Toinen luku

Andreuz
Paidos, Andiolin keisarikunta

Suurta areenaa ympäröivät katsomot pullistelivat kaupunkilaisista. Tuntui, että koko Paidos oli lähtenyt liikkeelle virallista vapaapäivää viettämään.

Katsomoiden ylle salkoihin oli nostettu kymmenittäin Andiolin keltapunaisia lippuja, jotka liehahtivat ylväästi juhlapäivän ja keisarin kunniaksi aina kun kevyt tuulenvire tarttui niihin. Vähäinenkin ilmavirtaus oli eittämättä tervetullut, sillä lähekkäin pakkautuneet ihmiset hikosivat kevätauringon porottaessa.

Soittimin säestetty kuoro lopetteli esiintymistään ja teki tilaa nuorista kootulle tanssiryhmälle. Pian myös yleisö taputti tanssijoiden kiepunnan tahtiin. Ilonpidossa oli jotain niin vapauttavaa, että hetken myös Andreuz Sandkan tunsi tarvetta hymyillä muiden mukana. Ainakin melkein.

Liian tutuiksi käyneet huolet kiersivät kehää päässä ja Joselin kohtaama arpinaama oli liittynyt niiden monilukuiseen joukkoon. Andreuz olisi toivonut itselleen enemmän viisautta voidakseen yhdistää palaset toisiinsa, mutta edes pohdiskelu Curtusin kanssa ei ollut tuottanut tulosta.

Kenties kevätpäivän juhlallisuuksiin osallistuminen toisi pienen helpotuksen huolehtimiseen. Sitä paitsi Andiolin juhlapäivistä hän sattui pitämään eniten juuri karnevaalihenkisestä kevätpäivästä.

Jos jonkin näköiset komeljanttarit, jonglöörit ja ilveilijät hauskuttivat väkeä toreilla, joille myös kauppiaat ja käsityöläiset olivat saapuneet esittelemään tuotteitaan. Toripöydät notkuivat monenlaista myynnissä olevaa syötävää, ja kansa parveili sakeana niiden ympärillä. Sitä oli Paidoksen kevätpäivä.

Näyttävimmät juhlallisuudet pidettiin aina pääkaupungissa Dimaloksessa, jossa keisari perinteisesti otti vastaan kaariporttien alta pääkatua marssivan sotaväen paraatin. Paidos oli pelkkä keskikokoinen provinssikaupunki ja kaukana keisarillisesta pääkaupungista. Ehkä siksi siellä kevätpäivästä puuttui sama sotilaallinen ja kansallismielisesti latautunut henki kuin Dimaloksessa tai muissa läntisen Andiolin suurkaupungeissa.

Miksi pitäisi olla kiinnostunut moisesta vähä-älyisestä sapelinkalistelusta, Andreuz mietti. Eihän Andiol edes ollut hänen kotimaansa. Kaikkea muuta.

Silloin torvensoittajat toitottivat fanfaarin koululaisten kulkueen saapuessa areenalle. Muun katsomon mukana Andreuz seurasi, miten eri-ikäiset oppilaat jakaantuivat luokka-asteittain muodostelmaan kentälle.

Kuluneen viikon aikana käydyt kevätkilpailut huipentuisivat juhlalliseen todistustenjakoon, jonka jälkeen koulunkäyntiin tulisi tauko peräti kuukaudeksi. Ikivanhan perinteen mukaan kevätpäivästä alkaen vanhemmat saivat lapsensa avuksi maatiloille kylvötöihin. Tosin ihmisten siirryttyä yhä suuremmissa määrin maaseudulta kaupunkeihin oli juhlan alkuperäinen tarkoitus hämärtynyt monilta osin.

Oppilaat kantoivat yllään koulujensa värejä, eikä Andreuzilta mennyt kuin hujaus löytää kultatukkaista päätä Porttikaivon koulun vaaleansinisestä rivistöstä. Josel seisoi siellä luokkatovereittensa seassa kesäisessä koulupuvussaan - kauluspaidassa ja lyhytlahkeisissa housuissa.

