23. luku, 2. kirja

"Veljet ja sisaret! Jumalat asettivat kansamme asumaan tälle karulle mantereelle, koska he aistivat meissä tulisen uskon ja nöyryyden. Me biyranthit olemme pyhyyden airuita, mustimman pimeyden pyyteettömiä palvelijoita. Pian meille oikeamielisille avautuu portti, jonka tuolla puolen siintää iänkaikkinen yltäkylläisyys.

On tullut aika. Vanhan maailman täytyy kuolla, jotta sen sisuksista voi kuoriutua uutta ja parempaa. Mutta tällä kertaa vain uskoville! Jumalattomat kokevat loppunsa. Grozavok seivästää heidät ja levittää teuraaksi lapsilleen."

* Hajanaisia taputuksia ja kannatushuutoja yleisön joukosta *

"Kuten tiedätte, musta liekki on syttynyt roihuunsa myös merten takana. Yhä useampi dimali, malkanialainen ja Etelänmaan asukas polvistuu pimeyden ylimysten edessä. Uskonkieltäjät nimittävät heitä langenneiksi. Kuvitelkaa! Kuinka väärässä he ovatkaan, nuo typerykset.

Me emme ole langenneita. Me olemme valittuja. Uusi maailma on meidän."

* Yleisö puhkeaa suosionosoituksiin *

- Ote ylimmän riittipapin puheesta Pimentolan Crih Knagyi -juhlassa.

Danae
Viiskallio, Andiolin keisarikunta

Danae Dannkasia tympi. Hotelli ja huoneisto, jossa he asuivat, oli tasoltaan kaikin puolin moitteeton ja laatutietoinen Anibella-tätikin olisi luultavasti kelpuuttanut sen yösijakseen. Danaen ongelma ei ollut hotelli, vaan se että hänellä oli kuolettavan tylsää.

Berron Rigailonin lähdöstä oli kulunut jo kaksi yötä, ja Bartos alkoi olla huolesta sekaisin. Danae - ja varmaan myös Darren - oli yrittänyt parhaan kykynsä mukaan rauhoitella Bartosia ja keksiä järkeviä syitä sille, miksi tämän isä viipyi asioillaan kauemmin kuin oli heille lähtiessään otaksunut.

Silti vankkarakenteisen pojan huolestuneisuus alkoi tarttua Danaehen. Miksi Bartosin isä ei ollut palannut lähtöpäivänsä iltaan mennessä, kuten oli luvannut?

Berron Rigailon oli maksanut heidän majoittumisensa etukäteen useammaksi yöksi ja ennen lähtöään hän oli vieläpä antanut Bartosille seteleistä paksuna pullistelevan rahamassin. Olivatko nuo olleet merkkejä siitä, ettei hänellä ollut aikomustakaan palata nopeasti? Se oli pelkkää arvelua, eikä Danae tahtonut lausua Bartosin kuullen noin epämieluisaa ajatusta.

Lähtiessään Berron oli vannottanut heitä pysymään sisällä hotellissa, mutta Darren oli ylipuhunut Bartosin tutkimusretkelle kaupungille heti ensimmäisenä aamuna. Nyt oli toinen aamu ja pojat olivat jälleen tiessään. Danaeta ei tietenkään ollut pyydetty mukaan, mikä oli takuulla Darrenin päätös. Ei sillä, että Danae olisi Darrenin seurasta piitannutkaan.

Harmittavasti poikien poissaolo tarkoitti tylsistymistä yksin hotellissa, sillä Danae ei tuntenut oloaan mukavaksi Viiskallion kaduilla. Hän ei ollut koskaan liikkunut sillä tavalla kaduilla rahvaan parissa. Kotona Naldaussa köyhempi väki pysytteli omilla asuinalueillaan, eikä hänen tarvinnut palveluskuntaa lukuun ottamatta seurustella erisäätyisten kanssa.

Siksi Viiskallion katujen sekalainen väkijoukko oli Danaelle kauhistus. Jotain sellaista, mihin hän ei ollut tottunut eikä halunnutkaan tottua. Rohjettuaan ensimmäisellä kerralla yksin ulos, Danae oli palannut korttelin kierrettyään kiireen vilkkaa takaisin hotelliin. Toista kertaa hän ei aikonut kokea.

Hän toivoi poikien palaavan pian. Heillä voisi olla kuulumisia kerrottavanaan ja ehkä lisätietoja Bartosin isästä. Ja vaikkei olisikaan, poikien jutustelua oli huoneistossa nyt vallitsevaa hiljaisuutta viihdyttävämpi kuunnella.

