Viides luku

"Noustuaan valtaan Negosin suku jatkoi menestyksekkäästi aiemman hallitsijasuvun kampanjaa kaikenlaisen uskonnollisuuden häivyttämiseksi Andiolista. Keisarihallitsijat halusivat nostaa itsensä ainoaksi ehdottomaksi auktoriteetiksi ja siten perustella oikeutuksensa valtaistuimeen. Jumalten olemassaolo olisi häirinnyt tätä heidän yksinvaltiuttaan - niin kunniaton kuin tuo ajatus meidän näkökulmastamme onkin.

Andiolin valtaväestön muodostava dimali-kansa onkin tänä päivänä käytännössä uskonnoton, mitä voi pitää hyvin hämmentävänä ja poikkeuksellisena kehityksenä kulttuurihistoriassa. Nykyään hengellisyys rajoittuu Andiolissa muutamiin maalaisväestön harjoittamiin taikauskoisiin rituaaleihin sekä vuodenkierron mukaisiin juhlallisuuksiin, joiden perinnäinen merkitys on unohtunut.

Jopa suhde kuolemanjälkeiseen elämään erottaa dimaleja muista kansoista. Heille kuolema näyttäytyy totaalisena loppuna, jossa tämänpuoleisesta irtautunut ihminen siirtyy ikiuneksi kutsuttuun paikkaan tahi tilaan. Siellä hän uinuu vailla ajatuksia ja tunteita pimeydessä maailman loppuun saakka. Melko lohduton näkemys, mutta selittää hyvin dimaleille luonteenominaisen rauhattomuuden ja taipumuksen elää hetkessä."

- Malkanian papillinen kertomus, II/1586

Josel
Lämpimästi porottava aurinko oli ennättänyt taivaltaa taivaankannen huipulle, kun Josel astui ulos kotitalonsa ovesta. Hän oli herännyt myöhään ja saanut lempeät haukut Curtusilta vääntäytyessään viimein oleskeluhuoneeseen. Eilisiltainen keskustelu isän kanssa oli pitänyt hänet mietteissään koko aamupäivän.

Josel oli istunut oleskeluhuoneen pehmeässä nojatuolissa ja yrittänyt jäsennellä isänsä kertomaa asioiden vyyhtiä järkeväksi kokonaisuudeksi. Loppupäätelmä kaikesta oli se, että hän tiesi liian vähän, mutta kuitenkin tarpeeksi ymmärtääkseen perheensä olevan vaarassa. Sitä isä kai olikin halunnut - että Josel osaisi varoa, mutta jättäisi muuten puuttumatta asioihin, jotka mukamas olivat hänen ikäiselleen liian vaikeita. Sellainen ärsytti ja Josel päätti vaatia Andreuz Sandkanilta paremman selonteon.

Nyt hän oli matkalla tapaamaan Franzia, Darrenia ja Bartosia ja pahasti myöhässä. Hajamielisyyttään hän ei huomannut katua ylittäessään vilkaista sivuilleen ja oli jäädä kovaa vauhtia eteenpäin vyöryvien postivaunujen alle.

Vaunujen ajuri jarrutti pyörät kirskuen ja mukulakivillä pomppien. Josel ehätti viime tingassa hyppäämään jalkakäytävälle välttäen tallautumisen hevosten kavioihin. Ajuri pui nyrkkiä kuskinpukiltaan ja karjui Joselille litanian kirouksia, ennen kuin kannusti valjakkonsa uudestaan raviin. Josel huusi takaisin yhtä törkeän solvauksen ja heristi epäkunnioittavasti sormiaan loittoneville postivaunuille.

Edelleen ajatuksiinsa uppoutuneena Josel saapui Paidoksen Keisarilliselle museolle johtavien portaitten juurelle. Hän oli sopinut tapaamisen ystäviensä kanssa portaitten yläpäähän - ei siksi, että ketään heistä olisi kiinnostanut museon pölyiset kokoelmat, vaan koska sen portaat vain sattuivat olemaan nelikon vakiintunut tapaamispaikka.