Siinä missä useimmat muut kuusitoistavuotiaat osasivat rauhoittua arvokkaaseen juhlaan, Josel heilui paikallaan puolelta toiselle ja keksi tönäistä leikillään yhtä kavereistaan.

Andreuz pudisti sille päätään. Josel oli edelleen lapsellinen ja vasta astumassa aikuisuuden kynnykselle. Taisi tosiaan olla parempi antaa hänen toistaiseksi nauttia nuoruudestaan, tietämättömänä perimmäisistä vaaroista. Miten pitkään se oli mahdollista, sitä Andreuz ei tiennyt.

Hän oli aistinut muutoksen. Myrsky oli nousemassa ja se teki hänet levottomaksi.

*

Juhla jatkui koululaisten todistustenjaolla. Opettajat huusivat yksi kerrallaan oppilaiden nimiä aloittaen pienimmistä lapsista. Nimensä kuullut pinkaisi rivistöstä hakemaan todistuksensa kentän keskellä olevalla korokkeella seisovilta koulujen mestareilta ja palasi yhtä vinhasti takaisin muodostelmaan.

Lasten pyrähtely ja nopeat kumarrukset mestareille olivat ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta Andreuzin ajatukset karkailivat muualle - uusiin ja vanhoihin murheisiin.

Hänen katseensa lipui oppilaista aidattuun katsomo-osaan, jossa Paidoksen merkkihenkilöt istuivat. Ensimmäisenä hän tavoitti käskynhaltija Dareis Monteilonin pitkän ja suoraryhtisen hahmon istumassa kahden henkivartijan välissä.

Monteilonin asema oli heikentynyt kuluvan vuoden aikana melkoisesti. Voimakas Varjon Risti -järjestö oli tyytymätön provinssin käskynhaltijaan ja saanut tuekseen monet tärkeimmistä ammattiryhmittymistä kaupunginedustajistossa.

Nimi "Varjon Risti" toi pahan maun Andreuzin suuhun. Oikeastaan joka kerta sen kuullessaan hänen teki mieli sylkäistä räkäinen paakku maahan.

Varjon Risti oli taitavasti organisoitu ja julkisuuskuvaltaan moitteeton. Alun perin se oli perustettu jo satoja vuosia sitten turvaamaan talonpoikien oikeuksia, mutta ajan myötä se oli levittäytynyt Andiolissa myös kaupunkeihin ja laajentanut toimintaansa kaikille yhteiskunnan lohkoille. Järjestö avusti näyttävästi köyhiä ja osallistui yleishyödyllisiin hankkeisiin, joihin Keisarikunnan rahat eivät riittäneet.

Andreuzin silmänsä siirtyivät Monteilonista hieman alempana vasemmalla istuviin Varjon Ristin johtajiin. Pitkien mustien hiustensa, tumman pukinpartansa ja paksujen kulmakarvojensa vuoksi helposti muista erottuva kaitakasvoinen mies oli Isendar Vargan, Varjon Ristin aluepäällikkö Paidoksessa.

Huolehtiessaan tavallisten ihmisten ongelmista Vargan nautti suurta suosiota kansan parissa. Andreuz näki noiden valheiden lävitse, mutta hän oli vain yksi mies eikä mahtanut vahvemmilleen paljonkaan.

Varganin vieressä istui vajaan neljänkymmenen ikäinen nainen, jonka tavaramerkki oli taidokkaasti pään päälle letitetyt tummat hiukset. Hän oli Nadaila Tomsto, Varjon Ristin ryhmänjohtaja kaupunginedustajistossa. Paikalla oli myös joitakin muita Varjon Ristin johtohenkilöitä, joita Andreuz ei tuntenut nimeltä.