Valitettavasti suurisuinen Darren oli keskusteluissa pääasiassa äänessä Bartosin tyytyessä enimmäkseen kuuntelijan rooliin. Danaelle se oli hankalaa, sillä hän saattoi osallistua keskusteluun ainoastaan Bartosin puheita kommentoimalla. Darrenille hän ei nimittäin pukahtanut sanaakaan. Jo ihan siitä syystä, että poika kohteli häntä itseäänkin kuin ilmaa. Niinpä heidän kolmen väliset keskustelut olivat varsin vaivalloisia Danaen ja Darrenin tivatessa vuorotellen asioita vaitonaiselta Bartosilta, joka yritti parhaan kykynsä mukaan huomioida molemmat keskustelukumppaninsa.

Miten mielellään Danae olisi jakanut huoneiston pelkän Bartosin kanssa. Heillä olisi voinut olla ihan hauskaa kahdestaan. Danae olisi jopa saattanut uskaltautua kadulle Bartosin rauhoittavassa seurassa. Kaikki olisi sujunut sata kertaa paremmin, ellei Bartosin ärsyttävä ja hävytön ystävä olisi myrkyttänyt ilmaa läsnäolollaan. Voi, miksi Darrenin piti olla niin inhottava!

Poika oli kieltämättä hauskannäköinen, aika lailla sitä tyyppiä, joka erityisesti viehätti Danaen silmää. Siinä missä pojat kotona Naldaussa olivat olleet pellavapäisiä, Darren oli tumma. Se oli uutta ja kiehtoi Danaeta. Niin kiehtoi myös Darrenin katse, jossa oli jotain julkeaa, sellaista, joka sai miellyttävän kutkuttavan tunteen aikaiseksi alavatsan seudulle. Jotain himon tapaista kai.

Mutta Darren oli alhaissyntyinen, peräti surkeista oloista lähtöisin - tieto jonka Danae oli saanut Bartosilta ongittua. Se ei voisi johtaa mihinkään. Ei edes siinä tapauksessa, että Danae olisi pitänyt Darrenista. Kautta jumalten, ajatus oli täysin mahdoton.

Onneksi hänen ei tarvinnut uhrata aikaansa sen pohtimiseen, sillä hän ei pitänyt Darrenista. Ei sitten vähääkään. Darren oli raivostuttava, kuin terävä kivensiru kengässä hiertämässä.

Bartos oli toista maata, perhetaustaltaankin sopiva. Valitettavasti Bartos vain ei ollut yhtään Danaen tyyppiä, ei ulkoisesti eikä muutenkaan. Bartos oli kiltti ja herttainen, mutta ikävä kyllä vähän tylsä. Sellainen poika, jonka kanssa tytön oli helppo viettää aikaa ilman pelkoa ahdistelluksi tulemisesta. Poika jolle saattoi uskoutua ja joka kuuntelisi kaikki huolet, ehkä jopa antaisi viisaita ja harkittuja neuvoja niiden ratkaisemiseksi. Mutta Bartos ei ollut poika, jonka kanssa Danae olisi voinut hypätä sänkyyn ja kokea villejä kiihkon hetkiä.

Darren taas olisi voinut olla juuri sellainen poika. Poika, joka tajuaisi ahdistella tyttöä silloin kun tämä ahdistelua kaipasi. Hän taatusti taisi niksit, joilla hurmata tytöt - jos niin halusi. Danaen kanssa Darren ei selvästikään ollut halunnut. Varmaankaan Danae ei ollut Darrenin tyyppiä.

Joten se siitä, miksi tuhlata enää yhtään ajatusta mokomaan kiusanhenkeen. Oli paljon tähdellisempääkin pohdittavaa kuin Darren Temjanion, josta Danae ei edes yhtään pitänyt. Ei sitten yhtään.

*

Danae havahtui kolinaan ja tajusi torkahtaneensa. Jatkuva paikallaan oleminen teki olon väsyneeksi. Hän ei ollut tottunut kököttämään päivät pääksytysten sisätiloissa kuin jokin häkkiin suljettu lintu.

Danaen herättänyt kolina osoittautui poikien saapumiseksi. Hän nousi nopeasti vuoteeltaan ja singahti huoneiston eteiseen. Vain Bartos ja Darren, ei jälkeäkään Berronista, Danae suri, muttei halunnut näyttää Bartosille pettymystään.

