27. luku, 2. kirja

Bartos
Käskynhaltija Gesvor Bolda oli lopulta suostunut päästämään Bartosin, Darrenin ja Danaen puheilleen. Hän oli kuunnellut miettiväisen näköisenä nuorten asian ja todennut sitten, että tekisi voitavansa Berron Rigailonin löytymiseksi.

Pian sen jälkeen lyhyt audienssi oli ollut ohi ja Bartos tovereineen jälleen nollapisteessä. Tai eivät sentään ihan. Kuultuaan, että he tunsivat Andreuz Sandkanin, käskynhaltija Bolda oli muuttunut hyvin avuliaaksi. Hän oli jopa sallinut kolmikon jäädä Kätkölinnaan odottamaan lisätietoja Bartosin isästä ja järjestänyt heille makuuhuoneet. Josel ei toden totta ollut liioitellut puhuessaan isänsä vaikutusvallasta Kätkölinnassa.

Siten Bartos oli kohtalaisen tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Jotenkin hän piti velvollisuutenaan katsoa myös Danaen ja Darrenin perään, vaikka ei kokenut johtajanroolia omakseen. Kaikesta huolimatta oli osittain Bartosin omaa syytä, että Danae ja Darren olivat joutuneet vedetyksi tähän soppaan mukaan.

Hän tunsi itsensä epävarmaksi suuressa linnassa, jonka käytävillä kulki satoja palvelijoita ja käskynhaltijan virkamiehiä asioita toimittamassa. Andreuz Sandkanin läsnäolo toi kuitenkin tiettyä turvaa. Saattoi taas jättää osan hartioilla painavasta taakasta aikuisten kannettavaksi.

Tosin Joselin isä oli ensitapaamisen jälkeen tuntunut välttelevän heitä - tai oikeammin Danaeta. Ihan kuin tytön näkeminen olisi repinyt auki haavan Andreuzin menneisyydestä. Syytä Bartos ei ollut kehdannut kysellä keneltäkään.

Josel sen sijaan oli palannut heidän seuraansa pian käskynhaltija Boldan tapaamisen jälkeen. Kultatukka vaikutti olevan entisellään, vaikka oli kokenut matkallaan paljon - sellaistakin, jota selvästi ei voinut paljastaa. Hän väisteli kysymyksiä kuluneista viikoista ja sanoi kertovansa koko tarinan illemmalla.

Bartos ja Darren nyökkäsivät toisilleen ja päättivät odottaa. Eivät hekään sitä paitsi tahtoneet puhua Joselille huulettomasta miehestä ja ihmeellisestä matkasta aavehevosten vetämissä vaunuissa. Se oli liian uskomaton juttu jaettavaksi muiden kanssa.

Se mistä Bartos oli hiukan huolissaan, oli Danaen selvä viehtymys Joseliin. Tyttö hymyili vähän liikaa poikaa katsellessaan ja nauroi turhan paljon tämän jutuille. Siksi Bartos ei ollut kovin hämmästynyt, kun Darren sopivan tilaisuuden tullen vetäisi Joselin syrjään ja supatti tälle: "Tyttö on minun. Pidä näppisi erossa."

Josel oli hyväntuulisesti myötäillyt Darrenia, joten ainakaan välitöntä vaaraa kolmiodraamasta ei ollut. Danae oli kuitenkin omapäinen ja jos hän oli päättänyt olla kiinnostunut Joselista Darrenin sijaan, ei mikään mahti asiaa muuttaisi.

He olivat syöneet maittavan aterian Kätkölinnan ruokasalissa. Pian ruokailun jälkeen Darren oli tahtonut välttämättä nähdä Joselin majapaikan. Kultatukka oli jostain syystä vaikuttanut haluttomalta, mutta lopulta taipunut Darrenin inttämisen edessä.

Kun he tömistelivät sisään Joselin huoneeseen, Bartos koki yhden elämänsä suurimmista yllätyksistä. Sängyllä istui kirjaa lukemassa ilmielävä Zdain Monteilon.

Darren suorastaan rääkäisi kauhusta eikä saanut mitään järkevää ulos suustaan.

Bartos urahti hiljaa: "Monteilon" ja jäi Darrenin tapaan typertyneenä toljottamaan ruskeatukkaista poikaa.

Zdain Monteilon oli nostanut silmänsä kirjasta ja katseli vähän ujon näköisenä tulijoita. Bartos oli pyörällä päästään. Hän oli viimeksi nähnyt käskynhaltijan pojan nyrkkitappelussa Paidoksen urheilukentällä. Ja nyt sitten tämä istui kaikessa rauhassa Viiskalliossa huoneessa, jonka selvästi jakoi Joselin kanssa. Mitä ihmettä oikein oli tapahtunut?

