20. luku, 2. kirja

"Pimentolan jumaltarusto on kiistatta runsas, henkeäsalpaavan mielenkiintoinen ja samalla suorastaan kammottava. Mikään muu kansa ei lähde uskonnossaan siitä olettamasta, että sen palvomat jumaluudet ovat lähtökohtaisesti pahoja.

Grozavok lietsoo sotaa, Blahaazsa on ellottavien sukupuoliriittien herra, Nalvajdalle hyveitä ovat juonet ja kataluus. Halbadahin seuraajat ammentavat voimansa painajaisista ja mielipuolisista harhanäyistä, kun taas tauteja levittävä Chatramar kylpee palvojineen viemärivedessä. Kenties pöyristyttävimpänä noista jumaluuksista näyttäytyy kuitenkin Nemxerdor, Tuskantuottaja, jonka seuraajat silpovat raajojaan jumalaansa ylistääkseen.

Näitä pimeyden ylimyksiksi nimittämiään jumalhahmoja pimentolaiset samaan aikaan pelkäävät ja ihannoivat. Millainen ristiriita - osoittaa nyt rakkautta jumalalle, joilta ei heru vastineeksi kuin vihaa. Pimentolaiset itse väittävät sen olevan heidän pyhä tehtävänsä, lepytellä noita hirmuisia jumalia, jotta ne eivät tuhoaisi maailmaa. Omissa silmissään he ovat valittuja ja muut kansat harhaoppisia typeryksiä."

- Malkanian papillinen kertomus, III/1586

Melgyera
Suuren neuvoston kokoontumisen jälkeen Melgyeraa sapetti mitä pahimman kerran. Sininen Kuu oli alittanut itsensä kaikilla mittapuilla. Miten tolkuttoman typeriä ihmisiä Raff Gennebeck ja Gesvor Bolda olivatkaan? Muiden ääliömäisyys taas oli jo niin suurta, ettei sitä pystynyt edes arvioimaan. Jos Melgyera saisi tilaisuuden, hän kuristaisi ilkeämielisen Doptus Salvortin omin käsin kuoliaiksi.

Zalin sinnikkyyttä hän sen sijaan ihaili. Vanha mies oli ottanut tyynenä vastaan iskun toisensa jälkeen ja kärsivällisesti yrittänyt takoa Gennebeckin lahoon kalloon järkeä. Melgyera halusi uskoa, että Zalin kertoma oli tehnyt vaikutuksen edes joihinkin neuvoston jäsenistä. Heitä ei ollut monta, mutta ehkä he saisivat jotain aikaiseksi. Ehkä. Vain pelkkä ehkä.

Kokous oli päättynyt pian sen jälkeen kun Josel ja Zdain olivat sen keskeyttäneet. Suuri Neuvosto oli sanonut vetäytyvänsä pohtimaan tilannetta. Varsinainen päätös ilmoitettaisiin päivän, parin sisällä.

Mitä taas Joseliin ja Zdainiin tuli, Melgyeran ajatukset eivät olleet kovin lämpimät. Aina niin kepeämielinen Ragart oli tietysti hekotellut poikien tuoreimmalle metkulle. Melgyera ei kuitenkaan ollut yhtä suopea nuorten hulttioiden toilailuille kuin itsekin hyvistä tavoista piittaamaton kauppiaan lurjus. Jos Melgyera yhtään ennustaa osasi, poikien aiheuttama sotku sälytettäisiin Zalin syyksi. Ja kaikki Zalia koskeva koituisi väistämättä myös hänen omaksi murheekseen.

Niin se oli ollut jo lähes neljäkymmentä vuotta. Melgyera oli pitänyt Zalin puolta aina siitä alkaen, kun mies oli pelastanut hänet julmalta kohtalolta. Se oli tapahtunut paholaisen pesässä nimeltä Nao-Kartheon.

*

Puhuri riepotti hameen helmaa, aivan liian lyhyttä sellaista. Melgyera kietoi paljaat käsivartensa ympärilleen, mutta niistä ei ollut lämmittämään Nao-Kartheonin syksyssä.