Josel harppoi kiviset askelmat ylös asti vain huomatakseen, että kavereita ei vielä näkynyt. Ympärilleen tähyiltyään hän päätti istahtaa portaille katselemaan alhaalla levittäytyvää kaupunkimaisemaa.

Paidos vaikutti sinä päivänä tavallista rauhattomammalta. Torin laitaan oli kokoontunut ihmisiä pieniin ryhmiin keskustelemaan. Josel istui liian korkealla ottaakseen selvää aiheesta, mutta uumoili sen liittyvän Dareis Monteiloniin ja Varjon Ristiin.

Tilanteen jännittyneisyyttä kuvasti myös se, että tusinan verran kaupunginvartioston sotilaita päivysti ratsujensa selässä aukion kulmassa kuin ihmisjoukkoa vahtimassa. Sekin vaikutti epätavalliselta, sillä yleensä sotilaat partioivat pareittain.

Siinä samassa joku läiskäytti Joselia hartioille, mikä sai hänet melkein pomppaamaan säikähdyksestä ilmaan.

"Kultatukka on säikky kuin kaninpoikanen!" Darren hihkui ja hänen takanaan seisovat Franz ja Bartos nauroivat huvittuneina. Josel yritti näyttää vihaiselta siinä juuri onnistumatta.

"Täällä sinä vain istuskelet yksiksesi, kun koko kaupunki kuohuu", Franz aloitti naurunremakan viimein tauottua. "Kai olet lukenut lehteä?" hän kysyi ja tyrkkäsi Joselin syliin Varjon Ristin painattaman Paidoksen Kuriirin.

Josel joutui myöntämään, ettei ollut lukenut. Isä ei koskaan ostanut kotiin Paidoksen Kuriiria, vaan pitäytyi Paidoksen Viestissä, joka ei ollut Kuriirin tapaan avoimen Monteilon-vastainen.

Lehden etusivulla seisoi suurin kirjaimin: "Käskynhaltija kavaltanut kaupungin rahoja!" Alaotsikkona luki vielä: "Luotettavat todistajat kertovat, kaupunginedustajisto iltapäivällä hätäistuntoon."

Josel pyöritteli päätään, lehden otsikko oli vakava syytös, Varjon Risti pelasi selvästi isoilla korteilla.

Franz alkoi pälpättää tohkeissaan: "Ei tiedä mitä tästä vielä kehkeytyy. Huhutaan, että Varjon Risti yllyttää kaupunkilaisia lakkoilemaan. Kadulla puhuttiin, etteivät kiskovaunut kulje tänään lainkaan ja manufaktuurien koneet ovat pysähdyksissä. Ehkä saamme vielä nähdä oikean vallankumouksen! Ajatelkaa, Paidoksen asukkaat nousevat rinta rinnan vastustamaan heitä vuosikaudet riistänyttä roistomaista käskynhaltijaa!"

"Niin ja arvatenkin he valitsevat sinut Monteilonin seuraajaksi", Darren jatkoi.

"Se olisikin hyvä päätös!" Franz huudahti ja röyhisti suurieleisesti rintaansa.

"Minä käskynhaltija Franz Landez määrään sinut Darren Temjanion keisarin nimeen ajelemaan nuo typerät kiharasi pois."

Bartos purskahti nauruun, kun taas Darren yritti heittää Franzia lakillaan.

Josel hekotti muiden mukana, muttei saanut huolestunutta ajatusta ravistettua mielestään. Mitä jos Varjon Ristin todella syöksisi Dareis Monteilonin vallasta? Miten isän ja Curtusin silloin kävisi?

Aikansa toisilleen ilveiltyään pojat lähtivät liikkeelle. He vaeltelivat melko päämäärättömästi kaduilla. Oli rentouttavaa tietää, että loma koulusta jatkuisi vielä viikkoja eikä olisi kiire yhtään minnekään. Franz tosin joutuisi auttelemaan toisinaan äitiään kaupassa ja varmaankin Darrenin täytyisi keksiä itselleen jokin mahdollisuus tienesteihin.

