7. luku, 2. kirja

Josel
Plinkinenkak salamatkustajana laivalla - ja nyt Zalin vankina! Siinä oli paljon ajateltavaa. Josel kiiruhti kannelta oikopäätä hyttiin ja löysi Zdainin punkaltaan hörppimästä isosta mukista jotain kuumaa juomaa. Pojan sairastamisesta kalpeilla kasvoilla käväisi hymyntapainen, kun Josel rymisteli sisään.

Zdainin hyväntuulisuus oli Joselille edelleen uutta. Monteilon tuntui unohtaneen tyystin vanhat vihamielisyydet ja vaikutti loputtoman kiitolliselta siitä, että Josel oli raahannut hänet turvaan Martan kellarista. Se oli mukavaa mutta hämmästytti myös vähän.

"Nyt on uutisia kerrottava", Josel toitotti ja istahti Zdainin viereen punkalle. Innoissaan ja vähän sekavasti hän rupesi kertomaan siitä, mitä kannella oli tapahtunut.

"Vai Varjon Ristin kätyri! Uskotko, että Zal puhui totta Plinkinenkakista?"

"Kyllä kai", Josel sanoi. "Ragart olisi varmaan pilkkonut kääpiön palasiksi siinä kannella, jollei Zal olisi estänyt."

Zdain vastasi naurahtamalla, joten Josel jatkoi. "Meidän on otettava selvää asioista. Sininen Kuu, Zalin toiminta, Ragartin puheet niistä leireistä ja nyt Plinkinenkak. Tässä alkaa olla vähän liikaa salaisuuksia."

"Niin on, mutta miten? Ei Zal kerro meille mitään."

"Ei niin eikä kukaan muukaan tällä laivalla. Yritin jo turhaan onkia tietoja kapteenilta", Josel myönsi.

Zdain raaputti ohimoaan mietteliäästi. "Tätä tilannetta pitää hyödyntää. Puhuit niistä vahtivuoroista...kysellään silloin asioita Plinkinenkakilta. Jos hän tosiaan on Keisarikunnan paras salamies, niin hän tietää yhtä ja toista vaikkapa Zalin puuhista."

Josel nyökkäsi hyväksyvästi, Monteilonilla oli älliä päässä. Jos Zal ei kerran suostunut itse paljastamaan mitään, hänen salaisuutensa oli urkittava muuta kautta. "Sinähän osaat etelän kieltäkin. Se nainen on luottavaisempi, jos jututat häntä hänen omalla äidinkielellään", hän sanoi.

"En usko, että salamiestä saa luottavaiseksi...enkä minä sitä paitsi puhu kovin hyvin etelän kieltä", Zdain sanoi vähätellen ja näytti hieman vaivaantuneelta.

"Missä sinä muuten olet sitä oppinut?" Josel kysäisi.

Zdainin reaktio oli erikoinen: hän käänsi katseensa pois puhekumppanistaan ja mutisi käsissään pitelemäänsä mukia tuijottaen: "En halua puhua siitä."

"Ai", Josel sai ainoastaan sanotuksi ja tunsi itsensä hölmöksi. Minkä ihmeen virheen hän oli äsken tehnyt, kun Monteilon oli äkkiä mennyt niin lukkoon?

Jotain muuta sanoakseen Josel vaihtoi puheenaihetta. "Mitä ne salamiehet oikeastaan tekevät?" hän kysyi ja sätti saman tien itseään, koska oli tullut paljastaneeksi Zdainille tietämättömyytensä.

Ruskeatukkainen poika ei kuitenkaan ruvennut pilkkaamaan, vaan vaikutti kiitolliselta uudesta keskustelunaiheesta. "Salamiehet ovat huippukoulutettu joukko Varjon Ristin sisällä. Tai voi salamiehiä kai olla muidenkin palveluksessa, mutta Varjon Ristillä on heistä parhaat. Jokainen salamies on käynyt vuosien koulutuksen. Heidät opetetaan varjostamaan kohdetta, tekeytymään näkymättömäksi ja surmaamaan ihmisiä kymmenillä eri tavoilla. Minulle on kerrottu, että hyvä salamies on lisäksi ainakin taskuvaras, akrobaatti ja suorastaan ilmiömäinen valehtelija." Zdain päätti puheenvuoronsa äkilliseen yskänpuuskaan, mikä kertoi, ettei tauti ollut vielä täysin voitettu.