Joku ohikulkija katsoi pahasti ja sylkäisi häntä päin. Pikkulapsi osoitti Melgyeraa uteliaasti sormella, mutta hänen äitinsä ryntäsi paikalle ja kiskoi lapsen kiusaantuneena kauemmas. Useimmat muut eivät edes vilkaisseet Melgyeran suuntaan. Katutytöt eivät olleet heille sontakasaa arvokkaampia.

Iltahämärissä saapuivat ne, jotka suostuivat huomioimaan porttikongeissa palelevat tytöt. Melgyera oli uusi ja keräsi siksi katseita muita enemmän. Monille ostajille hän oli myös liian kallis. Korttelia valvova parittaja näet tapasi hinnoitella uudet tytöt vanhoja kitsaammin.

Vasta keskiyöllä saapui hän, joka vei Melgyeralta neitsyyden. Lihava mies lemahti virtsalta, mutta hänen hopearahansa miellyttivät parittajaa. Kun mies poistui hyväntuulisena kotiinsa, jäi Melgy porttolan kapealle vuoteelle itkemään. Sitten parittaja patistelikin häntä takaisin kadulle.

*

Kapakassa löyhkäsi vanha viina ja pesemättömät kehot, joista yksi taisi olla Melgyeran. Hän ei välittänyt, vaan kohotti pikarin uudestaan huulilleen. Ensimmäinen kulaus janoon, toinen unohdukseen, kolmas kohti kuolemaa.

Oli aamu. Viinitahrat paidalla ja tukka sekaisin Melgyera hoiperteli majapaikkaansa. Kun tavalliset kansalaiset kiirehtivät työpaikoilleen, humalaan häpeänsä hukuttanut huora pääsi nukkumaan.

Kokeneen katutytön ohje: kun juo itsensä tarpeeksi tainnoksiin, ei näe painajaisia. Sillä tavalla huora pihistää itselleen lyhyen katkoksen ennen seuraavan illan uutta häpeää.

*

Mies oli häntä kolme kertaa vanhempi. Kierosilmäinen harmaahapsi, joka sai varoituksen kellot kilkattamaan päässä. Tai olisi saanut, jos Melgyera olisi välittänyt vielä itsestään. Tai jos hänen parittajansa olisi välittänyt muusta kuin rahasta.

"Riisuudu, takapuoli minuun päin", kierosilmä käski ja Melgyera totteli. Vain hetki sen jälkeen mies alkoi kuristamaan.

Kierosilmä läähätti ja kuristi kovempaa. Hikiset sormet painuivat henkitorvea vasten eikä niitä saanut millään irti. Sattui ja kurkusta kuului pelkkää pihinää. Samaan aikaan kierosilmän elin tökki kovana Melgyeran pakaraa.

Juuri kun silmissä musteni, Melgyeran käsi tavoitti sängyn vierestä jotain kovaa ja terävää. Summittainen isku hiilihangolla osui miestä nivusiin. Julmien sormien ote kirposi, ja Melgyera löi uudestaan. Kun hiilihanko upposi kuristajan kaulaan, Melgyera ei havainnut tilanteessa ironiaa. Hän haukkoi henkeään ja antoi verisuihkun kastella. Eivätkä kierot silmät enää avautuneet.

*

"Murha on murha eikä keisarillinen laki tunne myötätuntoa", tuomari sanoi ja kalautti kumistinta tuomion julistamiseksi. Se kuului: "kuolema hirttämällä."

Melgyera lysähti pieneksi paketiksi tuolillaan ja jäi odottamaan, että vartijat kantaisivat hänet selliin tuomion täytäntöönpanoa odottamaan.

*

"Vapautettu, miksi?" Melgyera kysyi, sillä ei voinut käsittää.

"Muuan herra käytti vaikutusvaltaansa ja tuomari käsitteli juttunne uudelleen", vankilanjohtaja selitti ja noukki lautaselta uuden lihanpalan haarukkaansa.

"Herra?" Melgyera ihmetteli, mutta vankilanjohtaja oli liian keskittynyt ateriaansa jatkaakseen keskustelua.

Vastausta Melgyera joutui odottamaan vankilan portin ulkopuolelle. Siellä hän tapasi ensimmäistä kertaa Zaltarim Fizolin, pelastajansa.

