16. luku

Josel
Kävelymatka Marta Donthavin luokse seuraili kerjäläisen kertomaa reittiä ja tihkui pahaa mieltä. Josel oli huonolla tuulella maahisesta ja vähän kaikesta muustakin. Zdain taas varmaan enimmäkseen Joselista. Sillä tavalla ei saanut juttua luistamaan ja he mököttivät molemmat hiljaa.

Herkkähipiäinen pelle, Josel halusi ajatella edellä harppovasta Zdainista, vaikka tiesi aiheuttaneensa tuoreimman riidan. Anteeksi hän ei voinut pyytää - ei vain voinut - joten ainoa vaihtoehto oli lampsia puhumattomana Zdainin perässä ja katsella Ipaloksen maisemia.

He tulivat puistokadulle, jossa korkeiksi yltäneet lehmukset suojasivat kadulla käyskenteleviä kaupunkilaisia auringolta. Rakennukset kadun kummallakin puolen olivat suuria monikerroksisia kivitaloja. Harva talo Paidoksessa oli yhtä korkea.

Zdainia rakennukset eivät vaikuttaneet kiinnostavan, sillä hän kiihdytti vauhtiaan heti huomatessaan Joselin hidastaneen vauhtiaan. "Hei, odota!" Josel huudahti vastausta saamatta.

Josel aprikoi, olisiko hänen isänsä jo ennättänyt vastaan Martan talolle. Ehkä hän oli saattanut Monteilonit Viiskallioon vievälle tielle ja kiitänyt ratsun selässä Ipalokseen? Siinä tapauksessahan Josel lähtisi heti matkaan isän kanssa ja Zdain voisi jäädä odottamaan käskynhaltijaa Martan luo. Sitten heidän ei enää tarvitsisi olla toistensa kurkuissa kiinni.

Puistokadun päässä oli suuri tori. Josel muisteli kerjäläisen nimittäneen sitä Keisarin aukioksi. Monteilon näytti arvuuttelevan minne torilta tulisi jatkaa, joten Josel mainitsi mahdollisimman hillityllä äänellä oikean suunnan. Zdain ei osoittanut millään tavalla huomioineensa neuvoa, mutta lähti kulkemaan torin kulmalta leveälle ja komeitten rakennusten reunustamalle kadulle.

Keisarin aukiolta haarautuvien katujen varrella asui selvästi Ipaloksen vaurasta väkeä. Hyvin hoidettujen puutarhojen takorautaiset portit olivat taidokkaasti koristeltuja ja talojen jykeviä ovia peittivät kauniit kaiverrukset.

Pojat kulkivat eteenpäin ja saapuivat talojen kanssa selvästi yhtenevää tyylisuuntaa edustavalle sillalle, joka ylitti kapeahkon kanavan. Sillan toisella puolella olevat rakennukset kuuluivat jo Kauppiaiden kortteliin. Talot olivat suuria, jopa hulppeita, vaikka niissä kussakin asui vain yksi perhe. Josel katseli kiinnostuneena ympärilleen, ja jopa Zdainiin alueen loistokkuus näytti tehneen edes jonkinmoisen vaikutuksen.

Ei tarvinnut talsia pitkään, kun Andreuz Sandkanin kirjeessään kuvailema talo oli heidän edessään. Siitä ei todellakaan voinut erehtyä. Marta Donthavin talo oli loimuavan keltaiseksi maalattu ja koko korttelin ainoa sen värinen.

Myös Zdain oli pysähtynyt tutkailemaan heidän määränpäätään. Pojan ilme muuttui happamaksi, kun hän huomasi Joselin katseen. "No, mennään kai sisään", Monteilon sanoi kuulostaen edelleen vihaiselta.

"Mitä me sanotaan Martalle?" Josel kysyi.

"Että tullaan sinun isäsi lähettäminä. On parempi, ettei minun vanhempiani sotketa tähän."

Nyökätessään vastaukseksi Josel tunsi jännityksen poreilevan suonissa. Oli hyvin mahdollista, että hän näkisi isänsä kohta.

Koska enempää puhuttavaa ei ollut, he kävelivät pääsisäänkäynnille. Piti nousta useampi porras, jotta saattoi vetää ovikellon virkaa toimittavasta narusta. Josel nykäisi ja kello alkoi päristä sisällä. Sitten he odottivat.

Kesti pitkään ennen kuin kukaan tuli ovelle. Josel oli vilkaissut hermostuneesti Zdainia jo pari kertaa, kunnes tämän kiukkuinen mulkaisu oli pakottanut kääntämään katseen pois. Silloin he kuulivat sisältä laahaavat askeleet ja ovi kirskahti auki.

Väsyneen näköinen palvelija tuijotti heitä varautuneesti. "Ja mitähän asiaa teillä mahtaa olla?" mies kysyi honottavalla äänellä.

"Hyvä herra, me tulimme tapaamaan Marta Donthavia", Zdain sanoi kohteliaasti.

"Hän ei odota vieraita", kuului tyly vastaus.

"Meillä on Marta-rouvalle viesti hänen vanhalta tuttavaltaan. Se kiinnostaa häntä varmasti", Josel kiirehti kertomaan.

Se vaikutti tepsivän, sillä hetken emmittyään palvelija sanoi: "Hyvä on. Käyn kysymässä häneltä. Odottakaa tässä sen aikaa."

Palvelijan laahustettua pois, pojat jäivät kahdestaan ovensuuhun. Avoimeksi jätetystä ovesta näkyi talon eteishalliin. Vaikka maalipinta olikin paikoin hieman lohkeillut, taidokkaasti ommellut luontoaiheiset kuvakudokset ja seinää vasten nojaava peilikaappi antoivat ylellisen ja hyvästä mausta kertovan vaikutelman. Jopa yläkertaan johtavien leveiden portaiden kaidekin miellytti silmää kaikkine kultauksineen ja koristeluineen. Talon omistajan saattoi uskoa ymmärtävän kauniiden esineitten päälle.