"Menenkö pois, jos tahdot levätä?" Josel kysyi.

Zdain pudisti päätään yskäisyjen välissä. "Älä mene. Jutellaan."

Josel kohautti hartioitaan ja jäi paikalleen istumaan.

Kohta Zdain katsahti Joselia uudestaan ja esitti sitten yllättävän kysymyksen: "Olen aina miettinyt, että miksi olet noin vaalea? Onko sinun sukusi Malkaniasta kotoisin?"

Josel naurahti. "Olet varmaan tuhannes ihminen, joka kysyy tuota minulta. En tosiaankaan tiedä. Isä ja äiti puhuivat aina, että perheemme on jostain lännestä. Kai se voi tarkoittaa Malkaniaa, mutta kyllä minä itseäni ihan dimalina pidän. On tosin aikamoinen kirous näyttää tältä, ihan erilaiselta kuin muut."

"Älä nyt. Minusta sinä näytät...olisi hienoa olla noin vaalea", Zdain sanoi ja punastui.

"Miten vain", Josel sanoi hartioitaan kohauttaen. "Kai jään ainakin ihmisten mieleen näin, jos ei muuta." Jostain syystä alkoi tuntua vaivaannuttavalta istua siinä Zdainin sängyllä. Josel vaihtoi kömpelösti asentoa ja pyyhkäisi hikiset kämmenet housuihin. Mielessä käväisi ajatus keskustelusta, jota hän oli siirtänyt monta kertaa tuonnemmas.

Zdainin seuraava kysymys pakotti kuitenkin terästäytymään. "Eikö ole aika outoa, että vanhempasi eivät ole kertoneet sinulle tuon enempää?"

"Onhan se", Josel vastasi eikä pysynyt peittämään nurinaa äänestään. "Olen jo tottunut, että en saa tietää mistään mitään. Niin kuin Sinisestä Kuusta ja tästä kaikesta muustakin."

"Pitävät meitä pikkulapsina", Zdain sanoi ja hymyili vinosti.

Josel nyökkäsi, minkä jälkeen kumpikin vaikeni.

Ilma tuntui sakenevan hytissä. Äkkiä puheenaiheita ei löytynytkään. Paitsi se yksi, jota Josel oli jo pitkään väistellyt. Hän vilkaisi alta kulmiensa sängyn toiseen päähän ja sanoi: "Zdain...tiedäthän...en ole käyttäytynyt sinua kohtaan kovin hyvin."

Zdain raotti huuliaan kuin aikoakseen sanoa jotain. Josel kohotti torjuvasti kättään. Hän ei halunnut Monteilonin saavan suunvuoroa ja vastaavan jotain tyynnyttelevää tai kieltävää. Ei, Josel tahtoi sanoa asiansa loppuun, niin vaikeaa kuin se olikin. "Minä pyydän anteeksi. Niitä lyöntejä ja haukkumista. Sekä Paidoksessa että matkalla."

Josel kohtasi Zdainin ruskeat silmät, joista ei pystynyt lukemaan ajatuksia.

Kun Zdain lopulta puhui, hänen äänensä oli pehmeä ja ilme kasvoilla lämmin, ehkä liikuttunutkin. "Saat anteeksi. Ihan kaiken", hän sanoi.

Tukala mytty painoi kurkkua, eikä Josel tiennyt, miten olla. Kädet hakeutuivat rauhattomina taskuihin ja jalka rummutti lattiaa. Oli mahdotonta keksiä sopivaa sanottavaa.

Zdain avasi ensimmäisenä suunsa. "Kiitos että olet pitänyt minulle seuraa nämä päivät. Ei ole ollut niin yksinäistä..."