Huolen rypyt Bartosin otsalla silottuivat, kun hän näki Danaen. Onko hän ihastunut minuun, Danae mietti ja toivoi, ettei asia ollut niin. Hän ei pystyisi vastaamaan Bartosin tunteisiin, niin paljon kuin poika olisi rakkautta osakseen ansainnutkin.

Danae kuitenkin hymyili nätisti Bartosille ja varoi katsomasta toiseen eteisessä kenkiään riisuvaan poikaan päinkään.

"Toimme sinulle pähkinöitä. Sokerikuorrutuksella!" Bartos hihkaisi rauhalliselle luonteelleen epätavallisen innokkaasti ja tarjosi paperipussia kädestään.

"Syöminen on hyväksi. Jos vaikka hän saisi pikkuisen lihaa luittensa ympärille", Darren mutisi Bartosin takaa, kaikkea muuta kuin ystävällisesti.

Samanlainen ivallisuus oli ilmalaivakentän tapahtumien jälkeen sävyttänyt kaikkea Darrenin Danaelle sanomaa. Danae oli silloin katunut loukkaustaan, mutta enää hänestä ei tuntunut siltä. Darren ei ansainnutkaan osakseen muuta kuin ilkeyttä.

Danae oli kuitenkin ylhäisöperheen tytär, eikä hänenlaisensa tarvinnut alentua köyhien moukkien tasolle. Niinpä hän jätti sillä kertaa loukkauksen kuulematta ja kääntyi ilmeestään päätellen uutta riitaa pelkäävän Bartosin puoleen. "Kiitos pähkinöistä Bars, olet kultainen."

Sanat ja Danaen viivyttelevä kosketus saivat pojan punastumaan ja tyttö katui oitis elettään. Ei ollut viisasta lietsoa Bartosin ihastusta enempää ja saada poika kuvittelemaan, että Danae tunsi häntä kohtaan jotain ystävyyttä suurempaa. Siksi hän jatkoi nopeasti: "Saitteko mitään uutta selville isästäsi?"

Bartosin pyöreät kasvot synkistyivät. "Emme. Olemme kiertäneet korttelikaupalla oluttupia ja kävimme tänään jopa kaupungintalolla kyselemässä, mutta kukaan ei ole kuullutkaan hänestä. Isä on kadonnut aivan kuin maan nielaisemana."

"Meidän on tehtävä jotakin", Danae sanoi samalla kun he siirtyivät kolmistaan oleskeluhuoneen puolelle. "Oletko harkinnut kääntymistä provinssin käskynhaltijan puoleen? Berron taisi mainita, että hän pitää majaansa Viiskalliossa."

"Olen ajatellut sitä, mutta en tiedä mitä sanoisin käskynhaltijalle", Bartos vastasi. "Hän tuskin ottaisi minua vakavasti. Heikäläisillä on muitakin murheita kuin minun isäni katoaminen."

"Bars, sinun isäsi on merkittävä mies, keisarikunnan uskollinen palvelija. Kyllä käskynhaltija kuuntelisi asiasi", Darren vuorostaan vakuutteli.

"Hyvä on, minä mietin asiaa."

"Mennään sinne huomenna kahdestaan", Darren sanoi.

"Minä tulen mukaan. Tiedän miten toimia, kun neuvotellaan tärkeiden ihmisten kanssa", Danae ilmoitti äkisti.

Darren pärskähti. "Bars, tuossa ei ole mitään järkeä. Likka vain sekoittaisi asioita ja olisi pelkäksi vaivaksi."

"Darren...", Bartos aloitti, mutta tällä kertaa Danae ei enää pystynyt hillitsemään itseään. "Minun ja Bartosin kuuluu sinne mennä. Sinä köyhimys voit painua vaikka kerjuulle!"

Enää Danae ei katunut sanojaan, ei edes Bartosin takia. Darren ansaitsi kaiken pilkan, mitä suinkin saattoi keksiä.

Pojan kasvot punehtuivat raivosta ja hän ärisi suustaan uuden loukkauksen: "Oksettava halpa lunttu, miten kehtaat!"

Se sumensi Danaen pään vihasta. "Minua sinä saasta et luntuksi hauku!" hän kirkaisi ja yritti hyökätä Darrenin kimppuun.

Bartos oli kuitenkin nopeampi ja asetti jykevän vartalonsa heidän väliinsä. Hän puolittain repi, puolittain työnsä Danaen kauemmas. Tällä kertaa tukeva poika ei näyttänyt alistuneelta tai ahdistuneelta riidan räiskyessä huoneessa. Ei, nyt Bartoskin oli vihainen.