Katsomossa Varjon Rististä oikealle istui lisää kaupunginedustajiston ryhmien puheenjohtajia, tärkeimpiä virkamiehiä ja muita kutsuvieraita. Näöltä Andreuz saattoi tunnistaa usein sanomalehtipiirroksissa kuvatun kauppiaiden killan kurttuotsaisen johtajan sekä Naistyöntekijäin liiton vaikutusvaltaisen päällikön.

Käskynhaltijan vierestä oli löytänyt paikan lyhyenläntä kaupunginesimies Immos Duhan, jonka tehtävänä oli Paidoksen ylimpänä hallintoviranomaisena huolehtia kaupunginedustajiston ja käskynhaltijan päätösten toimeenpanosta.

Silloin yleisön tuijotus ja supina saattelivat uuden ihmisen aidattuun katsomo-osaan. Kuvankauniilla naisella oli pitkä pähkinänruskea tukka ja ylväs ryhti. Käskynhaltijan rouva Elyssa Monteilon istuutui miehensä viereen aitioon.

Monteilonin pariskunnan suhteesta kierteli Paidoksessa monenlaisia ilkeämielisiä huhuja. Torimuijien suusta saattoi toistuvasti kuulla jommankumman olleen uskoton puolisolleen. Tietysti Monteiloneja koskevissa juoruissa pettämiseen liittyi aina sukupuolisia poikkeavuuksia tai suhteita toisiin kaupungin silmäätekeviin. Andreuz ei välittänyt tietää, oliko puheissa lopulta lainkaan perää.

Dareis Monteilon sanoi jotakin vaimolleen ja osoitti sormellaan kentälle kohti Valkopihan koulun rivistöä, jossa heidän Zdain-poikansa seisoi tummansinisessä koulupuvussaan. Andreuz huomioi, että poika oli perinyt roppakaupalla äitinsä kauniista ulkomuodosta.

Zdain oli samanikäinen kuin Josel ja käynyt vielä pari vuotta sitten niin ikään Porttikaivon koulua. Kesken edellisvuoden hän oli kuitenkin vaihtanut Valkopihan kouluun. Nuoren Monteilonin tosin huhuttiin olevan vain nimellisesti Valkopihan oppilas ja saavan kaiken oppinsa kotiopettajilta.

Silti edes käskynhaltija ei voinut ottaa poikaansa täysin yksityisopetuksen piiriin. Ei olisi tullut kysymykseenkään, että Keisarikunnan korkea virkamies olisi osoittanut niin julkeaa halveksuntaa valtion koululaitosta kohtaan. Ilmainen koulutus oli Andiolissa kansallinen ylpeydenaihe eikä ainakaan Paidoksessa ollut erillisiä kouluja rikkaille ja köyhille lapsille.

Zdain Monteilon ja Josel sattuivat olemaan hyvin tasaväkisiä urheilussa ja siksi heistä oli tullut toistensa pahimmat kilpakumppanit lajissa kuin lajissa. Joselin puheitten perusteella Zdain oli lisäksi varsinainen maanvaiva, joka ansaitsi niskaansa kaikki mahdolliset pilkkasanat. Andreuz ei sellaiseen uskonut. Josel oli Josel ja välillä aika hankala. Äitinsä poika, monella tapaa...

Andreuz pudisteli häiritsevät ajatukset kiireesti pois. Hän oli luvannut itselleen olla miettimättä Joselin äitiä. Varsinkin tällaisena juhlapäivänä.

Hän havahtui kiitollisena torventörähdykseen. Ylimpienkin luokkien oppilaat olivat saaneet todistuksensa ja juhlan odotetuin osuus, kevätkilpailujen palkintojenjako, saattoi alkaa.