"Ajattelin, että voisin sillä tavalla korvata sitä, mitä olen tehnyt sinulle", Josel kiirehti vastamaan. Hän halusi pois vaivaannuttavasta tilanteesta, jota ei hallinnut.

Zdain toljotti hetken eteensä ja puhui sitten oudolta kuulostavalla äänellä: "Korvata? Ai, olet ollut minulle mukava siksi, että sinä luulet olevasi minulle jostain velkaa?"

"Niin siksi juuri, olenhan minä velkaa. Se kaikki Martan talossakin, he satuttivat sinua minun takiani..."

"Ei. Et ole minulle mistään velkaa. Et mistään", Zdain sanoi tukahtuneesti, katse hytin lattiassa. "Voisitko jättää minut yksin? Väsyttää."

Joselin päässä löi tyhjää. Hämmentyneenä hän totteli ja nousi sängyltä. Vielä ovella hän vilkaisi taakseen ja näki Zdainin tuijottavan liikkumattomana seinää.

Hyttikäytävällä Josel yritti harsia ajatuksia kasaan. Muutama tavallinen sana ja Zdain oli yhtäkkiä kuin paarman purema. Kohtaus mitättömästä jutusta, ei edes loukkauksesta. Miksi kaikki oli niin hiiskatin vaikeaa, ja miksi Zdain Monteilonia oli mahdotonta ymmärtää?

Prinsessan kannelle päästyään Josel potkaisi voimalla laivan kylkeä ja näytti sormillaan loukkaavan merkin häntä torumaan tulleelle merimiehelle.

*

Josel vietti lopun iltapäivää hyttinsä ulkopuolella. Jos Zdain kerran halusi levätä rauhassa, olkoon sitten niin. He olivat olleet viime aikoina paljon yhdessä, joten etäisyys oli varmasti tarpeen. Zdain oli vain liian hyvin kasvatettu sanoakseen sitä suoraan. Sen Josel uskotteli itselleen syyksi.

Kun hän palasi illemmalla hyttiin, Zdain vastasi tervehdykseen pelkällä hiljaisella murahduksella. Sen jälkeen poika kierähti punkallaan kasvot seinään päin. Vaikka Zdain makasi liikkumatta paikoillaan, oli melkoisen selvää, että hän ainoastaan esitti nukkuvaa.

Ankea puhumattomuus oli tehnyt hyttiin pesänsä. Kavutessaan yläpetiin nukkumaan Josel huomasi kaipaavansa juttukaveria, joka hänellä oli ollut seuranaan parin päivän ajan.

*

Aamu ei tuonut tullessaan entistä Zdainia. Hän kyllä vastaili Joselin kysymyksiin ja saattoi sanoa oma-aloitteisestikin jotain, mutta oli muuten vaisu ja käänsi nopeasti katseensa, kun sitä yritti tavoittaa. Uteluun siitä, oliko jokin vialla, tuli vastaukseksi kieltävä päänpudistus. Kun Josel ei keksinyt muutakaan, hän jätti lopulta Zdainin rauhaan ja lähti laivan kannelle kuljeksimaan.

Hän ei saanut kauankaan katsella ohi lipuvaa metsäistä maisemaa, kun Melgy pöllähti paikalle. "Sinun vuorosi vartioida kääpiötä. Ragart odottaa sinua lastiruumassa, joten joutuin sinne. Mitä odotat? Ala painua siitä."

Yhteinen aika laivalla ei ollut karistanut rahtustakaan Melgyn tylyydestä, mutta Joselia ei huvittanut jäädä kinaamaan naisen kanssa. Plinkinenkakin vartioiminen saattaisi jopa tuoda vaihtelua laivan tappavan tylsään arkeen. Ainakaan ei tarvitsisi pariin kellonkäännökseen kuunnella Melgyn jäkätystä tai katsella Zdainin mököttävää naamaa.