"Olen saanut tarpeekseni teistä kahdesta. Tästä jatkuvasta tappelusta. Lähden kävelylle. Yksin", hän sanoi ja mulkoili Darrenia ja Danaeta kuin varmistaakseen, että nämä eivät enää karkaisi toistensa kurkkuihin kiinni.

Bartosin paiskattua oven kiinni, Danae oli äkkiä kahden eteisessä Darrenin kanssa. Siirappisissa rakkausromaaneissa, joita Naldaun tyhjäpäiset tytöt lukivat, riitapukarit olisivat tällaisissa tilanteissa kapsahtaneet toistensa kaulaan ja sovittaneet erimielisyytensä lakanoiden välissä. Danae ei kuitenkaan lukenut sellaisia kirjoja, joten hän mulkaisi Darrenia mahdollisimman halveksuvasti ja harppoi ovesta ulos jätkämäisesti, tavalla jota Anibella-täti ei olisi ikimaailmassa pitänyt hienolle perijättärelle sopivana.

*

Danae oli niin kiukkuinen, että uskaltautui ulos hotellista. Hän käveli korttelin, jopa toisenkin ympäri alhaissyntyisten kansoittamilla Viiskallion kaduilla.

Ulkoilma ja pieni reippailu tekivät hyvää ja kiukku alkoi laantua. Hienon neidin ei kuulunut kimmastua alaluokkaisten moukkien loukkauksista, vaan jättää ne omaan arvoonsa. Täydellinen huomiotta jättäminen olisi paras tapa käsitellä etenkin tuota kyseessä olevaa köyhälistön edustajaa. Bartosille Danae sen sijaan tiesi olevansa anteeksipyynnön velkaa. Siksi hän päätti palata kiireesti hotellille, ehkä Bartoskin olisi jo rauhoittunut ja tullut takaisin.

Heidän huoneistonsa osoittautui kuitenkin tyhjäksi. Näemmä se törkimyskin on painunut kaduille kaltaistensa joukkoon, Danae tuumi ja totesi olevansa sittenkin vielä vihainen. Siksi hän päätti mennä huoneeseensa lepäämään, ehkä uudet nokkaunet selvittäisivät päätä.

Makuuhuoneeseensa päästyään Danae kuuli ulko-oven narahtavan.

"Bars, oletko täällä?" Darren huhuili eteisen suunnalta.

Danae vaikeni. Hän ei aikoisi vastata sanallakaan tuon törpön huhuiluihin.

Kun pojan askeleet lähenivät, jokin oikku sai Danaen piiloutumaan huoneensa oven taakse. Darren kuljeskeli huoneistossa ja kurkkasi Danaenkin huoneeseen. Oven takana piilotteleva tyttö pysyi kuitenkin hipihiljaa.

Oikeastaan Danae ei tiennyt syytä piiloutumiselleen. Ei häntä huvittanut suuremmin jekuttaa Darrenia, ehkä pikemminkin hän toivoi löytävänsä tilaisuuden tehdä poika naurunalaiseksi. Ties mitä tämä rupeaisi puuhailemaan luullessaan huoneistoa tyhjäksi.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, ja Danae oli jo aikeissa luovuttaa ja näyttäytyä. Sitten, ihan äkkiarvaamatta, laulun ensi säkeet täyttivät huoneiston.

Darren lauloi! Mitä Danae olikin odottanut Darrenin tekevän yksin jäätyään, se ei totisesti ollut tätä.

Danae kurkisti varovaisesti ovenpielestä ja näki Darrenin seisomassa päässään uusi lakinreuhkansa, jonka hän oli Bartosin isän rahoilla ostanut myyntikojusta matkan varrelta. Lakki vähän vinossa kiharaisessa päässään ja harmaa huivi löysästi kaulalle solmittuna Darren näytti hävyttömän hyvältä. Niin hyvältä, ettei Danae millään saanut jalkojaan irti maasta ja pystynyt poistumaan takaisin oven taakse piilopaikkaansa.

Poika oli edelleen puolittain selin häneen eikä huomannut itseään tarkkailtavan. Tovin sanoja tapailtuaan Darren jatkoi lauluaan ensimmäisen säkeistön alusta. Hänen äänensä oli soinnukas ja kaunis. Niin kaunis, että Danae oli pakahtua liikutuksesta.

"Mä lasken venheen virtaan seilaamaan
ja se keinuu pärskeen pyörteeseen.
Tuuli tuutii venhettäin mun,
sitä kiidättää,
kohti uutta satamaa, unieni onnelaa.
Venheeni kaukomaat tavoittaa,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa.
Venheeni kaukomaat tavoittaa,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa.