He saivat odottaa melko pitkään palvelijan paluuta. Hän ei tullut yksin, vaan miehen jäljessä kulki pitkä, keski-iän jo ylittänyt harmaatukkainen nainen, joka oli pukeutunut juhlavaan keltaiseen leninkiin. Asu paljasti hänen ikäiselleen naiselle epätyypillisen rohkeasti miehustaa, jota koristi myös suuri helminauha. Kuitenkaan asuvalinta ei tuonut mielikuvaa turhamaisuudesta, vaan pikemminkin todisteli tulijan olevan ihminen, joka rakasti kaikessa kauneutta. Siitä vihjaili myös hänen taidokkaasti tehty kampauksensa, johon joku palvelustyttö oli taatusti uhrannut tovin jos toisenkin. Ensivaikutelma naisesta oli kiistatta hienostunut.

"Olen Marta Donthav. Kysyitte minua", nainen tervehti ikäisekseen voimakkaalla äänellä ja tutkaili poikia tarkasti, melkeinpä läpitunkevasti.

Palvelija väistyi syrjään ja jäi taustalle seuraamaan tilannetta.

Zdain hipaisi ohimoaan tervehdykseksi ja sanoi: "Kyllä rouva, meillä on tärkeää asiaa. Tuomme viestiä Andreuz Sandkanilta."

Marta kohotti hieman toista kulmaansa, muttei paljastanut muutoin hämmästyneensä nimen kuultuaan.

"Niin, ellei Andreuz Sandkan ole jo täällä", Josel lisäsi.

Marta oli hetken hiljaa ja näytti hakevan sanoja. "Ei, hän ei ole täällä. Lienee parempi, että keskustelemme asioista kaikessa rauhassa. Tulkaa ystävällisesti peremmälle", hän virkkoi ja hymyili vieraanvaraisesti. "Toma, kata teepöytä pieneen saliin", Marta komensi palvelijaa.

"Pyydän, tulkaa peremmälle", Marta toisti, kun pojat epäröivät. Josel ja Zdain vilkaisivat toisiaan ja päättivät seurata.

Isä ei sitten ollutkaan vielä saapunut. Ikävä ja pettymys iskivät aaltona Joseliin. Tiesikö Marta isästä jotain ja auttaisi muutenkin? Sekä isä että Curtus olivat tuntuneet luottavan Martaan. Sopi uskoa, ettei nainen heittäisi kahta kotiinsa saapunutta nuorukaista tuosta vain kadulle.

He kulkivat Martan kannoilla kauniisti sisustetun huoneen poikki. Seinällä riippuva suuri taulu esitti kahta taistelevaa joutsenkoirasta. Josel olisi jäänyt katselemaan maalausta pitempäänkin, mutta Marta porhalsi jo eteenpäin.

Seuraavaksi tultiin pehmein, tunnelmaa tehostavin värein sisutettuun huoneeseen. Sen keskellä olevalla pöydällä oli maljakko, johon asetellut kukat olivat kuihtuneet ja varistaneet terälehtensä. Ilma oli tunkkaista eikä huonetta selvästikään ollut tuuletettu moneen päivään.

Huomattuaan poikien katseiden kiinnittyvän lakastuneisiin kukkasiin nainen sipaisi pöytäliinaa sormellaan ja sanoi: "En tapaa käyttää tätä huonetta kovinkaan usein. Mieheni kuoleman jälkeen olen viihtynyt paremmin makuukamarissani yläkerrassa."

Josel nyökkäsi tietämättä mitä sanoa.

Marta kehotti vieraitaan istahtamaan huoneen ikkunanpuoleisella seinustalla oleville pehmeännäköisille nojatuoleille ja odottamaan teen valmistumista. Hän itse poistui huoneesta samaa tietä kuin oli tullutkin.

Josel ja Zdain istuivat hiljaa. Josel naputteli sormellaan tuolin käsinojaa ja toivoi, että Marta palaisi pian takaisin. Kunpa nainen tarjoaisi heille oma-aloitteisesti yösijaa, olisi rentouttavaa päästä pitkästä aikaa oikeaan sänkyyn nukkumaan. Mutta mistä sen toisaalta tiesi, usein rikkaat ihmiset olivat pahuksenmoisia kitupiikkejä.

Niissä mietteissä Josel sattui vilkaisemaan vieressä istuvaa Zdainia, joka oli selvästi syventynyt ajatuksiinsa. Hän imeskeli alahuultaan ja rypisti hivenen otsaansa. Oikeastaan Monteilon ei ollut yhtään hassumpi, kun pysytteli hiljaa.

Joselin pohdiskelu keskeytyi, kun Marta palasi huoneeseen palvelija perässään. Mies kantoi suurta tarjotinta, jonka päällä keikkui posliininen teekannu, kuppeja, lautasia sekä pientä syötävää. Palvelija kattoi pöydän hutaisten, kuin olisi halunnut kiireesti palata takaisin askareisiinsa.

Marta jäi istumaan sohvalle melko lähelle pöytää. "Syökää ja ottakaa teetä, minä olen jo ruokaillut", talon emäntä kehotti ystävällisesti hymyillen.

Josel ja Zdain istuutuivat pöydän ääreen vastapäätä Martaa. Palvelijan kaatama tee höyrysi kutsuvasti ja Josel siirsi nopeasti ison palan kinkkupiirakkaa lautaselleen.