Joselilta he eivät saaneet vastausta, sillä poika tuijotti nolona kenkiinsä. Sellainen oli Bartosin muistin mukaan hyvin harvinaista Joselilta.

Onneksi Danae pelasti tilanteen ja työntyi Bartosin ohitse Zdainin eteen. "Hei, olen Danae", hän sanoi ojentaen kättään. Zdain nousi nopeasti sängyltään ja tervehti arasti hymyillen tyttöä.

Se sai vihdoin Joselin puhumaan. "Hän pakeni minun ja Curtusin mukana Paidoksesta. On siitä asti pysytellyt samassa seurueessa."

"Ohhoh, ei kai Monteilon ole sinun kaverisi?" Darren äimisteli ja käyttäytyi Bartosin mielestä varsin törpösti, olihan Zdain sentään samassa huoneessa.

Josel väisti Darrenin kysymyksen ja virkkoi sen sijaan: "Istukaa, niin rupean kertomaan matkastani. Ihan kaikesta en voi puhua, sillä eräs vanha houkka sekä muuan pahansisuinen akka vahtivat sanomisiani."

Bartos ihmetteli mistä oli kyse, mutta etsi paikan huoneen ainoalta tuolilta. Darren rojahti Joselin viereen tämän sängylle, ja Danae istuutui luvan kysyttyään varovaisesti Zdainin sängyn reunalle.

Sitten Josel rupesi kertomaan. Hän sivuutti nopeasti hyökkäyksen Monteilonien palatsiin, sillä Darren keskeytti ja sanoi Franzin jo kertoneen asiasta. Josel siirtyi lähtöön Paidoksesta ja siihen, miten he olivat päässeet pakoon varjon vartijoita. Myöskään Curtusin kuolemaa Josel ei halunnut käsitellä enempää, vaan mainitsi palaavansa asiaan ehkä myöhemmin, sillä siihen liittyi seikkoja, joita oli vaikea uskoa.

Kun Josel kuvaili pimeää Hämymetsää ja kävelyä sen halki, Darren keskeytti hänet taas: "Oliko Monteilon tosiaan jo silloin mukanasi? Et mainitse häntä ollenkaan."

"Oli Monteilon siinä. En huomannut mainita", Josel tokaisi.

Samassa Bartos huomasi, miten Zdain liikahti vuoteeltaan ylös. Hän tavoitti pojan kasvot ja näki ilmeestä, että kaikki ei ollut hyvin. Zdain käänsi vielä kerran katseensa Joseliin ja sitten lausumatta kenellekään mitään, luikahti ovesta ulos ja hävisi käytävälle.

Keskustelu sammui siihen paikkaan. Bartos vilkaisi Joselia, joka näytti syylliseltä ja kiusaantuneelta samaan aikaan.

"Sinä taisit loukata häntä. Te kaikki taisitte loukata häntä", sängyltä noussut Danae osoitti sanansa ensin Joselille ja sen jälkeen myös muille.

Bartos nyökkäsi, tottahan se oli. Heistä kukaan - Danaeta lukuun ottamatta - ei ollut eleelläkään huomioinut Zdainia. Ei Bartos itsekään, mikä hävetti häntä todella. Eihän Zdain ollut tehnyt mitään ansaitakseen tuollaista kohtelua.

"Minä...miksi olen niin vietävän idiootti!" Josel sätti itseään ja paiskasi tyynyn voimalla seinään.

Bartos ja Darren katsahtivat kummeksuen toisiaan. Ei Josel ennen ollut syytellyt itseään kohdeltuaan Zdainia tylysti. Siitä päätellen heidän täytyi olla väleissä keskenään. Tieto tuntui mullistavalta, mutta Bartos oli viimeisen viikon aikana kokenut niin monta yllätystä, ettei hän pitänyt enää mitään mahdottomana.

Sen kummemmin miettimättä hän sanoi itselleen vieraalla käskevällä äänellä Joselille: "Mene Monteilonin perään ja tuo hänet takaisin, jotta voimme pyytää häneltä anteeksi."

Josel hätkähti, mutta nyökkäsi sitten ja livahti nopeasti huoneesta käytävään.

Vähän hämmentyneenä Bartos kohtasi vieressä seisovan Danaen hyväksyvät kasvot. "Bars, teit oikein", tyttö sanoi vienosti hymyillen ja kosketti käsivarteen.