Käskynhaltija Monteilon oli siirtynyt avustajineen kentän keskelle pystytetylle korokkeelle. Palkintoja jaettaisiin ikä- ja sukupuolisarjoittain jokaisessa yhdeksässä kilpailulajissa: miekkailussa, esteradassa, juoksussa, jousiammunnassa, leijataistelussa, pituushypyssä, kiekonheitossa, uinnissa ja painissa. Koska painia pidettiin yleisesti Keisarikunnassa epänaisellisena lajina, tytöt eivät kilpailleet siinä lainkaan. Leijanlennätys taas oli ainoa laji, jossa tytöt ja pojat osallistuivat samoihin sarjoihin. Siksi sen voittoa arvostettiin paljon huolimatta lajin melko vähäisestä ruumiillisesta rasituksesta.

Käskynhaltijan avustaja luetteli korokkeella äänenvoimistajaan puhuen ikäsarjojen voittajien nimiä: "Tytöt, kolmas luokka, voittajat, juoksu: Dai Sadsa, esterata: Paede Loreidon..."

Kymmenet nimet viuhuivat ohi Andreuzin korvien, ennen kuin kuuluttaja pääsi Joselin luokka-asteelle. Nyt hän terästi kuuloaan. "Pojat, yhdeksäs luokka, voittajat, juoksu: Malken Daofon, esterata: Jond Tammreion, miekkailu: Jovan Merfakoi, pituushyppy: Malken Daofon, kiekonheitto: Remos Matisof, leijataistelu: Josel Sandkan, uinti: Pertus Barifand, jousiammunta: Tenn Tarfartian, paini: Leon Emmertes."

Koska Malken Itäportin koulusta oli voittanut kaksi lajia, korokkeen eteen juoksi kahdeksan nuorukaista. Sekalaisessa järjestyksessä he nousivat korokkeelle ottamaan vastaan yleisön suosionosoitukset sekä voittajan palkinnot.

Andreuz seurasi, miten Josel asteli korokkeelle johtavat askelmat mahdollisimman ryhdikkäänä ja kumarsi etiketin mukaisesti käskynhaltijalle. Vain hetkistä myöhemmin virkailija laski lehvistä punotun seppeleen hänen vaaleille kutreilleen.

Kun Josel kohta palasi omalle paikalleen rivistöön, Andreuz huomasi vapisevansa hieman. Se taisi johtua ylpeydestä ja samaan aikaan surustakin.

Vuosi vuodelta kävi vaikeammaksi suojella Joselia ympäröivältä maailmalta. Kasvoista silvottu muukalainen oli ollut jonkinlainen varoitus - nyt Andreuz oli siitä varma. Yössä kulki voimia, jotka eivät epäröineet käyttää väkivaltaa pyrkiessään tavoitteisiinsa.

*

Kevätpäivän juhla Suurella areenalla päättyi perinteiseen tapaan käskynhaltijan puheeseen. Dareis Monteilon seisoi puhujankorokkeella suorana kuin seiväs.

Saatuaan kaupunginesimieheltä merkin aloittaa hän ryhtyi puhumaan peltistä äänenvoimistajaa apunaan käyttäen. "Hyvät Paidoksen asukkaat! Vietämme tänään kevätpäivän juhlaa Hänen keisarillisen korkeutensa, Saveir I:en hallitessa kahdettakymmenettätoista vuottaan. Kunnia olkoon keisarin, jonka hyvän hallinnon ansiosta Paidos kukoistaa tänä päivänä. Äsken palkitsimme nuoria urheilijoita. Heissä on Paidoksen tulevaisuus, koko uljaan Andiolin ja dimali-kansan tulevaisuus. Varmasti sama nuoruuden into kanavoituu tulevina aikoina Paidoksen ja koko Keisarikunnan hyväksi. Toivotan kaikille todistuksensa saaneille koululaisille onnea ja menestystä myös tuleviin vuosiin."

Tässä vaiheessa käskynhaltija piti pienen tauon. Katsomosta kuului hajanaisia suosionosoituksia. Etenkin monet käskynhaltijan virkamiehet taputtivat kiivaasti, mutta Varjon Ristin aluepäällikkö Isendar Vargan risti kätensä rintansa päälle ja nojautui penkillään taaksepäin.