Muuten he neljä olisivat vapaita tekemään mitä ikinä huvittaisi. Se tarkoitti hauskanpitoa, luuhaamista kaupungilla iltamyöhään, urheilua ja ehkä myös pientä retkeä Paidoksen ulkopuolelle. Kevät oli ehdottomasti vuoden parasta aikaa, ja Josel oli melko varma, että juuri tästä keväästä tulisi erityisen onnistunut. Hiiteen käskynhaltija, langenneet ja muut etäiset huolet!

Kuva Jolandasta käväisi mielessä ja juuri tytöllä olisi paljon tekemistä sen kanssa, miten hyvä käsillä olevasta vuodenajasta tulisikaan. Kun kaverit sattuivat katsomaan muualle, Josel hymyili salaa.

Pojat päättivät pysähtyä ja jäivät istuskelemaan erään suojaisan porttikäytävän katveeseen. Bartos mutusteli katukauppiaalta ostamaansa vehnärinkeliä, ja Franz koetti saada Darrenia kiistelemään kanssaan siitä, mitkä ammattiryhmät asettuisivat kaupunginedustajiston kokouksessa tukemaan Varjon Ristin vaatimusta käskynhaltijan erottamisesta.

"Isendar Vargan saa lirkuteltua ainakin käsityöläisten ja naistyöntekijöiden edustajat puolelleen. Kauppiaista en ole varma", Franz arvioi.

"Lirkuteltua? Se linnunpelättimen näköinen äijä!" Darren heitti väliin.

"Hei, olen tosissani. Eikö sinua yhtään kiinnosta edustajiston tilanne?" Franz kysyi ääni kohoten.

"Ei oikeastaan. Ellei niillä naistyöntekijöillä ole nuoriso-osastoa. Voin tehdä vierailun sinne, niin naisilta unohtuu Varganin veltto kulli", Darren vastasi ja kouraisi etumustaan. Se kirvoitti hyvät naurut Joselilta ja Bartosilta. Eikä Franzkaan lopulta voinut kuin yhtyä tyrskintään.

Pilailu taukosi, kun heitä kohti käveli kaksi koulusta tuttua tyttöä, Elenda ja Giesela.

Tervehdyksiä vaihdettaessa pienikokoisen Elendan suupielillä karehti iloinen hymy. Josel ehti vilkaisemaan Bartosia, joka oli lehahtanut punaiseksi niin kuin aina Elendan läheisyydessä. Eipä ihme, Joselistakin Elenda oli oikein mukava.

Giesela oli sen sijaan rasittava tapaus. Possunnenäinen tyttö ei ollut minkään näköinen, mutta kuvitteli kai olevansa ilmiömäinen kaunotar. Kaiken kukkuraksi hän taisi olla ihastunut Joseliin, eikä tuntunut millään oivaltavan, ettei vastakaikua olisi luvassa.

Myöskään Gieselan keskusteluavaus ei ollut Joselin mieleen. "Josel, sinä olet sankari. Huhu tappelusta leviää kaupungissa. Rohkeaa!" tyttö sirkutti.

Koska Josel ei antanut vähättelevää mutinaa kummempaa vastausta, Franz lisäsi Zdainin saaneen ansionsa mukaan.

Tytöt olivat samaa mieltä. "Ei mekään siedetä sitä koppavaa Monteilonin poikaa, eihän Elenda?" Giesela täräytti.

Pienikokoinen tyttö myönsi asian olevan niin, joten Giesela pääsi jatkamaan papatustaan. "Tiedättekö, että Varjon Risti järjestää tänä iltana koko yön kestävät juhlat Paidoksen nuorisolle? Me ajateltiin mennä sinne."

"Siellä tarjotaan ilmaista olutta ja viiniä - niin paljon kuin haluaa", Elenda tuki ystäväänsä.

"Voisihan tuota harkita", Franz pohti.

"Juhlat kelpaa aina!" Darren hihkaisi ja taputti Bartosia olalle. "Vai mitä, Bars? Elenda kutsui meidät."

Se oli kylliksi ja Bartos karahti uudestaan tulipunaiseksi.

"Kai sinäkin tulet, Josel?" Giesela naukui.