Tunkkainen ja kostea ilma leyhähti epämiellyttävänä Joselin sieraimiin, kun hän laskeutui jyrkkiä puuportaita alas lastiruumaan. Ruuma sijaitsi jotakuinkin laivan keskiosassa miehistön skanssin alapuolella. Koska Prinsessa ei ollut suuren suuri laiva, myöskään ruuma ei ollut kooltaan mitenkään valtaisa.

Kapteeni Soldeimon oli tullut maininneeksi, että tällä kertaa lastina oli enimmäkseen kankaita, jotka oli saatu lastattua Ipaloksessa ruumaan vain hetkeä ennen levottomuuksien alkamista.

Josel kohotti kädessään pitelemäänsä lyhtyä ja valaisi toisiinsa sidottujen kangaspakkojen röykkiöitä. Niiden välissä kulkeva kapea reitti vei lastiruuman takaosaan, jossa Plinkinenkakia pidettiin.

Kankaat Timos Soldeimon oli kertonut aikovansa kaupata hyvään hintaan jossain ylävirran satamassa, minkä jälkeen hän joko palaisi uuden lastin kera takaisin alavirtaan tai sitten seilaisi jokireittiä Järvikaupunkeihin ja aina Dimalokseen saakka.

Siipirattaiden jyske kuului ruumassa niin voimakkaana, ettei vangin päivänokosista tainnut tulla mitään. Yöksi Zal taas saattaisi hyvinkin määrätä Marlin tai Ragartin tökkimään Plinkinenkakia tauotta nuppineulalla, jottei tämä pääsisi nukahtamaan.

Kun Josel pääsi ruuman perälle, hänelle kävi selväksi, ettei ajatus kääpiön piinaamisesta ollut kaukana totuudesta. Lattialla kyyhöttävä Plinkinenkak oli sidottu tiukaksi paketiksi pystyhirteen kiinni. Ragart seisoi hajareisin vankinsa edessä ja mulkoili tätä punakat kasvot vihan vääristäminä.

Lihava kauppias huomasi paikalle pelmahtaneen Joselia. "Oli jo aikakin. Tee tälle valehtelevalle paskakikkareelle mitä haluat. Parhaiten pidät tuon saastan kurissa mojovien nyrkiniskujen avulla", Ragart sanoi ja sylkäisi Plinkinenkakiin päin kuitenkaan osumatta.

"Sylje vaan paksu rotta! Noinko räit myös virkaneuvos Nemendovin tyttärien päälle samalla kun raiskasit heitä?" Plinkinenkak kiekaisi.

Ragart kalpeni hetkessä ja hänen naamansa vääntyi rumaan irvistykseen. Sitten hän hyökkäsi Plinkinenkakin kimppuun potkien ja hakaten. Iskujen viuhuessa nainen ei päästänyt ääntäkään, mikä teki tilanteesta vielä kaameampaa katsottavaa.

Pahoinpitely oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Sen seurauksena Plinkinenkakin huuli oli pahasti auki, nenästä norui verta ja silmänympärys helotti kirkuvanpunaisena. Siitäkin huolimatta naisen kasvoilla loisti ilkkuva virnistys. Hän päästi kurluttavan pilkkanaurun ja taivutti niskaansa. Sylkäisystä lattialankuille napsahti hampaasta lohjennut palanen.

Hiki valui pitkin Ragartin poskia ja hän läähätti kuuluvasti. "Jollei Zal olisi kieltänyt, tappaisin sinut", hän pihisi ennen kuin kääntyi ympäri ja poistui paikalta Joseliin vilkaisematta.

Josel huomasi vapisevansa purkautuneesta jännityksestä. Tuo törkeä väite naisten raiskaamisesta...Pelkkää valettako? Mutta miksi Ragart oli mennyt siitä noin pahasti pois tolaltaan? Oli vaikea päättää, mitä uskoa.

Teki pahaa katsoa rusikoitua vankia. Plinkinenkak näytti valahtaneen kasaan, ikään kuin hän olisi sallinut puolustuksensa herpaantua vasta Ragartin häivyttyä. Hän niisti ilmaan ja sieraimista purskahti lisää verta tahraisille rinnuksille.