Marta antoi vieraittensa aterioida ja tyytyi ainoastaan tarkkailemaan heitä. Vaikka piirakka olikin kuivaa ja keksit vettyneitä, nälkäinen Josel söi hyvällä halulla.

Todettuaan poikien tyydyttäneen pahimman nälkänsä Marta liikahti sohvalla kiinnittääkseen heidän huomionsa. "Niin, minä olen Marta Donthav. Mieheni Amdus oli eläessään Ipaloksen huomattavimpia kauppiaita. Hänen poismenonsa jälkeen olen asunut tätä taloa yksin ja toimittanut siinä sivussa erinäisiä asioita. Mainitsitte Andreuz Sandkanin, nimi on minulle hyvin tuttu, mutta ennen kuin kerron lisää yhteydestäni häneen, kuulisin mieluusti, että keitä te nuoret miehet olette."

Josel selvitti hetken kurkkuaan ja aloitti sitten: "Minä olen Josel Sandkan ja...toverini tässä on Zdain. Olen siis Andreuz Sandkanin poika. Pakenimme Paidoksesta...kai te olette kuullut Paidoksen kohtalosta?"

Marta nyökkäsi ja kehotti Joselia jatkamaan.

"Niin, kun Varjon Risti oli ottanut kaupungissa vallan isäni ja minä olimme lainsuojattomia Paidoksessa", Josel selitti. "Meidän tiet erosivat sinä yönä ja isäni viimeinen neuvo oli etsiä apua teidän luotanne. Hän sanoi, että me tapaisimme toisemme täällä. Onko teillä tietoa hänestä? Minä...me emme tiedä, mitä meidän pitäisi nyt tehdä."

"Tämä selvensi paljon", Marta sanoi. "Isäsi teki oikein lähettäessään teidät luokseni. Olen eräänlainen luotettu henkilö tällaisia tilanteita varten. Kuultuani Paidoksen kukistumisesta osasin odottaa vieraita. En kuitenkaan arvannut, että luokseni tulisi vain kaksi poikaa. Andreuz Sandkanista en ole nimittäin kuullut halaistua sanaa. Olen pahoillani, Josel."

Marta katsahti Joselia myötätuntoinen ilme kasvoillaan ja kysyi sitten yllättävästi: "Onko isäsi maininnut sinulle nimen Sininen Kuu?"

Josel säpsähti ja nyökkäsi varovaisesti vastaukseksi.

"Niin oletinkin", Marta jatkoi. "Älkää pelätkö, olette turvassa, sillä minä olen yksi heistä. Olen yksi Sinisen Kuun luotetuista, kuten Andreuz Sandkankin on. Kotini on vuosikaudet ollut tietynlainen vastaanottopaikka, jonka kautta Sinisen Kuun jäsenet voivat hätätapauksessa ottaa yhteyden järjestöön. Minulla on tarkka tieto Andiolin eteläosissa toimivista Sinisen Kuun jäsenistä. Koska ei ole tarkoituksenmukaista, että kaikki järjestön jäsenet tietävät toistensa henkilöllisyyden, minä toimin yhteyshenkilönä heidän välillään. Yleensä luotetut tuntevat korkeintaan saman kaupungin toiset luotetut ja yhteydet pidemmälle hoituvat kaltaisteni yhteyshenkilöitten kautta. Esimerkiksi tiedän, että kotikaupungissanne Paidoksessa toimi ennen Varjon Ristin järjestämää kaappausta neljä Sinisen Kuun luotettua. Yksi heistä oli sinun isäsi, Josel. Toinen luotetuista on muuan leipuri Mommes...tai oli...hän on nyt kuollut."

"Leipuri Mommes kuollut! Miten te voitte tietää...", Josel keskeytti säikähtäneenä. Franz oli lähetetty viemään sanaa leipuri Mommesille, ei kai Franzkin...

Marta pyyhkäisi hameensa laskosta ja näytti ohikiitävän hetken harmistuneelta keskeytyksestä. Sitten hän veti henkeä ja sanoi: "Viestintuojat kantavat minulle jatkuvasti uutisia ympäröivältä alueelta. Mommesin valitettava kuolema tuli tietooni tällaista reittiä."

Annettuaan poikien tovin sulatella tietoa Marta jatkoi tasaisella äänellä. "Mutta palatkaamme takaisin Paidoksen luotettuihin. On myös muuan pariskunta. Dareis ja Elyssa Monteilon. Heillä kerrotaan olevan Zdain-niminen poika", Marta sanoi ja suuntasi tietävän katseensa pöydän ääressä istuvaan Zdainiin. "Puhunko nyt käskynhaltija Monteilonin pojalle?"

Zdain näytti hetkisen yllätetyltä, mutta kokosi ihailtavan nopeasti itsensä ja myönsi: "Se olen minä, hyvä rouva."

"Mainiota, kuulisin mielelläni tietoja vanhemmistasi. Ovatko he kenties Andreuz Sandkanin seurassa?"

"Olivat Paidoksesta lähtiessämme, sen jälkeen en ole kuullut heistä."

"Ettekö osaa yhtään arvella, mikä olisi heidän määränpäänsä?" Marta kysyi.

Josel oli vastaamaisillaan, että isä ja Curtus olivat maininneet Viiskallion kaupungin.

Zdain oli kuitenkin nopeampi. "Ei, meille kerrottiin ainoastaan teidän nimenne." Niin sanoessaan poika töytäisi pöydän alla polvellaan Joselin reittä. Se riitti Joselille merkiksi vaieta, vaikkei käsittänytkään syytä olla kertomatta Martalle totuutta.