*

Voi, miten paljon nuoremmalta Zal oli silloin näyttänyt. Miehen olemus oli ollut vetreän ulkoilmaihmisen, nykyisestä kankeudesta ei ollut silloin tietoakaan. Eikä vanhuus ollut vielä vaalentanut tummaa tukkaa, eivätkä uupumus ja huolet olleet uurtaneet kasvoille syviä juonteitaan. Silmälasien korostama katse oli silti edelleen sama: älykäs, tarkkaavainen ja jotenkin tutkimaton.

Mies oli pyytänyt Melgyeran mukaansa. He olivat kävelleet läheiseen puistoon, yhteen Nao-Kartheonin kauneimmista. Tosin Melgyera ei enää kyennyt näkemään Nao-Kartheonissa mitään kaunista. Kaupunki oli kuollut hänelle, ikuisesti kuollut.

Zal oli esittänyt hänelle tarjouksensa, tylyn uhkavaatimuksen: "Lähde mukaani tai palautan sinut hirttolavalle."

Sen kuultuaan Melgyera oli valahtanut kalpeaksi, halusiko tuo äsken niin turvalliselta tuntunut mies hänestä sittenkin samaa kuin Nao-Kartheonin porttoloiden asiakkaat?

Siitä ei kuitenkaan ollut kysymys. Zal oli kertonut tarvitsevansa apurin, sellaisen, johon pystyisi luottamaan kuin omaan sisareensa. Kukapa voisikaan olla luotettavampi seuralainen kuin se, joka on toiselle henkensä velkaa. Myöhemmin Melgyera tuli tietämään, että samalla tavalla mies valitsi aina kaikki apurinsa. Kuin jokin ylempi jumalallinen tuomari, Zaltarim Fizol tarjosi näin väärintekijälle mahdollisuuden sovittaa rikoksensa.

Zal oli myös paljastanut olevansa etsijä, synkkien ja vaarallisten teiden kulkija. Hänen kanssaan Melgyera tulisi taivaltamaan halki koko asutun maailman ja kokemaan asioita, jotka pysyisivät tavallisilta ihmisiltä ikuisesti salattuina. Zal oli luvannut pitää Melgyerasta huolta, kunhan tyttö vain tottelisi häntä ja vannoisi seuraavansa mukana, aina päiviensä loppuun asti.

Päätös ei lopulta ollut vaikea. Mitä vaihtoehtoja hänellä muka oli? Melgyera oli lähtenyt Zalin matkaan, ja jo samana iltana he olivat ratsastaneet pois Nao-Kartheonista. Vain viikon päästä siitä Melgyera oli tavannut ensi kertaa Anden Telonin, elämänsä suurimman rakkauden.

*

Suuren Neuvoston kokousta seuranneena iltana Melgyera oli kuluttanut aikaa viimeistelemällä koruompelutyötä salongissa, joka sijaitsi heille osoitettujen makuuhuoneitten läheisyydessä. Oikeastaan hän piti kovasti ompelusta. Hiljainen käsityö sisätiloissa oli hyvää vastapainoa ainaiselle matkustamiselle. Vaikka Melgyera olikin oppinut nauttimaan tien päällä olemisesta, väsytti se jo häntä eri tavalla kuin nuorempana. Vanhenemisessa ei ollut mitään hauskaa.

Salongin ovi kävi ja Melgyera nosti katseensa. Tulijoita oli kaksi. Ensimmäisenä ovesta astui Zal ja hänen takanaan nainen, jonka tunnistamiseen Melgyeralla meni tovi.

Nainen oli nuorehko, kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden puolivälissä. Hänellä oli vaalea pitkälle selkään ulottuva tukka ja kiltinnäköiset, jopa viattomat kasvot. Mitenkään erityisen kaunis nainen ei ollut, mutta huokui sellaista tyyneyttä ja herttaisuutta, joka sai läsnäolijat pitämään hänestä ensisilmäyksellä.

Anai, se oli naisen nimi, Melgyera muisti. Hän, joka oli varovaisesti puolustanut Zalia neuvoston kokouksessa.