Hetken mielijohteesta Josel kaivoi taskustaan nenäliinan ja kohotti sitä pyyhkiäkseen Plinkinenkakin murjottuja kasvoja.

Plinkinenkakin raivokas kiljaisu kuitenkin pysäytti hänet. "Meinaatko sinäkin mukiloida minua? No, antaa tulla sitten! Näytä kultakutri, mihin pystyt! Anna palaa!"

"En lyö naisia enkä varsinkaan sidottuja sellaisia."

"Taidat pelätä? Pelkäät köytettyä kääpiötä. Olet surkea vellihousu."

"Sanoin jo, etten aio lyödä sinua!" Josel kivahti ja kääntyi poispäin vangista. Nyt hän ymmärsi, miksi Ragart oli antanut rystystensä laulaa. Plinkinenkak vaikutti tekevän kaikkensa saadakseen vartijansa menettämään malttinsa. Josel päätti, ettei lähtisi mukaan peliin. Jos Plinkinenkakin toive oli tulla piestyksi kuoliaaksi, Ragart saisi toteuttaa sen, ei Josel itse.

Hiljaisuus laskeutui ruumaan. Josel kypsyi nopeasti seisoskeluun ja istuutui lattialle turvallisen matkan päähän vangista. Plinkinenkak oli sulkenut silmänsä ja nojasi päätään paaluun, johon hänet oli sidottu. Niin kului pitkän aikaa.

Odottamatta Plinkinenkak raotti silmiään. "Josel, Josel", hän aloitti ja tarkensi katseensa vartijaansa. "Enpä olisi uskonut tapaavani sinua enää sen jälkeen, kun onnistuin pujahtamaan kellarin ikkunasta ulos ja te kaksi jäitte sen pedon armoille. Oi, seurasin tapahtumia samaisen ikkunan turvallisemmalta puolelta. Vedän sanani takaisin, et sinä mikään vellihousu ole. Aika rohkea ja nokkela poju oikeastaan, kun pääsit pakenemaan kellarista. Se pelasti sinut, sillä minä en olisi vaarantanut henkeäni teitä auttaakseni. Hah, älä näytä tuolta. Ei kukaan salamies uhraa itseään sellaisessa tilanteessa. Kuulit kyllä kannella, että kuinka minut nimettiin Varjon Ristin palvelijaksi, alhaisimmista alhaisimmaksi roistoksi. Joten miksi yrität esittää minulle edelleen kilttiä? Kuvitteleeko Zal-kääkkä voivansa nyhtää sinun avullasi tietoja minulta?"

"En esitä mitään, eivätkä Zalin asiat kiinnosta minua."

Plinkinenkak sylkäisi suustaan veripaakun ruuman puulattialle. "Vai eivät kiinnosta...", hän aloitti tuumivaan sävyyn. "Kannattaisi olla kiinnostunut siitä, mitä Zaltarim Fizol tekee. Hän on sentään viimeisiä elossa Laftakom Harmaakäden seuraajista."

"Viimeisiä keistä?"

Naisen veriset huulet taipuivat hymyyn. "Eikö sinulle raukalle ole kerrottu mitään? Eipä tietenkään. Zalin kaltainen kieroilija ei paljasta salaisuuksiaan maitopartaisille pojanklopeille. Onneksi sinulla on seuranasi Etelänmaan Plinkinenkak, joka sattuu tietämään tuosta vanhuksesta yhtä sun toista. Kiitä onneasi, että seurasin teitä satamaan ja sukelsin satama-altaaseen, kun tämä purkki irrotti ankkuriaan. Ankkuriketjun varassa olikin sitten helppo luikahtaa sisään laivaan. Eikä kukaan hoksannut mitään! Suuresta Zaltarim Fizolista on tullut vanha höppänä."

"Miten sinä hänet tunnet?" Josel kysyi välittämättä peitellä uteliaisuuttaan.

