30. luku, 2. kirja

Jolanda
Viiskallio, Andiolin keisarikunta

Synkät pilvet olivat verhonneet tähtitaivaan näkyvistä ja vuodenaikaan nähden inhottavan hyinen sade piiskasi öistä Viiskalliota. Tummaan viittaan kietoutunut nuori nainen ei piitannut sateesta, vaan katseli yönmustan ratsunsa selästä Kätkölinnan suurinta tornia. Sen ikkunoista roihuavat liekit rauhoittivat häntä, sillä ne kertoivat tilanteen sisällä olevan ainakin osittain poissa Sinisen Kuun hallinnasta. Ihan tuon tornin vieressä sijaitsi kuulemma Sinisen Kuun kaikkein pyhin, Suuren Neuvoston saliksi kutsuttu tila. Miten nautinnollista olisikaan, jos myös se liekehtisi parhaillaan.

Jolanda Vargan halusi Sinisen Kuun palavan tuhkaksi. Hän halusi pilkkoa järjestön kappaleiksi ja saada sen luotetut anelemaan armoa Isendar Varganin - ja tietysti myös Jolandan itsensä - edessä. Varjon Risti oli jo vuosia odottanut sopivaa tilaisuutta iskeä Kätkölinnaan, mutta jotain oli saatu aikaan vasta kun Varganit, isä ja tytär, olivat tarttuneet puikkoihin.

Vanha irstas Morth Lefretz oli nyt Isendar Varganin sätkynukke. Jolanda oli ollut pari kertaa katselemassa, miten hänen isänsä oli kyykyttänyt Varjon Ristin nimellistä johtajaa. Miten tuo ihrainen sika olikaan hikoillut ja pokkuroinut Isendar Varganin edessä!

Jolanda itse olisi jo hankkiutunut Lefretzistä eroon, mutta myönsi oikeaksi isänsä perustelut siitä, että tätä tarvittiin vielä jonkin aikaa. Mutta sitten kun aika koittaisi, Jolanda aikoisi olla paikalla todistamassa, miten tuosta siasta tehtäisiin hakkelusta.

Viime aikoina hän oli huomannut haaveksivansa yhä enemmän väkivallasta. Sen täytyi jotenkin johtua tapahtuneesta. Jolanda vietti paljon aikaa kuvittelemalla, miten kostaisi Zaltarim Fizolille. Hän oli suunnitellut mielessään toinen toistaan omintakeisempia tapoja kiduttaa vanhusta. Kun hän saisi vanhan Zalin kiinni, tämä tulisi totisesti tuntemaan, miten Varganit käsittelivät vihollisiaan.

Välistä Jolandasta tosin tuntui, että hän itse ei ollut ihan tasapainossa kostonhimonsa kanssa. Mutta Zalin oli kärsittävä samalla mitalla, millä hän oli itsekin kärsinyt. Se oli ollut - ja oli edelleen - sanoinkuvaamattoman kamalaa. Jolanda ulkonäkö oli tuhottu, syvät arvet kasvoilla ja ympäri vartaloa eivät paranisi koskaan, eikä lintujen puhkaisemaa silmää saisi takaisin. Hän oli ollut hyvin kaunis nuori nainen, mutta nyt rujo arpinaama silmälappuineen. Sellaista nöyryytystä ja tuskaa ei kukaan voinut antaa anteeksi, ei koskaan.

Kaikki voitaisiin kuitenkin hyvittää kostamalla. Jolanda tekisi selvää Zalista ja Sinisestä Kuusta. Sen jälkeen hän voisi rakkaan isänsä kanssa hotkaista vaikka koko Andiolin Varjon Ristin nyrkin alle. Jos heitä sellainen huvittaisi. Varganit nimittäin tekivät mitä tahtoivat eikä heitä määrännyt kukaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Viimeisenä palkintona Jolanda kaappaisi nuoren Joselin itselleen. Nyt hänellä oli myös isänsä siunaus asialle. Heistä tulisi upea pari, jonka suhde olisi täynnä intohimoa. Jolanda saisi Joselilta kaiken haluamansa.

Mutta välittäisikö Josel hänestä tämän näköisenä? Ei ollut ensimmäinen kerta, kun sama huoli tulvahti Jolandan mieleen. Hän tunsi ihan vapisevansa, niin kuohuksissa hän äkkiä oli. Ei, Joselin täytyi välittää hänestä! Olihan hän sentään Vargan. Jos Jolanda halusi, että Josel rakastaisi häntä, niin poikahan rakastaisi.

Jolandan tietämän mukaan sama kultatukkainen poika oli tälläkin hetkellä jossain Kätkölinnan muurien sisäpuolella. Hän odotti yhtä malttamattomana uutisia niin Joselista kuin hyökkäyksen etenemisestäkin. Jolanda siristi ainutta silmäänsä ja tähysti uudestaan liekehtivää tornia. Rauha tuntui jälleen palaavan hänen mieleensä.