Pienoinen pettymys häivähti Martan kasvoilla hänen kuultuaan Zdainin vastauksen. "Ajat ovat vaaralliset ja Sinisellä Kuulla on paljon vastustajia. En halua Varjon Ristin alkavan epäillä minua. Ettehän paljastaneet kenellekään saapumistanne luokseni?"

Pojat pudistivat päitään. "Kukaan ei siis tiedä teidän olevan täällä?" Marta varmisti ja nyökkäsi hyväksyvästi poikien ravistettua uudestaan kieltävästi päitään. "Sitten voitte huokaista helpotuksesta. Olette turvassa luonani. Ehdotan, että odotatte täällä herra ja rouva Monteilonin sekä herra Sandkanin saapumista. Otan itse yhteyttä luotettuihin tovereihini Sinisessä Kuussa ja selvitän vanhempienne nykyisen olinpaikan. Siihen asti olette vieraitani."

Marta tarttui vieressään seinällä riippuvaan punaiseen naruun. Kun hän veti narusta, saattoi kuulla kellon kilahtelevan jossain päin taloa.

"Annan Toman johdattaa teidät huoneeseenne. Voinemme jatkaa keskustelua iltapalalla, olettehan tietysti väsyneitä matkasta", Marta selitti.

Ei mennyt pitkään, kun äskeinen Tomaksi kutsuttu palvelija pelmahti huoneeseen ja katsahti emäntäänsä käskyjä odottaen. "Toma, näyttäisitkö nuorille herroille heidän huoneensa, minkä jälkeen voinet tulla kuulemaan iltapalatoiveeni...ja vielä, vieraani ilahtunevat puhtaista vaatteista, järjestä jostain sopivia."

"Kyllä rouva", Toma mutisi ja nyökkäsi poikia seuraamaan. Marta jäi sohvalle istumaan ja katsoi mietteliäs ilme kasvoillaan huoneesta poistuvia vieraitaan.

Palvelija johdatti heidät tuttua reittiä takaisin eteishalliin ja sieltä yläkertaan vievään portaikkoon. Talon toinen kerros osoittautui sisustukseltaan alakertaa käytännöllisemmäksi ja vähemmän komeilevaksi. He kulkivat kattoikkunan valaisemaa käytävää ja ohittivat joitakin suljettuja ovia, kunnes palvelija avasi ruskeaksi maalatun oven, jonka takaa paljastui siisti, joskin hivenen tunkkaiselta tuoksahtava huone.

Ovesta sisälle katsottuna vasemmalla avautui näkymä pesuhuoneeseen. Makuuhuoneen vastakkaisilla seinillä oli kaksi valmiiksi sijattua vuodetta. Alakertaan verrattuna huone oli sisustettu mutkattomasti. Kuitenkin niin seinillä riippuvat ryijyt, pehmoisen näköinen nojatuoli kuin tummasta puusta veistetty pöytäkin olivat selvästi huolella valittuja ja kaikessa yksinkertaisuudessaan sisustajan hyvää makua kuvastavia.

Toman lähdettyä Josel potki kengät jaloistaan ja rojahti sängylle todeten sen erinomaisen pehmeäksi. Siihen voisi rauhassa nukahtaa pelkäämättä metsän hirviöitä tai varjon vartijoitten yllätysvierailua. Oikeastaan voisi sulkea silmät jo nyt ja nukkua iltapalaan asti, palvelija tulisi varmasti herättämään heidät...

Josel ei ennättänyt päästä kuin unen ja valveen rajamaille, kun Zdain ravisteli hänet hereille. "Mitä hiiskattia?" Josel kivahti ärtyneenä.

"Älä nukahda, minulla on asiaa", toinen poika sanoi matalalla äänellä.

"Eikö se voi odottaa?"

"Ei, tule kylpyhuoneeseen. Avasin vesihanan, jotta meitä ei kuultaisi."

"Ei kuultaisi?" Josel toisti ja kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan.

Uteliaisuus voitti harmin unen häiriintymisestä. Zdainilla täytyi olla hyvä syy mykkäkoulun lopettamiseen. Siksi Josel raahusti hänen perässään kylpyhuoneeseen, joka osoittautui ylelliseksi. Siellä oli jopa ihan oikea vesiklosetti, samanlainen kuin Bartosin perheellä.

Messingistä taottu hana syöksi vettä posliiniseen ammeeseen. Eikä se ollut kylmää niin kuin Joselin kotona Paidoksessa. Siitä päätellen Martan talossa täytyi olla lämminvesikattila takaamassa, että kylpyveden sai suoraan hanasta juuri niin lämpimänä kuin ikinä halusi.

Zdainilla ei vaikuttanut olevan halua kylpyhuoneen ihmeitten ihasteluun, sillä hän yllätti Joselin kysymällä puoliääneen: "Luotatko Martaan?"

"Miksen luottaisi?"

"Älä puhu niin kovaa, he saattavat kuunnella."

"Mistä tuollainen varovaisuus?" Josel ihmetteli.

"Ensinnäkin hän ei antanut meille mitään merkkiä, jonka perusteella häneen voisi luottaa. Eikö sinua epäilytä, että isäsi ei ole ottanut Martaan yhteyttä? Eivätkö Martan meille esittämät kysymykset olleet sinustakin jotenkin tungettelevia?" Zdain supatti.

"Miksi Marta sitten päästi meidät kotiinsa?"

"En minä tiedä, mitä hän meistä haluaa, mutta kuulit kai miten hän varmisti, ettei kukaan tiedä meidän nykyistä olinpaikkaa?"

"Kuulin kyllä, mutta hänen asemassaan on oltava varovainen."

Zdain pudisti päätään. "Entä onko varovaisuutta oikopäätä rallatella kahdelle kotiinsa tunkeutuvalle muukalaiselle kuuluvansa Siniseen Kuuhun?"

