se mahtava ja pelottava mies, joka suurherttua oli ollut vielä varttikäännös sitten? Pimeyden valta oli totisesti uskomattoman suuri, kun pelkkä Mustan Liekin ylimmillä ja Riivatun Maan paholaisilla uhkailu sai Varjon Ristin johtajan melkeinpä laskemaan alleen.

Ei, Lefretz oli laskenut alleen, Isendar tajusi nähdessään suuren märän tahran tuolilla, jolla lihava mies oli äsken istunut. Inhon puistatus kulki Isendarin lävitse ja hän käänsi katseensa tuolista takaisin maassa matelevaan suurherttuaan.

"Palvelen uskollisesti, herrani", Lefretz vakuutti ja tavoitteli paksuilla sormillaan Isendarin saappaan kärkeä. Sitä hänen ei olisi kannattanut tehdä, Isendar tuumi ja polkaisi lattialla harovaa kättä saappaansa korolla. Lefretzin sormet murtuivat rusahtaen ja hän parkaisi kovaa.

"Hiljaa sika!" Isendar Vargan kivahti. Hän oli vihainen enemmän itselleen. Potku oli ollut erhe, vartijoiden huomiota ei saisi herättää. Minne hän oli kadottanut kuuluisan itsehillintänsä? Saavutettu voitto oli liian makea menetettäväksi nyt kalkkiviivoilla.

Vartijat eivät kuitenkaan rynnistäneet huoneeseen. Suurherttua Lefretz nyyhkytti lattialla ja tuuditti ruhjottua kättä sylissään.

"Se oli varoitus. Älä ikinä enää yritä koskea minuun", Isendar sähisi ja päätti palata asiaan. "Istu vaiti ja kuuntele...juuri noin, hyvä...Ensinnäkin ryhdymme oitis muutamiin järjestelyihin. Haluan tarvittavan määrän joukkoja käyttööni. Hanki vaikka palkkasotureita, jos et muualta löydä. Järjestämme keisarille pienen näytöksen. Lähetän tarkemmat yksityiskohdat tarvitsemistani rahavaroista myöhemmin kuriirin mukana. Onko tämä ymmärretty?"

Lefretz nyökkäsi miellyttämishaluisen näköisenä, joten Isendar totesi parhaaksi jatkaa käskynantoaan painostamalla suurherttuaa lisää. "Petit ylimmät, petit sen mihin sinut oli kasvatettu. Luulit voivasi vehkeillä paholaisten kanssa meidän tietämättämme. Se oli melkoinen hairahdus, seuraaja Lefretz. Kaikkea ei voi antaa anteeksi. Et nouse enää portailla. Satutko tietämään, että ylimmät valmistelivat sinun nostamista seitsemännelle portaalle. Sitä ei tietenkään tapahdu."

Annettuaan valheittensa vaikuttaa hetkisen Isendar jatkoi: "Petturuudestasi on silti meille jotain hyötyä. Sinulla on yhteys Cmorh-Biyriin. Käytämme jatkossa sitä hyödyttämään Mustan Liekin yhteisiä tavoitteita. Ehkä kuollessasi sinua vielä kiitetään palveluksista pimeyden hyväksi. Kenties itse Blahaazsa johdattaa sinut kuoltuasi himojen puutarhaansa. Mutta vain jos autat vilpittömästi minua ja meitä. Kysymys kuuluu, haluatko auttaa meitä? Haluatko palauttaa kunniasi suuren pimeyden edessä? Haluatko olla ylpeä ja kunnioitettu duranej vielä kerran, Morth Lefretz?" Isendar Varganin ääni kohosi kuin fanfaari ja hän osoitti sormellaan suurherttuaa.

Morth Lefretz vapisi polvillaan maassa ja toisteli tärisevällä äänellä: "Haluan, haluan, haluan."

"Hyvä. Osoita olevasi luottamuksen arvoinen ja kuuntele", Isendar sanoi ja alkoi selostaa suunnitelmaansa vapisevalle miehelle, jonka elämä ja tulevaisuus oli kahlittu Varjon Ristin Paidoksen aluepäällikön tahtoon.