"Kukapa ei Naakkavaaria tuntisi, vaikka hän kuinka julkisuutta kaihtaakin", Plinkinenkak sanoi ja naurahti kimeästi. "Zaltarim Fizol oli nuori mies liittyessään Laftakom Harmaakädeksi kutsutun miehen ympärilleen kokoamaan veljeskuntaan. Heitä oli yhteensä neljätoista miestä ja naista. Toinen toistaan älykkäämpiä, asutun maailman parhaat aivot, niin sanottiin. Totuus oli kuitenkin hiukkasen toisenlainen. Laftakom ei tajunnut, että hänen seuraajansa olivat paitsi älykkäitä, myös juonikkaita. Osa heistä petti ja surmasi mestarinsa. Meidän Zalimme pääsi pakenemaan vainoojiaan, joille hän janosi kostoa. Vuosikymmenten saatossa hän alkoi kostonhimossaan muuttua yhä harhaisemmaksi ja nähdä vihollisia kaikkialla. Tiedät varmaankin Zalin jahtaavan niitä kasvottomia pirulaisia?"

Joselin nyökättyä Plinkinenkak jatkoi: "Ne eivät ole ainoita, joiden perässä Zal ratsastaa asuttua maailmaa ristiin rastiin. Zalilla on myös päähänpinttymä langenneista. Tarvitseeko minun selittää mitä ne ovat? Ai, ei. No, hyvä...Hän siis jahtaa ja tappaa noita pimeydelle vannoutuneita. Sen luulisi olevan hyvä asia. Valitettavasti Zal ei ole pitkään aikaan keskittynyt pelkästään langenneiden poistamiseen päiviltä. Harhojensa vallassa hän on alkanut nähdä langenneita paikoissa, joissa heitä ei ole. Moni viaton on tullut murhatuksi noin vain."

Plinkinenkak piti pienen tuumaustauon, kunnes jatkoi. "Huomasin, että ankkuroiduitte Maidorissa. Turha kai kysyä, tapasitteko te kaupungin valtiasta, Izaskar Ksellendoria."

"Se mies oli puolihullu", Josel töksäytti väliin.

"Voi olla, mutta Zal on noista kahdesta vinksahtaneempi. Edes kahjo Izaskar ei tahdo liittää itseään hänen suunnitelmiinsa. Ei vaikka he molemmat olivat kauan aikaa sitten Laftakom Harmaakäden uskollisia palvelijoita."

"Kyllä, myös Izaskar oli Laftakomin veljeskunnan jäsen", Plinkinenkak vastasi Joselin äänettömään kysymykseen. "Zal kuvittelee, että ihmisiä jahtaamalla hän pääsee veljeskunnan valat pettäneiden entisten veljiensä ja sisartensa jäljille. Siinä sivussa hän teurastaa kaikkea mitä tielleen sattuu. Se mies on vaarallinen ja jonkun täytyy pysäyttää hänet, ennen kuin on liian myöhäistä."

"Liian myöhäistä?" Josel toisti tietämättä, mitä ajatella.

"Niin, jotain asiasta kertoo se, että monet heistä, jotka niin ikään käyvät taistelua pimeyden voimia vastaan, eivät luota Zaliin. En tiedä pitäisikö minun lausua epäilystäni ääneen...kun kerran luotat Zaliin...", Plinkinenkak keskeytti epävarmalta kuulostaen.

"En minä luota häneen", Josel kiisti ja siirtyi lähemmäs vankia.

Plinkinenkak katsoi häntä terävillä silmillään, joista toinen oli alkanut muurautua kiinni Ragartin iskujen voimasta. "Hyvä, ei kannatakaan, sillä pahat kielet visertävät...että Zal olisi itsekin langennut." Plinkinenkak ääni oli pahaenteisen painostava, ja Josel kavahti vaistomaisesti taaksepäin. Zal? Langennut?

Lumous pysyi hetken yllä ennen rikkoutumistaan. Josel ravisti päätään kieltävästi. "Tuo on liian paksua. Juurihan sinä myönsit, että hän metsästää kasvottomia ja langenneita."