"Hänhän tunsi meidän isät", Josel yritti.

"Kuka tahansa olisi voinut esiintyä meidän nimillä. Minä en luota häneen."

"En väitä, että minäkään välttämättä täysin luottaisin, mutta onko meillä muutakaan mahdollisuutta?" Josel kysyi.

"Sanoin jo, puhu hiljempaa!"

"Itsehän sinä tässä meuhkaat!"

"Siitä huolimatta minusta meidän olisi häivyttävä täältä", Zdain kuiskasi vaativa ilme kasvoillaan.

"Ja minne me muka mentäisiin?"

"En minä tiedä...kohti pohjoista vaikka."

Siinä samassa kylpyvettä alkoi tulvia ammeen reunan yli ja pojat syöksähtivät yhtä aikaa tarttumaan vesihanaan vääntääkseen sen kiinni. Heidän hanaa tavoittelevat kätensä koskettivat vahingossa toisiaan. Josel sähähti ja vetäisi omansa nopeasti pois Zdainin kämmenen alta. Monteilon näytti hämilliseltä, muttei sanonut enää mitään. Hyvä niin, sillä Josel ei välittänyt kuunnella lisää epäluuloisia arvailuja Martasta.

Koska keskustelu vaikutti sammuneen, Josel ilmoitti Zdainille, että oli kylvyn aika. "Minä menen ensin, kun kerran minut tänne kylpyhuoneeseen pakotit", hän tokaisi ja nyökkäsi kohti ovea.

Zdain puuskahti turhautuneena, mutta asteli enempää mukisematta ulos pesuhuoneesta.

Kun ovi oli sulkeutunut, Josel ryhtyi riisumaan. Hän nyrpisti nenäänsä haistaessaan hien paidastaan; toivottavasti Toma-palvelija kiirehtisi puhtaitten vaatteitten etsimisessä.

Riisuuduttuaan Josel kiipesi kylpyammeen reunan yli. Vesi oli lämmintä, melkeinpä liiankin kuumaa. Josel huokaisi ihastuksesta ja istahti ammeeseen, jolloin lisää vettä tulvi laidan yli lattialle. Hän ei siitä välittänyt, sillä suloinen lämpö levisi vartalon jokaiseen sopukkaan ja pyyhki viime päivien rasitukset pois.

Amme oli selvästi tarkoitettu pitkiä kylpyhetkiä varten. Niskan saattoi mukavasti tukea nojaamaan puiseen reunukseen, jolloin sai täysin vajota lämpöiseen veteen. Hetkeksi Josel unohti Zdainin, Martan ja muut mieltä vaivaavat asiat. Hän poimi ammeen reunalta palan hyväntuoksuista saippuaa ja hieroi sitä joka puolelle vartaloonsa ja hiuksiinsa. Peseydyttyään hän makasi vielä pitkään raukeana hiljalleen haalenevassa vedessä.

Kun Josel lopulta astui pyyhkeeseen kietoutuneena ja likavaatemytty kainalossa ulos kylpyhuoneesta, Zdain vartosi jo kärsimättömän näköisenä vuoroaan. Poika oli odotellessaan riisunut paitansa ja seisoi ylävartalo paljaana ikkunan ääressä.

"Jopas kesti", hän mutisi ja lakkasi naputtelemasta sormillaan ikkunalautaa. "Palvelija toi vaatteita, valitsin jo omani, mutta eipä niissä juuri eroa ollut."

Josel jätti lausumatta arvelunsa siitä, että Zdain oli takuulla valinnut parhaat päältä ja jättänyt jäljelle pelkkiä rääsyjä. Hän katsahti epäluuloisesti vaatepinoa sängyllään ja irvisti pesuhuoneeseen lompsivan Zdainin selälle.

Kun kylpyhuoneesta kuului vesihanan kumea kohina, Josel kuivasi itsensä loppuun ja ryhtyi tarkastelemaan hänelle lahjoitettuja vaatteita. Alushousut ja sukat olivat jotakuinkin sopivat. Samaa ei voinut sanoa valkoisesta kauluspaidasta ja tummanharmaista housuista: paidan hihat ja helma roikkuivat liian pitkinä eivätkä vyötäröltä löysät housut pysyneet ylhäällä ilman vyötä.

Josel haukotteli ja paneutui makuulle vuoteelleen. Kylpy oli tehnyt olon mukavan raukeaksi ja silmäluomet painoivat raskaina. Hetken aikaa hän yritti pohtia Zdainin epäilyjä Martan luotettavuudesta. Väsymys vei kuitenkin nopeasti voiton ja hän vajosi unen pehmoiseen syvänteeseen.

*

Kun Josel havahtui hereille, hän ei osannut lainkaan arvioida, miten pitkään oli nukkunut. Ei kaiketi kuitenkaan kellotaulun käännöstä pidempään.

Hän nousi istumaan sängyllään ja vilkaisi vastakkaisella seinustalla olevaa vuodetta. Zdain nukkui sikeästi, hänkin uudet puhtaat vaatteet yllään. Poika makasi kyljellään polvet koukussa ja näytti nukkuessaan hyvin nuorelta ja vaarattomalta. Joselille se sopi; levännyt Monteilon saattaisi olla hieman siedettävämpää seuraa kuin väsynyt.

Vain hetkistä myöhemmin Zdain heräsi. Hän ponkaisi sängyllä istualleen ja töllisteli pöllämystyneen näköisenä ympärilleen. "Luulin, että sinä olit...", Zdain aloitti mutisten, mutta sulki samassa suunsa.

Hän näytti niin hölmöltä, että Josel ei voinut estää suupieliään kohoamasta pieneen hymyyn. "Luulit mitä?"