Danaen sanat ja ele riittivät haihduttamaan epätavallisen itsevarmuuden Bartosista ja hän punastui kiireestä kantapäähän.

*

Josel
Helpotti nähdä tuttu selkä vihdoin portaikossa. Josel oli haeskellut Zdainia joka puolelta Kätkölinnaa ja juossut päätä pahkaa käytäviä edestakaisin. Nyt Zdain oli kuitenkin siinä hänen edessään, matkalla rappuja alaspäin, ehkä ulos menossa. Josel puuskutti ja loikki raput alas ja sai porrastasanteella pojan kiinni.

Hän tarttui Zdainia lempeästi käsivarresta, mutta tämä riuhtaisi itsensä otteesta irti. Kun Zdain sitten kääntyi katsomaan Joselia, hänen kasvoistaan loisti pettymys ja loukkaantuneisuus. Eipä Josel muuta ollut odottanutkaan.

"Minne olet matkalla?" hän kysyi vähän hölmösti, kun ei muutakaan keksinyt.

Zdain nosti leukaansa ylöspäin ja sanoi: "Jonnekin, mistä et olisi löytänyt minua."

"Zdain, minä..."

"Miksi olen sinulle nyt Zdain, kun vielä äsken olin Monteilon?" ruskeatukkainen poika keskeytti ja näytti niin vihaiselta, että teki pahaa. Eikä Josel edes tiennyt, miksi oli käyttäytynyt sillä tavoin. Oli mahdotonta keksiä mitään järkevää sanottavaa.

Kun Joselista ei irronnut vastausta, Zdain jatkoi: "Jos seurani kiinnostaa vain silloin, kun parempaa ei ole tarjolla, meidän on turha enää olla tekemisissä. Luulin sinusta parempaa." Poika yritti näyttää kiukkuiselta, mutta ruskeiden silmien katse oli surua täynnä.

Josel häpesi itseään. Oli vaikea katsoa Zdainia silmiin. "En tiedä mikä minuun meni En tarkoittanut sitä.", hän sai lopulta puserrettua suustaan.

Zdain tuijotti Joselia kuin arvioiden oliko tämä tosissaan. "Tajuatko miltä minusta tuntui? Kun sinun ystäväsi ryntäävät huoneeseen, eikä kukaan sitä tyttöä lukuun ottamatta piittaa minusta tuon taivaallista. En minä sinun kavereiltasi kaipaa mitään...mutta se, että sinä kohtelet minua kuin ruttotautista, se on...liikaa."

He olivat hiljaa. Zdain väisti Joselin katsetta, mutta puhui vaisulla, surullisella äänellä: "Ehkä se mitä kerroin viime yönä olikin liikaa sinulle. Ehkä tajusit, ettet haluakaan minua ystäväksesi ja päätit siksi loukata minua."

Josel nielaisi. Ei hän noin ajatellut! Siitä ei ollut kysymys. Sen hän halusi sanoa Zdainille. "Ei se niin ole. Minua ei haittaa millainen olet...Tarkoitan, että olet hyvä tuollaisena." Se kuulosti tyhmältä ja Joselia nolotti kahta kauheammin. Ei hän ollut ikinä ennen puhunut kenellekään näin.

Zdain murahti, muttei vieläkään katsonut keskustelukumppaniaan. Josel räpytteli silmiään; niissä tuntui olevan typerä roska kumpaisessakin.

Sitten, raastavan pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen, Zdain katsahti Joseliin päin. "Oliko sinulla vielä jotain sanottavaa?" hän kysyi erikoiseen sävyyn, jopa hieman ivallisesti.

Se herätti Joselin ja hän tajusi unohtaneensa jotain tärkeää. "Zdain, voinko saada anteeksi?"

"Hyvä on", Zdain vastasi. "Saat anteeksi, mutta kerro miksi käyttäydyit noin."

Josel työnsi kätensä taskuun, kun ei löytänyt niille sopivaa paikkaa. "En minä tiedä...", hän aloitti aika avuttomasti ja haki taas sanoja. "Se kun Darren ja Bartos olivat siinä yhtäkkiä. Ehkä se sekoitti jotenkin pääni."

Zdain nyökkäsi ja näytti pohtivalta. Sitten hän hymähti ja sanoi hivenen huvittuneelta kuulostaen: "Voi sinua, Josel." Se riitti merkiksi siitä, että asia oli käsitelty.