Käskynhaltija jatkoi puhettaan. "Kulunut kevät on ollut Paidokselle hyvä. Kaupungissa vallitsee järjestys ja satonäkymät ovat lupaavat. Voi hyvällä syyllä uskoa, että kehitys jatkuu seuraillen samoja suotuisia polkuja myös..."

Dareis Monteilon ei ehtinyt lopettaa lausettaan, sillä Isendar Vargan oli noussut seisomaan katsomossa ja hänen äänenvoimistajalla vahvennettu äänensä kantoi yli areenan. "Käskynhaltija, olen eri mieltä. Kevät ei ole ollut hyvä kaikille Paidoksessa. Se, että käskynhaltija hännystelijöineen elää leveästi, ei tarkoita, että kansalaiset voisivat hyvin."

Katsomosta ropisi joitakin suosionosoituksia. Monteilon näytti selvästi tyrmistyneeltä keskeytyksestä, joka oli Andreuzin tietämän mukaan ennenkuulumaton kevätpäivän juhlapuheiden historiassa.
Sillä välin kaupunginesimies Immos Duhan oli saanut käsiinsä äänenvoimistajan: "Vargan, pyydän teitä jättämään mielipiteenne kaupunginedustajiston kokoontumiseen. Antakaa käskynhaltijan jatkaa puhettaan."

"Yrittääkö kaupunginesimies estää kansaa kuulemasta totuutta Monteilonin kehnosta hallinnosta?" Vargan vastasi liehakoivalla äänellä, joka keräsi kannustavia huutoja katsomossa.

Monteilon liikehti korokkeella levottoman oloisena ja sanoi: "Vargan, kukaan ei estä teitä puhumasta, mutta soisin teidän jättävän sen toiseen tilaisuuteen. Tänään on Paidoksen yhtenäisyyden eikä erimielisyyksien päivä."

"Käskynhaltija, luulenpa, että puhun tänään. Paidoksen kansa ansaitsee kuulla, kuinka kelvoton hallitsija te olette."

"Älkää loukatko käskynhaltijaa!" pikkuinen kaupunginesimies huudahti, muttei voinut jatkaa, sillä pari Varjon Ristin miestä oli siepannut äänenvoimistajan hänen kädestään.

Tilanne aidatussa katsomossa kiihtyi. Pari käskynhaltijan virkamiestä oli noussut ylös ja vaati eleistä päätellen Vargania vaikenemaan. Sen sijaan jotkut ammattiryhmien edustajat yllyttivät kiivaasti Vargania jatkamaan. Neuvoton kaupunginesimies huitoi turhaan käsillään tietämättä mitä tehdä ilman äänenvoimistajaansa.

Vargan jatkoi julistustaan: "Kuulkaa! Käskynhaltija puhuu perättömiä väittäessään kevään olleen hyvän paidoslaisille. Vai pitääkö hän leivänhinnan korotuksia ja kasvanutta verotaakkaa hyvinä asioina? Kenties ne ovat hänelle itselleen hyviä. Käskynhaltija iloitsee, kun köyhän kansan rahat ropisevat hänen kirstuunsa."

"Lopettakaa valheenne!" Monteilon huusi Varganille, mutta sai katsomoista nyrkinheristyksiä ja raivoisia huudahduksia osakseen.

"Siinä missä käskynhaltija on laskenut paidoslaisilta varastamiaan rahoja palatsissaan, Varjon Risti on auttanut kustantanut leivän köyhille perheille. Varjon Risti on auttanut sairaita, joilla ei ole ollut varaa kaupungin sairastupien kalliisiin maksuihin. Niin ikään Varjon Risti on korvannut tappiot onnettomuuksien ja ryöstöjen uhreiksi joutuneille kauppiaille", Vargan sanoi ja keräsi myrskyisät suosionosoitukset kansalta.

Dareis Monteilon huomasi hetkensä tulleen. "Tuo on täyttä...", hän aloitti vihaisesti, muttei päässyt pidemmälle Varganin huudon ylittäessä koko areenan.