"Ääh, tyhmä uni vain", Zdain sanoi. Hän venytteli kissamaisen notkeasti ja oli pian jaloillaan yhtä valppaan näköisenä kuin tavallisesti.

Joselia olisi kiinnostanut kuulla, mitä ihmettä hän oli tehnyt Monteilonin unessa, mutta arveli kysymisen olevan turhaa. Zdain ei pahemmin ollut heidän pikku retkensä aikana uskoutunut mistään päänsä sisällä liikkuvasta. Ja miksi olisi, ei Joselillakaan ollut halua jakaa tuntojaan matkakumppaninsa kanssa.

Kaikesta huolimatta Zdain Monteilon herätti hänen uteliaisuutensa. Poika oli älykäs, sitkeä ja pakko se oli myöntää...rohkeakin. Joselin mieleen palasi kuva Zdainista pistooli kädessä Hämymetsän kirotulla hautausmaalla. Toisaalta oli myös muistikuva hornansiiven hyökkäyksen jälkeen pelokkaasti vapisevasta ja pelastajalleen kiitollisesta Zdainista.

"No, Sandkan. Oletko miettinyt sitä, mitä sanoin?" Zdainin kysymys havahdutti Joselin mietteistään, juuri silloin kun hän olisi halunnut olla rauhassa. Taasko Monteilonin piti jankuttaa pakenemisesta?

"Sen kun lähdet. Mihin sinä minua tarvitset?", Josel ilmoitti.

Zdain vavahti ja hento puna kohosi hänen poskilleen. Jos hän olikin aikeissa äyskäistä jotain vihaista takaisin, koputus ovelle katkaisi sanaharhan siihen paikkaan.

Keskeytyksestä kiitollisena Josel pudottautui vuoteelta ja avasi oven. Sen takana seisoi kyllästyneen näköinen Toma, joka kertoi illallisen olevan katettu.

Josel kurkisti olkansa yli. Zdain oli hänkin noussut sängystä ja näytti kireältä ja loukatulta yhteen puristettuine huulineen. Mokoma herkkätunteinen ylhäisökakara, Josel ajatteli.

Koska Toma seisoi edelleen kärsimättömänä kynnyksellä, välienselvittely Zdainin kanssa joutuisi odottamaan. Toisiaan luimistellen pojat siirtyivät käytävälle, ja Toma kehotti heitä seuraamaan.

Palvelijan perässä kulkiessaan Josel koetti tehdä huomioita talosta. Toman laahustavat askeleet ja Joselin sekä Zdainin notkeampi astunta olivat ainoat äänet käytävällä. Heidän ohittamansa huoneet vaikuttivat tyhjiltä ja hylätyiltä. Nukkuivatko Toma ja ruoan valmistava kokki alakerrassa? Ainakaan Martan makuuhuoneet eivät sijanneet saman käytävän varrella.

He ohittivat jälleen samat taulut ja maljakot, kunnes saapuivat tutuksi tulleeseen ruokailutilaan. Pienelle pöydälle oli katettu illallinen kahdelle.

Marta ei siis taaskaan aterioisi meidän kanssamme, Josel päätteli. Syöminen kiusallisessa hiljaisuudessa Zdainin seurassa ei suuremmin houkutellut. Toisaalta silloin välttyisi Martan kanssa käytävältä keskustelulta.

Toma viittasi heidät veltolla eleellä istumaan ja hävisi laahustaen huoneesta. Josel iloitsi siitä, että häntä ja Zdainia ei ollut sijoitettu istumaan toisiaan vastapäätä. Nyt saattoi lautasen sijasta tuijottaa sentään suoraan eteensä.

Koska kukaan ei tullut antamaan kehotusta käydä kiinni ruokaan, pojat arvelivat voivansa aloittaa. Visusti toisiinsa katsomatta he alkoivat siirrellä ruokaa lautasilleen. Martan talon komeuteen nähden pöydän antimet olivat liki vaatimattomat: tummaa leipää, juustoa, kinkunsiivuja, kuivattuja viikunoita ja säilöttyjä hedelmänlohkoja. Juomaksi oli vettä ja viiniä kannuissa.

"Kokki on sairaana, mutta toivottavasti tämä tyydyttää nälkänne", kuului ääni huoneen toisesta päästä.

Josel sävähti säikähdyksestä ja kääntyi katsomaan. Miten Marta oli onnistunut saapumaan niin huomaamattomasti? Vai oliko hän koko ajan piilotellut huoneen hämärimmässä nurkassa?

Kauppiaan leskellä oli yllään sama rohkeasti leikattu keltainen leninki ja ilme hänen kasvoillaan oli tuttu sekoitus ystävällisyyttä ja valppautta. Joselin mielessä uudistui vaikutelma älykkäästä ihmisestä, jota ei niin vain petkutettu.

"Söin jo omassa huoneessani. Tässä iässä ei enää ole sellainen nälkä kuin nuorempana", Marta kertoi. Herttainen hymy käväisi naisen kasvoilla ja hän istuutui edellisen keskustelutuokion tapaan tarkkailupaikalleen seinänvierustan sohvalle.

"Palan halusta kuulla lisää matkastanne. Nyt olette varmasti levänneet ja jaksatte vastailla vanhan höpsön tädin uuvuttaviin uteluihin", Marta sanoi ja hymyili kujeilevasti.

Josel vilkaisi Zdainia ja jännittyi sitten odottamaan Martan kysymyksiä. "Ymmärsinkö oikein, että vanhempanne poistuivat yhtä matkaa Paidoksesta? Mehän voisimme yhdessä miettiä heidän määränpäätään."