*

"Miten kehtaatte väittää noin! Etsikää lisää!" Jolanda kiljui luutnantilleen ja polki vimmoissaan jalkaa. Sitten hän lähetti miehen matkoihinsa. Hän ei voinut sietää sitä, ettei saanut tahtoaan läpi. Se oli niin väärin. Upseeri oli typerä ja ansaitsi tulla ruoskituksi, koska ei pystynyt noudattamaan ohjeita. Millaisia ääliöitä Jolanda oli saanutkaan johdettavakseen!

Hyökkäys oli alkanut mainiosti, mutta kohta takaisku oli seurannut toistaan. Aluksi Jolandalle oli tultu kertomaan, että Varjon Risti ei ollut ehtinyt ensimmäisenä Kätkölinnaan. Jokin täysin tuntematon taho oli tunkeutunut rakennukseen ennen varjon vartijoita ja onnistunut surmaamaan Sinisen Kuun johtohahmon Raff Gennebeckin. Sen miehen Jolanda oli aikonut tuoda sotasaaliina isälleen.

Isendar Vargan oli pitkän mankumisen jälkeen päästänyt tyttärensä johtamaan hyökkäystä Kätkölinnaan, ja Jolanda oli halunnut osoittaa isälleen olevansa luottamuksen arvoinen. Mutta nyt joku tuntematon roisto oli mennyt sotkemaan hyvin valmistellun suunnitelman. Jolanda ei voinut sietää, kun suunnitelmat eivät toteutuneet.

Ei hän Gennebeckistä niinkään välittänyt, mutta tämän murhaaja oli onnistunut aiheuttamaan melkoisesti sekasortoa. Sen aikana sekä Zal että Josel olivat päässeet livistämään. Jolanda oli lähettänyt hyökkäyksen lomassa salamiehiä hakemaan heitä, mutta jokainen oli palannut tyhjin käsin. Ihan kuin maa olisi nielaissut vanhan miehen ja pojan.

Se oli ihan liikaa kestettäväksi. Etenkin kun hän oli ollut niin lähellä. Jolanda raastoi sateesta märkää mustaa tukkaansa, joka ei ollut enää lintujen hyökkäyksen jälkeen entisensä. Se oli menettänyt kiiltoaan ja tuuheuttaan. Hiukset tuntuivat alati jotenkin rätiseviltä ja katkeilivat itsestään, vaikka niitä miten hoiti ja kampasi. Sekin oli Zal Fizolin syytä! Jos Jolanda saisi miehen kiinni, hän kynsisi tältä silmät puhki, löisi hampaat rikki, nyhtäisi hiukset päästä...

Silloin varislinnun karkea raakunta repi ilmaa. Jolanda säpsähti niin kovaa, että meinasi liukastua märällä katukiveyksellä. Hän tukahdutti vain vaivoin kirkaisun kurkkuunsa. Se oli vain jokin lintu.

Ei mitään hätää, Jolanda vakuutteli itselleen. Hän oli alkanut lähes hysteerisesti pelätä variksia ja naakkoja niiltä saamansa löylytyksen jälkeen. Nuo mustat pimeyden linnut pitäisi hävittää koko maailmasta. Sitten kun Varjon Risti hallitsisi kaikkialla, hän huolehtisi siitäkin asiasta.

"Neiti Vargan?" joku puhutteli.

Jolanda käännähti vihaisesti kysyjän puoleen. "Mitä nyt taas?!" hän tiuskaisi ja katsahti lyhyenläntää viestiupseeriaan alentavasti.

Mies näytti siltä kuin olisi halunnut olla missä tahansa muualla kuin Jolandan pakeilla. "Emme ole tavoittaneet yhteyshenkilöänne mistään. Häntä ei ole löydetty Kätkölinnasta, eikä hän ole ilmoittautunut komentopaikalle."

Jolanda tunsi ainoan silmänsä pullistuvan kuopastaan. Niin raivoissaan hän oli.

"Sekin vielä! Häivy silmistäni sinä hyödytön rotta!" Jolanda rääkyi. Oli vähällä, ettei hän olisi läimäyttänyt viestiupseeria naamaan. Niin poissa tolaltaan hän oli.

Mies nähtävästi ymmärsi vaaran ja kipitti vikkelästi pois Jolandan ulottuvilta.

Pitkä vinkuva vaikerrus pääsi Jolandan huulilta, mutta hän ei edes huomannut sitä itse. Oli mahdotonta keskittyä mihinkään. Miksi hänelle oli annettu näin aivottomia ja hitaita alaisia? Oliko se jokin Morth Lefretzin salajuoni Varganeja vastaan? Kaikki Varjon Ristin pahimmat pässinpäät pantu Jolandan matkaan, jotta hänen hankkeensa epäonnistuisi. Niinkö se oli? Hänen täytyisi puhua isälle asiasta. Läskisika-Lefretz piti päästää päiviltä mahdollisimman nopeasti!

Vai oli hänen yhdysmiehensä jättänyt ilmoittautumatta Jolandalle! Missä se helppoheikki oikein kuhnaili? Salamies muka, muttei osannut edes selkeitä ohjeita seurata. Jolanda antaisi nuorelle Renn Tauganeille kelpo läksytyksen, kun tämä uskaltaisi tulla näyttämään naamaansa komentopaikalle.