Lailla venheeni mun, näen nuo satumaat,
joihin muutoin vain haaveissain halajan.
Kas köyhä poika oon,
en kauas tohdi kurkottaa,
muutoin myrsky jollaseni vois upottaa.
Mutt' venheeni sentään omistan,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa.
Mutt' venheeni sentään omistan,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa.

Ei oo venheeni kummoinen,
laiva isojen aaltojen.
Vain pieni tikkunen, jota purossa yksin uittelen.
Vaan ei köyhä poika muuta ootakaan,
voinhan venheelläin näin satumaani tavoittaa.
Se mua ain lohduttaa,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa.
Se mua ain lohduttaa,
antaa virran vain kuljettaa,
kera pärskeen se purttani tuudittaa."

Kun laulu päättyi, Danae huomasi silmiensä kostuneen. Siitä välittämättä hän liikahti piilopaikastaan oven takaa.

Ääni ja liike saivat Darrenin käännähtämään. Poika säpsähti yllätettynä ja räpytteli pitkiä ripsiään, mutta pian nolostuksen tai harmistuksen puna nousi hänen kasvoilleen. Ruskeiden silmien katse oli pistävä ja loukattu.

"Ah, herttuatar Dannkas, miten voin olla avuksi?" Darren pusersi konemaisesti suustaan.

Sen kuultuaan Danae tiesi, että keskustelu oli tuhoon tuomittu. Jotain oli kuitenkin sanottava. "Halusin vain sanoa...että se oli kaunista", hän yritti.

"Toivottavasti moukkamainen lauleskeluni ei turmellut ylhäisiä korviasi", Darren tokaisi ja irvisti vihamielisesti.

Tuollaisia solvauksia Danae ei ollut tottunut kuulemaan, ei varsinkaan keneltäkään niin alhaissyntyiseltä kuin mitä Darren Temjanion oli. Kotona Naldaussa Darrenin kaltaiset eivät koskaan uskaltaisi puhutella Danaen kaltaisia noin. Itse asiassa heidän ei koskaan edes annettaisi tulla samaan huoneeseen herttuasukuisen kanssa.

Danae oli aikeissa täräyttää sen tiedon päin pojan kasvoja, mutta päättikin äkisti sanoa jotain muuta: "Darren, minä olen pahoillani, että olen loukannut sinua."

Veri pakeni pojan kasvoilta. Hän katsoi ensin Danaeta, sitten lattiaa.

Danae ihmetteli, mitä oli päästänyt suustaan. Volthan nimeen, oliko kauniin laulun kuuleminen tehnyt hänestä höttöpäisen hölmön? Hän oli Dannkasin herttuasuvun perillinen, ei mikään ritarirunoille kyynelehtivä tyhjäpäinen kana!

Darren avasi suutaan, mutta nielaisi aikomansa sanat. Hän räpytteli silmiään ja näytti eksyneeltä. Sitten hän sanoi puoliääneen: "Ei sinun tarvitse olla pahoillasi."

"Ai...", Danae äännähti hieman kysyvänä, muttei osannut jatkaa pidemmälle. Tilanne oli äärimmäisen outo; hän pahoitteli käytöstään alhaissäätyiselle pojalle, joka viime päivät pärskinyt pilkkasanoja toisensa perään. Herttuasuvun perijätärtä ei ollut kasvatettu toimimaan tällaisissa tilanteissa, eikä Danae Dannkas tiennyt mitä tehdä.

He tuijottivat toisiaan ja hiljaisuus ritisi kiusallisena korvissa. Viimein Darren raotti suutaan, mutta Danae ei saanut koskaan tietää mitä hän olisi sanonut.

Ovelta kuului samalla hetkellä töminää, ja Bartos tupsahti eteiseen. Hän katsoi vuorotellen kumpaakin toveriaan kuin etsiäkseen todisteita, oliko tullut parahiksi keskeyttämään kiehuvan riidan. Ehkä Bartos vaistosi jotain muuta, sillä hän painoi hämillisen näköisenä katseensa ja käveli Danaen ohitse ikkunan eteen.

Kotvan perästä hän kääntyi ja virkkoi: "Olen päättänyt, että meidän täytyy pyrkiä Viiskallion käskynhaltijan puheille. Yritetään heti huomenissa päästä tapaamaan häntä Kätkölinnaksi kutsuttuun paikkaan."

*