"Kyllä, he poistuivat yhtä aikaa, mutta meille kummallekaan ei kerrottu halaistua sanaa määränpäästä", Zdain ehätti sanomaan ennen kuin Josel oli saanut muodostettua sopivaa vastausta kysymykseen - samaan, jonka Marta oli esittänyt jo edellisessä keskustelussa.

Nainen rypisti kulmiaan Zdainin sanoille ja katsoi läpitunkevasti Joselia. "Voi, toivoin että olisin kyennyt auttamaan teitä jotenkin. Jokin toinen kaupunki tuntuisi määränpäänä järkeenkäyvältä vaihtoehdolta, eikö totta?"

"E-en osaan sanoa, hyvä rouva", Josel sai puserrettua suustaan.

Marta ohitti vastauksen ja siirtyi seuraavaan aiheeseen. "Kun nyt soudamme samaa venettä, niin haluaisin tietää, miten paljon mahdatte tietää Sinisestä Kuusta ja sen organisaatiosta. Yhdyshenkilö tai muu vastaava helpottaisi kovasti mahdollisuuksiamme ottaa yhteyttä vanhempiinne. Minä katsokaas, en ole sellaisessa asemassa, että tietäisin juuri mitään. Toki minulla on omat kontaktini luotettujen joukossa, mutta reitti on hidas ja mutkikas. Lähetän vielä huomenaamulla tiedustelun matkaan, ellemme keksi yhdessä muuta."

"Minulle ei kerrottu juuri mitään. Isä ajatteli, että niin olisi turvallisempaa", Josel vastasi totuudenmukaisesti.

"Niin arvelinkin...mutta entä nuori Monteilon sitten? Kai Paidoksen käskynhaltija uskaltautui jakamaan syvimmät salaisuutensa pojalleen, olihan sinun isäsi toki aivan eri asemassa kuin herra Sandkan."

Josel hämmentyi Martan sanoista, värjyikö niiden takana huonosti piilotettu loukkaus? Vaikka Marta edelleen hymyili rauhoittavaa hymyään, saattoi hänen äänestään kuulla ripauksen verran turhautumista. Eikö hän luottanut vieraisiinsa? Josel ei pitänyt ajatuksesta, että Marta epäili heitä huijareiksi tai vakoojiksi.

Kun Zdain vastasi, hänen äänensä oli kireä ja ilme kasvoilla avoimen vihamielinen. "Ei Paidoksen käskynhaltijalla ole varaa uskoutua salaisuuksistaan. Ei edes pojalleen. Salaisuuksiaan lörpöttelevä käskynhaltija on huono käskynhaltija ja minun isäni oli hyvä sellainen."

Joselin teki mieli puuskahtaa ääneen. Monteilon ei edes yrittänyt hillitä suuttumustaan silloin, kun joku hairahtui sivaltamaan hänen perhettään. Kirottua yläluokkaisen pojan ylpeyttä suvustaan ja isästä, jonka möhläysten takia Paidos oli nyt siinä tilassa missä oli.

"Älä toki kiihdy nuori ystäväni", Marta rauhoitteli. "Olen vain utelias kuulemaan kaiken mahdollisen. Pienimmästäkin tiedonmurusesta voi olla apua taistelussa vihollisiamme vastaan."

Zdain ainoastaan nyökkäsi ynseästi, joten Josel katsoi parhaaksi jatkaa keskustelua. "Vihollisia? Tarkoitatteko te langenneita? Isä puhui, että Varjon Ristissäkin on niitä."

Marta harkitsi hetken hiljaa. "Poikaseni, langenneet harvoin paljastavat itseään. Varjossa kulkijoiden joukossa eräs kuitenkin tunnustaa avoimesti väriään. Nimi 'Isendar Vargan' on teille varmasti tuttu."

"Varjon Ristin aluepäällikkö", Josel lähinnä totesi.

"Niin, kunnianhimoinen mies, jolla on paljon vihollisia. Hänellä kerrotaan olevan myös erittäin kaunis tytär."

"Jolanda!" Josel henkäisi ajattelematta.

Zdain naksautti vieressä kieltään joko varoittavasti tai pelkästään matkatoverinsa lipsahduksesta ärsyyntyneenä.

"Tunnetko Varganin tyttären?" Marta kysyi ja nojautui sohvalla eteenpäin.

Josel yritti kiireesti koota itseään. "En...tai siis kaikkihan hänet tuntevat Paidoksessa. Hän on...Varganin tytär nimittäin."

Marta näytti pohtivalta mutta ei takertunut aiheeseen.

Poikien jatkaessa ateriointia Marta uteli, mitä reittiä he olivat kulkeneet hänen talolleen. Kuultuaan, että he olivat tulleet markkina-alueen kautta, nainen kiinnostui. "Näittekö villejä eläimiä? Luin lehdestä, että siellä esiteltiin tänään todellisia harvinaisuuksia." Martan silmät melkeinpä loistivat.

Josel, joka oli edelleen vimmoissaan eläinten kohtelusta, puristi voiveistä kädessään. "Olihan siellä jos jonkin näköistä eläintä. Kurjaa, että niitä pidetään vangittuina pelkästään ihmisten ahneuden takia", hän sanoi koleasti.

Marta huomasi, ettei keskustelunavaus tehnyt vieraisiin vaikutusta. "Niin, onhan se totta", hän lausahti innottomasti ja ryhtyi sitten kyselemään ruoan maittavuudesta.

Vaikkei ruoka erityisen hääppöistä ollutkaan, Josel söi hyvällä halulla. Eipä aikaakaan, kun hän tunsi itsensä kylläisiksi.

Vieraiden lopetettua aterioimisen Marta nousi seisaalleen. "Kiitos juttuseurasta. Minulla käy nykyään niin harvoin vieraita, että alan jo unohtaa keskustelutaidon hienoudet. Pahoittelen, jos kyllästytin teitä kysymyksilläni."