Käsi eksyi silmälapulle, mutta hän pakotti tahdonvoimansa rippeillä sen alas. Silmäkuoppaa kutitti jatkuvasti, mutta raapiminen teki tilanteesta vain pahemman. Haava ei ollut vieläkään parantunut ja valui aina öisin inhottavaa visvaa. Saastainen Zal ja saastaiset naakat!

Hän tarvitsisi jonkun, jolle kostaa...Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Hän tekisi Sinisestä Kuusta varoittavan esimerkin. Tänä yönä Viiskallio saisi nähdä ison roihun. Varjon Risti sytyttäisi koko Kätkölinnan palamaan! Se olisi Jolandan opetus Sinisen Kuun älykääpiöille. Mitäs menivät asettumaan mahtavia Varganeita vastaan!

Sitä paitsi tulipalon katseleminen rauhoittaisi hänen mieltään.

*

Viiskalliossa

Zaltarim Fizol nukkui jo sairasvuoteellaan, kun häntä vihaava ja pelkäävä hahmo katseli palavaa Kätkölinnaa. Toisin kuin Jolanda Vargan, kasvoton ei riemuinnut Sinisen Kuun päämajan tuhosta. Viimeisimmät tapahtumat olivat mutkistaneet sen omia suunnitelmia, joihin sisältyi paljon muutakin kuin vanhan etsijän tuhoaminen.

Kasvoton ei ollut osannut ennakoida, että Mocvann Gravenhild ilmestyisi Kätkölinnaan keskellä yötä. Kaikkein viimeiseksi se olisi kuvitellut Varjon Ristin hyökkäävän täydellä voimalla Sinisen Kuun kimppuun. Morth Lefretzin kanssahan oli sovittu, että Sinisen Kuun toiminta Kätkölinnassa jatkuisi kuten ennenkin. Sillä hyödyllisempää käsikassaraa mustimmalle pimeydelle ei ollut kuin läpikotaisin solutettu järjestö.

Tuon kaiken tiedon ni-gaalsdaa oli kiskonut eräältä Sinisen Kuun piirissä vaikuttaneelta henkilöltä. Häntä ei ollut kannattanut pitää elossa sen jälkeen.

Uuden ihmishahmon löytäminen oli aina nautinnollista, joskin Marta Donthavista irti päästäminen tuntui vaikealta. Kasvoton alkoi kuitenkin mieltyä valitsemaansa miespuoliseen olomuotoon, jossa esiintymistä se vielä opetteli. Etenkin siihen vaihtaminen avasi monenlaisia mahdollisuuksia.

Kasvoton ajatteli oudolla kiitollisuudella Josel Sandkania ja Zdain Monteilonia, jotka olivat johdattaneet sen Viiskallioon tiedon lähteille. Aikanaan pojat saisivat pikku palveluksestaan palkkioksi hyvin näyttävän kuoleman.

Monenlaista oli tapahtunut, mutta asiat selviäisivät vielä. Kuten jokainen ni-gaalsdaa, oli tämäkin kasvoton elänyt aikojen alusta ja jaksoi odottaa. Ihmisten punomat juonenkäänteet olivat pelkkiä tuulenpuhalluksia iäisyydessä, jota ni-gaalsdaat hallitsivat ja tulisivat hallitsemaan.

Kasvoton oli kauan sitten surmannut Zal Fizolin suvun tämän kotikylässä Argatissa. Se tunsi voimakasta pelkoa vanhaa miestä kohtaan, niin kuin ni-gaalsdaat aina tunsivat etsijöitä kohtaan. Nuo erityisellä tavalla voiman hallitsevat ihmiset olivat ainoita, jotka todella pystyivät koko asutussa maailmassa uhkaamaan kasvottomia.

Oli ollut tulella leikkimistä väijyä Zaltarim Fizolia niin lähellä Viiskalliossa. Se oli uhkarohkeaa peliä, joka vietteli puoleensa. Vielä ei ollut kiire lopettaa sitä. Vasta kun hetki olisi otollisin ja kutkuttavin, Naakkojen Herra kokisi elämänsä yllätyksen.

Paljon muutakin tapahtuisi. Ni-gaalsdaa oli aistinut merkit punaisen pyrstötähden paluusta. Vanha Zal kuvitteli tietävänsä jotakin, mutta ei osannut aavistaa tulevaa. Ei ollenkaan.

Siinä samassa kadulta kuului askelten kopinaa ja kasvoton painautui kiireesti talon nurkan taakse varjoihin. Piilopaikastaan se seurasi, miten Viiskallion kaupunginvartioston asepukuun pukeutunut sotilas kompasteli katua alas. Mies läähätti pahasti, toinen käsivarsi roikkui hervottomana ja hän linkutti vähän jalkaansa.

Näky sai kasvottoman nuolaisemaan huuliaan. Harvoin saalis sattui kävelemään näin suoraan syliin. Kasvoton liikahti nurkan takaa kadulle ja lähestyi kadunkulmaan voimia keräämään pysähtynyttä haavoittunutta. Vielä oli päätettävä, missä hahmossa sotilas olisi hauskinta surmata.

*