"Kaiken tämän Varjon Risti on tehnyt sillä välin, kun käskynhaltija piehtaroi sängyssä huorapoikien kanssa ja käskynhaltijan vaimo jakaa itseään virkamiesten työhuoneissa."

Se nostatti katsomoon valtavan äläkän. Osa nauraa räkätti Varganin sanoille, osa kiljui syytöksiä Monteilonille ja jotkut harvat vaativat Vargania lopettamaan loukkaavan puheensa, mutta heidän äänensä hukkuivat meteliin.
Andreuzin oli vaikea pysytellä paikoillaan. Teki mieli puuttua tilanteeseen ja asettua käskynhaltijan tueksi. Se ei vain ollut mahdollista, julkisesti hän ja Dareis Monteilon eivät tunteneet toisiaan.

"Katsokaa!" joku lähellä istuva hihkaisi. Aidatussa katsomo-osassa Elyssa Monteilon teki turvamiesten suojelemana lähtöä areenalta. Yleisön seasta lenteli hänen päälleen monenlaista pikkuroskaa, kuten palloiksi rytättyjä lentolehtisiä.

Nyt myös Varjon Ristin Nadaila Tomsto oli noussut ylös paikaltaan ja kohottanut äänenvoimistajan suunsa eteen. "Miksi pakenet, portto? Osuiko totuus liian kipeästi?" hän huusi areenan oviaukosta katoavan Elyssa Monteilonin perään ja sai kansalta villit suosionosoitukset.

"Älä ikinä loukkaa vaimoani!" käskynhaltija Monteilon karjaisi lavalta. "Antakaa minun puhua loppuun. Tuo kaikki on törkeää valhetta. Olen määrätietoisesti yrittänyt parantaa..." Monteilonin puhe hukkui huutomyrskyyn, johon Vargan ja Tomsto yhtyivät äänenvoimistajillaan.

Andreuz vilkaisi kentälle. Koululaiset olivat saaneet tartunnan katsomon kiihkosta ja heidän muodostelmansa oli hajonnut kuohuvaksi laumaksi. Myös Josel ja hänen kaverinsa meuhkasivat muiden mukana. Andreuzia suututti, mutta hän ei voinut tehdä sillekään mitään.

Tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Kansa huusi pelkästä huutamisen ilosta. Katsomoista yritettiin heittää roskaa Dareis Monteilonin päälle, mutta matka oli liian pitkä. Monteilon koetti vielä kahdesti jatkaa puhettaan, mutta raivoisana pauhaava yleisö pakotti hänet vaikenemaan.

Silloin nelivaljakon vetämät käskynhaltijan vaunut kaarsivat puhujakorokkeen eteen. Kentälle hätääntyneenä juossut kaupunginesimies Duhan viittoili kiivaasti Dareis Monteilonia menemään sisään vaunuihin. Tämä näytti ensin kieltäytyvän, mutta muuttikin mielensä ja kiiruhti ripein askelin vaunuihin, joiden ovea turvamies piti auki. Pilkkahuutojen saattelemina vaunut kiisivät ulos areenalta.

Tässä vaiheessa itsekin tolaltaan olevat opettajat tajusivat palauttaa oppilaansa takaisin ruotuun. Pienimmistä ja selvästi pelästyneistä koululaisista aloittaen näitä ryhdyttiin paimentamaan ulos areenalta. Poistuminen kävi sekasortoisesti eikä aiemmasta järjestyksestä ollut tietoakaan.

Kun Joselin luokka oli ohjattu turvallisesti pois kentältä, Andreuz nousi penkiltään ja raivasi tyrkkien tiensä oviaukolle. Hän oli nähnyt tarpeeksi. Paidos ei enää tuntunut samalta kaupungilta, josta hänen perheensä oli viisitoista vuotta sitten löytänyt suojan vihollisilta.

*