Marta piti pienen tauon ja hymyili anteeksipyytävästi. "Alkaa olla myöhä ja vanhat jäseneni kaipaavat lepoa. Vetäydyn huoneisiini, mutta tapaamme jälleen aamulla. Toma saattaa teidät yläkertaan. Toivotan oikein maukkaita unia."

Sen sanottuaan hän nykäisi seinällä riippuvasta narusta. Kello kilkatti jossain kauempana, ja pian entistäkin väsyneemmän näköinen Toma saapui. Marta purjehti samalla ovenavauksella ulos. Josel ja Zdain poistuvat palvelijan perässä vastakkaiseen suuntaan.

Saatettuaan pojat huoneeseensa Toma toivotti hyvät yöt ja lähti pois. Josel kuunteli askelten loittonemista ja kääntyi sitten Zdainiin päin. Monteilon tarkasteli tarjotinta, jonka Toma oli käynyt tuomassa heidän olleessaan alakerrassa. Tarjottimella oli pullo viiniä, kaksi lasia sekä pähkinöitä naposteltavaksi.

"Mitähän myrkkyä näihin on pantu?" Zdain mietti.

"Et siis vieläkään luota Martaan?" Josel kysyi.

"Herättikö äskeinen keskustelu muka luottamusta? Ainakaan Marta ei luota meihin, se on selvää."

"Ei takuulla luotakaan, kun me pimitetään häneltä asioita."

Zdain puhalsi äänekkäästi ilmaa keuhkoistaan. "Minulla ei ole mitään tarvetta toitottaa asioitani ventovieraille. Toisin kuin eräillä. Onnittelut uudesta Jolanda-möläytyksestäsi, Sandkan. Melkein päädyit lavertelemaan rakkaushuolesi meidän emännälle."

"Helppohan sinun on, kun et ole koskaan ollut rakastunut. Tuollainen kylmä ja tunteeton..."

"Mitä sinä luulet minun elämästäni tietäväsi!" Zdainin ääni oli niin jäinen, että Josel katsoi parhaaksi jättää aiheen sikseen. Nähtävästi Monteilonillakin oli joskus ollut joku tyttö sydämessään.

Josel huokaisi ja istuutui vuoteelle. Monteilon oli mahdoton ja koko tilanne vielä mahdottomampi. Heillä ei ollut mitään paikkaa mihin mennä. Ei kotia eikä edes tietoa isästä, joka olisi kertonut mitä tehdä. Oli pelkästään kaksi nuorta poikaa, joilla ei ollut kokemusta selviytyä tällaisesta yksin.

Miten kauan kestäisi, ennen kuin Martan viesti tavoittaisi hänen lähteensä Sinisessä Kuussa? Miten kauan nainen jaksaisi majoittaa ja kestitä vieraita talossaan? Ja miten kauan Monteilon jaksaisi viipyä leskirouvan luona? Missään ei ollut mitään järkeä!

Olisivatpa kaverit olleet paikalla. Ajatus Franzista, Bartosista ja Darrenista sai ikävän kouraisemaan sydänalaa. Mitä heille mahtoi kuulua, olivatko he edes kunnossa? Franzkin oli niin altis hankkiutumaan hankaluuksiin.

Josel huokaisi vielä raskaammin ja nousi ylös. Ehkä tilkka viiniä rauhoittaisi. Kun hän oli kaatamassa pullosta viiniä lasiin, Monteilon hiipi aivan viereen ja kuiskasi. "Minä häivyn tänä yönä. Kai tulet mukaan?"

Sanat saivat Joselin läikyttämään puolet kaatamastaan viinistä tarjottimelle. Hän kääntyi katsomaan toista poikaa. Zdainin katseesta huokui luja päättäväisyys ja sillä hetkellä hän näytti juuri siltä, mitä hän olikin - Paidoksen käskynhaltijan pojalta.

Zdainin sanoista oli kuulunut pyyntö, ja hetken verran Josel aikoi vastata myöntävästi, mutta sitten uppiniskaisuus vei voiton. "Luuletko olevasi kovinkin välkky lähtiessäsi yksin yön selkään? Varjon Risti nappaa sinut ennen kuin ehdit Ipaloksen porteille", hän sanoi.

"Osaan varoa. Keksin kyllä keinot."

"Usko mitä tahdot, mutta miten minun käy? Mitä Marta sanoo, kun jään yksin?"

Zdain nosti kopeasti leukaansa. "Miksi sen pitäisi kiinnostaa minua? Sen kun jäät tänne mussuttamaan Martan homeisia sapuskoja. En edes tahtoisi sinua mukaan."

"Isä käski meidän pysyä yhdessä! Tajuatko?"

"Älä puhu noin kovaa!"

"Älä määräile!" Josel tiuskaisi takaisin mutta vaimensi ääntään. Suututti ja ärsytti - hän ei halunnut jäädä yksin Martan taloon eikä hän halunnut antaa Monteilonille periksi.

Vaihtoehtoja oli vähän. Josel veti syvään henkeä ja sanoi mahdollisimman tasaisella äänellä: "Ulkona lentää hornansiipiä. Et sinä pärjää niitä vastaan. Minä tulen mukaan."

Ilme Zdainin kasvoilla kääntyi nurin ja taipui melkein hymyksi. "Sandkan, olet ehkä maailman raivostuttavin ihminen. Tiesitkö sen?"

"Kerrankin ollaan samaa mieltä toisistamme", Josel tokaisi. Hän käänsi selkänsä, paineli kylpyhuoneeseen ja jätti toisen pojan seisomaan huoneen keskelle vailla mahdollisuutta viimeiseen sanaan.

*