Plinkinenkak tuhahti. "Niinkö hän sinulle väittää pelkästään tekevänsä? Mitä jos hänellä on muitakin suunnitelmia. Paljon pahempia."

"Miksi uskoisin sinua?"

"Miksi uskoisit Zalia. Mitä hän on paljastanut sinulle aikeistaan tai itsestään? Eikö hän vaikutakin salailevan jotakin", Plinkinenkak vastasi ja tuijotti kiinteästi mustilla silmillään.

"Kerro lisää", Josel pyysi kurkku kuivana.

"Jokin toinen kerta. Minua väsyttää nyt. Se lihava kauppiaanpaskiainen uuvutti minut. Mieti sanojani ja anna minun nyt levätä." Sen sanottuaan Plinkinenkak sulki silmänsä ja avasi ne vasta, kun Melgy tuli kellonkäännöstä myöhemmin vapauttamaan Joselin vartiovuorosta.

Plinkinenkakin torkkuessa Joselilla oli ollut aikaa ajatella. Oli helppo tajuta, että kuolemanselissään lyhytkasvuinen salamies käytti kaikki keinot puhuakseen muita puolelleen. Josel ei aikonut olla hyväuskoinen. Mutta sittenkin...Zal ei ollut tehnyt mitään ollakseen luottamuksen arvoinen.

Oli pakko saada tietää lisää Zalista ja tämän tovereista. Ragartin purkaus oli ollut aiheellinen varoitusmerkki. Jos edes puolet Plinkinenkakin väitteistä piti paikkansa, Josel ei aikonut viipyä Zalin konkkaronkan seurassa silmänräpäystä pidempään.

Mitä sekin tarkoitti, että muut pimeyttä vastaan kamppailevat eivät mukamas luottaneet Zaliin? Toisaalta Zal oli itsekin maininnut epämääräisesti, ettei hän toiminut Sinisen Kuun laskuun ja oli puhunut järjestöstä kielteiseen sävyyn. Joselin aivot sauhusivat miettimisestä eikä hän ollut enää varma oikeastaan mistään.

Olisipa isä paikalla. Andreuz Sandkanilla olisi takuulla mielipide Zalista, joka oli sanonut Joselillekin tavanneensa hänen isänsä. Siitäkään asiasta Zal ei ollut suostunut kertomaan enempää. Joka tapauksessa yksi ajatus voimistui Joselin päässä: Zaliin ei voinut luottaa.

*

Ruumasta takaisin kansitasolle palattuaan Josel löysi Zdainin messistä syömästä. Hän nyökkäsi tervehdyksen ja liittyi seuraksi aterioimaan. Kuuro kokkipoika oli onnistunut valmistamaan maittavan papupadan, mutta Josel ei tuntenut itseään nälkäiseksi. Hän siirteli ruokaa lautasellaan epäluuloisten ajatusten pyöriessä mielessä.

Zdain vilkaisi häntä kysyvästi, muttei avannut suutaan. Eikä Joselillakaan ollut mitään halua uskoutua Plinkinenkakin puheista toverilleen. Ei ennen kuin Zdain lopettaisi mököttämisen ja olisi taas tavallinen itsensä.

*

Päivä vaihtui hiljalleen illaksi, mistä Josel oli kiitollinen. Keskipäivällä alkaneen sateen takia kannella maleksiminen ei houkuttanut, minkä seurauksena Josel oli joutunut kuluttamaan aikaa nopeasti ahtaiksi käyvissä sisätiloissa.

Se vasta tylsää olikin, sillä Ragart vaikutti Plinkinenkak-kohtauksen jälkeen pakoilevan häntä, kapteeni Soldeimon oli sulkeutunut kajuuttaansa, merimiehet juttelivat vain keskenään, eikä Marlista ja Melgystä ollut enempää seuraa kuin kahdesta kivenmurikasta. Zalia taas Josel yritti parhaansa mukaan vältellä, sillä hänellä ei ollut mitään halua joutua uuteen ristikuulusteluun. Ei etenkään sen jälkeen, mitä Plinkinenkak oli paljastanut.