"Miksi tämä menee aina niin päin, että minä olen se, joka on anteeksipyynnön velkaa?" Josel pukahti.

"Koska olet parantumaton ääliö, Sandkan", Zdain vastasi, mutta näytti jo iloisemmalta.

Josel hörähti pienesti, sillä kai se oli totta. Hetken mielijohteesta hän otti askeleen Zdainia kohti ja rutisti tätä nopeasti hartioista. Zdainin päästämä naurahdus ja hänen yrityksensä kampittaa Josel kertoivat, että kaikki oli viimeistään sillä sovitettu.

*

Heidän kävellessään takaisin huonetta kohti Josel yritti vakuutella Zdainia siitä, että kaikki tulisi menemään tällä kertaa paremmin.

"Bartos ja Darren ovat kunnon tyyppejä, kunhan vain tutustut heihin. Ihan totta", Josel sanoi, mutta kuuli Zdainin tuhahduksesta, että tämä ei ollut ollenkaan varma asiasta.

"Ainakin minä olen sinun puolellasi", Josel sanoi hiljaa, kun he olivat jo ehtineet huoneen oven taakse.

"Kiitos", Zdain kuiskasi samalla kun Josel väänsi ovenkahvasta ja he astuivat sisään.

Kolme päätä kääntyi katsomaan tulijoita. Josel tuijotti takaisin. Danae näytti mietteliäältä, Darren ja Bartos syyllisiltä. Se ainakin lupasi hyvää.

Sillä hetkellä Josel tiesi, mitä aikoisi sanoa. Hän katsoi kaikkia kolmea, mutta erityisesti Darrenia ja Bartosia, ja puhui sitten: "Jospa aloitettaisiin alusta. Tässä on Zdain, hän on minun ystäväni, ihan kuin tekin."

Darrenin suu loksahti auki ja Bartoskin kohotti kulmiaan.

"Mitä...", Darren aloitti, mutta vaikeni Bartosin potkaistua häntä nilkkaan.

Seuraavaksi Bartos tyrkkäsi Darrenia kylkeen.

"Ai niin", kiharapäinen poika älähti kuin muistaen jotain. "Tuota noin. Minä ja Bartos...me olemme pahoillamme, että olimme tylyjä sinulle Monteilon...tai siis Zdain. Minä olen Darren."

Hänen jälkeensä myös Bartos rykäisi ja pyysi omastakin puolestaan anteeksi.

Joselia tilanne hymyilytti. Darren saattoi möläytellä tyhmiä, muttei ollut pohjimmiltaan pahaa tarkoittava. Hän oli niitä ihmisiä, jotka eivät välittäneet vihata ketään, ellei siihen ollut välttämätöntä pakkoa. Bartos taas oli lempein ihminen, mitä Josel tunsi. Nuo kaksi oppisivat varmasti tulemaan toimeen Zdainin kanssa. Franz olisikin sitten ollut mutkikkaampi tapaus, Josel mietti ja katseli vierestä, miten Bartos ja Darren kättelivät Zdainia. Vähän jäykästi, mutta kättelivät kumminkin.

"Tarina taisi jäädä kesken. Voisimme jatkaa sitä Zdainin kanssa yhdessä", Josel sanoi ja vilkaisi ruskeatukkaista poikaa, joka hymyili takaisin.

Ehdotus sopi kaikille. Danaen aloitteesta he kasasivat tyynyistä ja päiväpeitoista lattialle pehmeän alustan ja asettuivat viisistään rinkiin tarinaa kuuntelemaan. Siinä olikin oikein hyvä ja tunnelmallinen istua.

Seuraavat pari kellonkäännöstä viisikko vietti ihmeellisen kertomuksen parissa. Se oli mielikuvituksellinen tarina, jossa seikkailivat Joselin ja Zdainin lisäksi langenneet, karmio ja kasvoton. Danae, Darren ja Bartos haukkoivat välillä henkeään, mutta eivät voineet muuta kuin uskoa kuulemansa.

Josel ja Zdain osasivat mainiosti punoa omista kokemuksistaan yhtenevän kertomuksen ja saattoi myös havaita, että kuulijoista oli hauska seurata heidän välistään ystävällistä naljailua ja mittelöä siitä kumpi osasi paremmin pukea vinhat juonenkäänteet sanoiksi. Yhtä lailla Josel ja Zdain tajusivat jättää pois tarinasta sellaiset yksityiskohdat, joita jompikumpi ei tahtonut paljastaa. Siinäkin suhteessa he ymmärsivät hyvin toisiaan.

*