*

Kun Isendar Vargan vihdoin astui Varjon Ristin päämajasta Dimaloksen hämärtyville kaduille, hän hykerteli. Kalkkeutunut hölmö oli saanut ansaitsemansa opetuksen. Lefretzin kaudella Varjon Risti oli ollut pysähtyneisyyden tilassa ja menettänyt otteensa vallasta. Oltiin kaukana historian päivistä, jolloin keisari ei ollut uskaltanut edes aivastaa ilman Varjon Ristin johtajan lupaa.

Isendar tekisi lopun järjestönsä alennustilasta ja nostaisi Varjon Ristin takaisin Andiolin ylimmäksi valtiomahdiksi. Paidoksesta aloitettu kampanja oli hyvä alku, mutta Isendarilla oli vielä paljon tehtävää, ennen kuin varjossa kulkevien liike olisi palautettu entiseen mahtiinsa. Ja mikäli kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, tapahtuisi muutakin - suuria asioita.

Kääntyessään kadun kulmasta Isendar kurkisti vaivihkaa taakseen, muttei havainnut mitään epäilyttävää. Siitäkin huolimatta hän suoritti muutaman salamiesten yleisesti käyttämistä tempuista karkottaakseen mahdolliset varjostajat kannoiltaan.

Aikoinaan hän oli ollut yksi Dimaloksen kujien parhaista salamiehistä. Eikä pelkkä salamies, vaan myös rosvokoplan johtaja. Mustarotta, sillä nimellä hänet oli tuolloin tunnettu.

Toisinaan Isendar kaipasi noita vaarantäyteisiä Mustarotta-vuosia. Salamiehenä ja kujien konnana hänen oli ollut paljon helpompi saavuttaa menestystä kuin nykyisessä asemassaan. Tosin siihen aikaan paitsi panokset myös voitot olivat olleet paljon pienemmät. Kujien hurjinkaan kovanaama ei pystyisi saavuttamaan samansuuruista mahtia, joka Isendar Varganilla oli nyt hyppysissään.

Valitettavasti lisääntynyt valta tarkoitti sitä, että jokainen tappio pudottaisi hänet entistä korkeammalta ja lopulta hinta häviämisestä olisi kuolemaakin pahempi. Siksi Isendar aikoi suunnitella seuraavat siirtonsa vielä tavallistakin huolellisemmin. Yhteenkään virheliikkeeseen ei olisi lähitulevaisuudessa varaa.

Sana onnistumisesta täytyisi välittää viipymättä Jolandalle. Tytär ansaitsisi kuulla Lefretzin nujertamisesta suoraan omalta isältään, mutta ikävä kyllä tilanne pakotti Isendarin viipymään ainakin toistaiseksi Dimaloksessa. Kuriiri kuitenkin tavoittaisi Jolandan varmasti. Hän odotti itsekin malttamattomana tietoja Ipaloksesta. Mitähän Jolanda mahtoi parhaillaan tehdä? Oliko hän löytänyt sen kultatukkaisen ihastuksensa? Siinä pojassa ja hänen mahdollisissa tiedoissaan olisi kenties avain ratkaisuksi ongelmaan nimeltä Sininen Kuu.

Isendar Vargan käveli joutuisin askelin myyntikojujen reunustamaa katua. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän häneen huomiota. Kauhtunut likaisenharmaa puku ja resuinen viitta olivat paras piilo Dimaloksen väentungoksessa. Mustaan samettiin pukeutuvaa aristokraattista Varjon Ristin päällikköä sai leikkiä Paidoksessa ihan tarpeeksi. Paljon paremmin hän viihtyi harmaissa rytkyissä Dimaloksen pölyisillä kujilla.

Noilla kujilla Mustarotta oli vuosikymmeniä aiemmin menettänyt poikuutensa ja tappanut miehen ensi kertaa. Toisinaan hän kaipasi takaisin kujien pyörryttävään kuhinaan, mutta nuoremmat ja vikkelämmät salamiehet olivat jo ottaneet hänen paikkansa. Nyt Mustarotta seikkaili aivan yhtä armottomalla ja jännittävällä, mutta paljon haastavammalla pelikentällä. Vuodet kujilla olivat historiaa, mutta suurimman vallan aikakausi vasta edessä.

*