"Melgy, haluan kuulla mielipiteesi yhdestä asiasta", Zal virkkoi ja viittasi Anaita istumaan kanssaan vapaille tuoleille.

Ei ollut tavatonta, että Zal tahtoi kuulla Melgyeran näkemyksen ennen kuin päätti jostain asiasta. Se riippui asian laadusta. Toisissa tapauksissa vanha mies kysyi mieluummin neuvoa Ragartilta, toisissa Melgyeralta. Tämä oli selvästi jälkimmäisen tyylinen asia, sillä huonotapaista kauppiasta ei näkynyt maisemissa. Se oli hyvä, Melgyera ei ollut lainkaan sillä tuulella, että olisi jaksanut kuunnella Ragart Kettu Zappin nokkeluuksia.

"Anailla on kerrottavaa", Zal virkkoi ja viittasi vaaleaa naista puhumaan.

Tämä hymyili ystävällisesti ja aloitti esittelemällä itsensä. "Olen Anai Sedenburg. Istun kolmatta vuotta Sinisen Kuun Suuressa Neuvostossa. Zaltarimille pahoittelinkin jo sitä, mitä jouduitte neuvoston edessä kuulemaan. Neuvostossa istuu henkilöitä, joiden ei pitäisi olla sen jäseniä. Oikeamielisiäkin on toki, mutta yleensä he ovat hiljaa. Hyvästä syystä. Harva täällä haluaisi Doptus Salvortin vihoja päälleen. Hänen kaltaisillaan on valitettavasti valtaa...siksi yleensä vaikenemme."

Anai näytti keräävän hetken ajatuksiaan, kunnes jatkoi hiljaisella, mutta silti kantavalla äänellä: "Zaltarim kertoi neuvostolle punaisesta pyrstötähdestä. Monikaan ei tuntunut ottavan asiaa vakavasti. Minut mielenkiintoni tuo kuvaus kuitenkin sai heräämään. En ole tähtitieteilijä, mutta olen kasvanut Malkanian eteläisellä rannikkoseudulla. Kotikylästäni ei ole montakaan kymmentä meripeninkulmaa Usvasaarille ja Ammodoriin."

Melgyera tunsi hyvin tarinat Usvasaarista, jotka sijaitsivat Malkanian rajaseutujen takaisella merialueella. Saariryhmä oli yksi harvoista kolkista asutussa maailmassa, joissa hän ei ollut koskaan käynyt.

Usvasaarista ja niiden keskuksesta Ammodorista puhuttiin Andiolissakin monenlaista, mutta tiedettiin vähän. Siellä vaikutti - ellei jopa hallitsi - merkittävä tähdistäennustajien, selvännäkijöiden ja kaiken sorttisten mystikoiden ryhmittymä. Zal oli joskus puhissut joukkion olevan yksi petkuttajien ja temppumaakareiden lauma, joka ennustusloruillaan ja silmänkääntötempuillaan puijasi hyväuskoisten ihmisten vähät rahat itselleen. Todellista voimaa heistä oli tuskin kenelläkään. Siksi Zal ei viitsinyt tuhlata aikaa etsimällä voiman hallitsevia langenneita Usvasaarilta.

Siitä huolimatta Melgyera pakottautui kuuntelemaan Anai Sedenburgin kertomusta.

"Ollessani nuori tyttö, kylässämme vieraili usein näitä Ammodorin noitia - niin meillä päin heitä kutsuttiin. Heillä oli tapana ennustaa kädestä tai kristallipallosta ihmisten tulevaisuutta tai sitten kaupata parannustaitojaan vaivaisille. Raha vaihtoi omistajaa ja yksinkertaiset ihmiset saivat hyvän mielen, kun heitä kuunneltiin. Ei siinä kai mitään pahaa ole. Joskus Ammodorin noidat pitivät myös esityksiä isommalle kuulijakunnalle. Siihen liittyi sekä taikatemppujen näyttämistä että ihan tulevaisuuden ennustamistakin. Yksi tällainen ennustuskerta jäi erityisesti mieleeni."