Päivä olisi voinut olla paljon vähemmän tylsistyttävä, jos Zdain olisi ollut oma itsensä. Poika kuitenkin näytteli edelleen Joselille juroa naamaa eikä vastannut keskusteluyrityksiin kuin korkeintaan parilla sanalla.

Kun he palasivat kahdestaan illansuussa hyttiin, Josel oli kurkkuaan myöten täynnä Zdainin murjotusta. Heti oven sulkeuduttua hän puhui suunsa puhtaaksi: "En tiedä mitä olen tehnyt sinulle, mutta tuskin mitään niin pahaa, että ansaitsen tällaista jatkuvaa mykkäkoulua. Jos välität noin vähän seurastani, voin yhtä hyvin pyytää, että Ragart vaihtaa takaisin samaan hyttiin kanssani. Hän sentään puhuu minulle, vaikka kuorsaakin kuin villisika."

Puhuessaan Josel tuijotti Zdainia haastavasti silmiin, mikä sai pojan laskemaan katseensa jalkoihinsa. "Ei minulla ole mitään sinun seuraasi vastaan. Ei se siitä johdu...", Zdain mutisi hämillisesti.

"Mistä sitten?" Josel kysyi, muttei osannut enää kuulostaa vihaiselta. "Minulla on vain ollut tänään vähän huono päivä."

"Entäs eilinen?"

Zdain katsahti Joselia arasti ja sanoi: "Se oli vielä huonompi."

Vastaus sai huvittuneen hymyn hiljalleen leviämään Joselin kasvoille. "'Vielä huonompi?' Vain Monteilon voi vastata jotain noin typerää", Josel sanoi lämpöä äänessään ja niin leveästi virnistäen, että Zdainin kasvot lehahtivat punaisiksi nolostuksesta. Pian varovainen hymynkare kuitenkin hiipi myös hänen suupieliinsä, ja silloin Josel tiesi kaiken olevan taas hyvin.

*

Kun he makasivat joitakin hetkiä myöhemmin yöpuulle laittautuneina kerrospunkassaan, Josel päätti valaista Zdainia Plinkinenkakin kertomasta.

"Zal olisi langennut? En usko sitä", Zdain virkkoi Joselin lopetettua.

"Kuulit kai mitä kerroin. Plink sanoi, että Zalilla on päähänpinttymä langenneista. Jospa hän on viettänyt niin paljon aikaa langenneita jahdaten, että on seonnut ja muuttunut sellaiseksi itsekin", Josel ehdotti.

"Onhan se mahdollista. Mutta parempi, että odotetaan Viiskallioon asti ja kuullaan, mitä Sinisen Kuun väki sanoo Zalista", Zdain sanoi pohdiskelevasti.

"Niin, minun isäni tietää varmasti, mikä Zal on miehiään. Ja sinun vanhempasi myös, he ovat varmasti myös meitä vastassa...Et muuten puhu heistä paljon."
Kesti jonkin aikaa ennen kuin Zdain vastasi hiljaisella äänellä: "Meillä ei ole kovin hyvät välit."

"Ai, miksi? Et sinä vaikuta sellaiselta, joka aiheuttaisi vanhemmilleen harmia."

Alasängystä ei kuulunut minkäänlaista vastausta.

"Monteilon?" Josel kysyi. "Et vastannut mitään."

"En keksinyt mitään sopivaa", Zdain sanoi alakuloinen nuotti äänessään.

Jonkinlainen myötätunnon tapainen läikähti voimakkaana Joselin rinnassa. Hän ei ollut aivan varma, mutta arveli tunkeutuneensa kysymyksillään alueelle, jonne alapedissä makaava poika ei häntä halunnut päästää.

Tuntui silti tärkeältä olla jättämättä keskustelua siihen. Niinpä Josel sanoi: "Tiedätkö Zdain, minusta on mukavaa, että me tullaan nykyään toimeen."

"Niin minustakin", Zdain vastasi viimeisiksi sanoiksi ennen kuin he nukahtivat.

*