Melgyera pyöräytti epäileväisenä silmiään. Miksi Zalin kallista aikaa piti haaskata tällaiseen joutavuuteen? Hölynpöly ennustajista taisi tosiaan olla parasta, mitä Sinisellä Kuulla oli tarjota.

Anai ei osoittanut huomanneensa Melgyeran ilmehdintää, vaan jatkoi: "Eräänä päivänä kyläämme saapui jälleen uusi noita Ammodorista. Sellainen nukkavieru ja kumarainen hahmo, jota kukaan ei vilkaisisi kahta kertaa. Juuri muuta en hänestä muistakaan. Paitsi hänen ennustuksensa aiheen; se oli tuo samainen punainen pyrstötähti."

"Kerro lisää", Zal kehotti ja katsoi Anaita hyvin keskittyneesti.

Nyt Melgyerakin höristi korviaan. Pyrstötähti oli mainittu. Eikö juttu sittenkään ollut pelkkää puuta heinää?

"Tuokin ennustajaeukko aloitti tyhjänpäiväisillä loruilla, joita Ammodorin noidat aina kertovat. Luvattiin sato-onnea, kalaonnea ja satumaisia rikkauksia koko kylälle, kunhan väki vain uskoisi totuutta. Lööperivaihe ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan äkkiä ennustaja näytti ikään kuin jäykistyvän ja puhkesi puhumaan syvällä, mutta jotenkin puuromaisella äänellä."

Anai keskeytti ja levitti avuttomasti käsiään. "En voi enää sanatarkkaan muistaa hänen puheitaan. Olinhan tuolloin vielä kovin nuori. Ainakin hän mainitsi punaisen pyrstötähden tulevan ja hukuttavan koko maailman sotaan ja hurmeeseen. Ja miten pyrstötähti levittäisi muassaan kärsimystä ja kuolemaa ylitse koko asutun maailman. Kuolontuojaksi ennustaja sitä kutsui, sen muistan. Ennustaja mainitsi myös karmiot. Että ne liittyisivät jotenkin tähden tuloon. Kaikkihan me olemme kuulleet vanhat tarut karmioista ja niitä vastaan käydyistä sodista aikana ennen unohdusta. Sitä taustaa vasten moni voisi pitää tuotakin ennustusta saman sadun kertaamisena. Minusta siinä oli kuitenkin jotain erilaista. Ihan kuin noidalla olisi ollut oikea tarve julistaa asiaansa eikä vain nyhtää kolikoita kylänväeltä. Siksi tuo tapahtuma jäi mieleeni. Se on oikeastaan vaivannut minua kaikki nämä vuodet ja nyt kun sinä Zaltarim tulit tänään neuvoston eteen ja mainitsit saman punaisen pyrstötähden..."

"Voitko muistaa enemmän? Tämä on tärkeää!" Zal kuulosti kiihkeältä, mistä Melgyera viimeistään tiesi vanhan miehen ottavan tarinan todesta. Niin hän itsekin otti, Anai ei vaikuttanut puhuvan pötyä. Kokonaan toinen asia sitten oli tuon pahaisen ennustajaeukon laita.

"En valitettavasti", Anai vastasi. "Sama noita ei enää minun aikanani palannut kylään ja häntä seuraavat ennustajat olivat pelkkiä rahanahneita loruilijoita. Punaisesta pyrstötähdestä en kuullut mitään ennen tätä päivää ja neuvoston kokousta."

"Mistä voisimme saada lisää tietoa?" Zal kysyi lähinnä itseltään. Hän kiitti Anaita, joka ymmärsi keskustelutuokion olevan päättynyt.

Anain poistuttua Zal jäi tuoliinsa istumaan ja tuijotti keskittyneesti kivistä lattiaa.

Pitkästä kokemuksesta Melgyera tiesi, että vanhan miehen aivot kävivät kovilla kierroksilla. Melgyeran tapaan myös Zaltarim Fizol punnitsi vaihtoehtoja.

Hän ei lainkaan hämmästynyt, kun Zal viimein lausui ääneen: "Ammodor. Niin sen on oltava. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin matkustaa Usvasaarille. Melgy-hyvä, oletko samaa mieltä?"

Melgyera nyökkäsi. Hän oli samaa mieltä.

*