"En tule, ei kiinnosta Varjon Risti", Josel ilmoitti. Hän ei tuntenut minkäänlaista vetoa Varjon Ristin tilaisuuksiin isän kertoman jälkeen.

Giesela oli hetken hiljaa, kunnes tokaisi happamasti: "No, oikeastaan minun piti tuoda Jolandalta terveisiä. Hän kysyy sinua niihin juhliin."

Jolanda! Riemu ihan läikähti Joselin rinnassa. "Ai, Jolanda kutsuu? No, sitten tulen. Sano Jolandalle, että tulen varmasti!" hän vastasi välittämättä, että tiesi kuulostavansa rakastuneelta hölmöltä.

Toiset pojat nauroivat ja Elenda hymyili nättiä hymyään.

Oman viehätysvoimansa onnettomasta tehosta harmistunut Giesela kivahti nyrpeän näköisenä: "Siellä nähdään" ja kääntyi poispäin Elendan vilkuttaessa pojille hyvästit.

Tyttöjen mentyä Franz ja Darren väänsivät vitsiä Joselin ja Bartosin heikkoudesta naissukupuolen edessä. Aikansa vielä paikoillaan vitkuteltuaan poikajoukko päätti palailla kotiin keräämään voimia iltaa varten.

Josel tiesi joutuvansa luikkimaan juhliin salaa, sillä isä ei ikinä hyväksyisi Varjon Ristin kekkereihin menemistä tai yöaikaan ulkona juoksemista muutenkaan. Hän kummeksui hieman sitä, että Giesela tunsi Jolandan, muttei jaksanut miettiä pidemmälle. Pääasia, että hän näkisi kauniin Jolandan vielä tänään!

*

Oli jo melkein yö, kun Josel saapui julkisivultaan rähjääntyneen kerrostalon eteen. Siinä asui Darren Temjanion vanhempineen. Josel kiipesi seinään nojaavia tikkaita vikkelästi toisen kerroksen kohdalle ja koputti Darrenin huoneen ikkunaruutuun.

Pian ikkuna avautui ja Darren työnsi kiharaisen päänsä ulos. Pienen ähellyksen jälkeen hän pudottautui ikkunasta tikapuille ja rupesi laskeutumaan Joselin perässä alas.

Pojat olivat sopineet, että juhliin lähteminen tapahtuisi sen mukaan, miten nopeasti Josel pääsisi livahtamaan kotoaan. Hän oli joutunut odottelemaan huoneessaan pitkään, ennen kuin oli ollut varma, että isä ja Curtus eivät enää valvoneet.

Varmuuden vuoksi hän oli jättänyt sängylleen lapun, jossa kirjoitti lähteneensä ystäviensä kanssa ulos. Eihän sitä tietäisi, millaisen etsintäpartion isä muuten järjestäisi. Parempi oli ottaa aamulla vastaan todennäköiset huudot; mahdollisuus tavata Jolanda oli liian herkullinen hukattavaksi.

"Pääsitkö helposti karkaamaan?" Josel kysäisi, kun Darren hyppäsi tikkaitten alimmalta puolalta kadulle.

"He sammuivat jo", Darren tokaisi vastaukseksi ja loi synkän katseen kotitalonsa ikkunoihin.

Josel katsoi poispäin ja puri huultaan, kun oli mennyt kysymään.

Juttu lopahti siihen. Darren pinkaisi juoksuun, ja Josel kiirehti perään. Yhtä jalkaa he hölkkäsivät lyhtyjen valaisemaa katua eteenpäin. Josel tunsi, miten suonissa tykytti; juhlat ja Jolanda odottivat.

Bartosin kotitalon ikkunoista kajasti myöhäisestä vuorokauden ajasta huolimatta valo. Hänen isänsä, virkakansleri Berron Rigailonin talo oli suuri ja kieli perheen varakkuudesta. Samasta kertoi se, että ovea ei tullut avaamaan kukaan perheenjäsenistä, vaan palveluskuntaan kuuluva harmaatukkainen mies, jonka Josel tiesi olevan nimeltään Tobeias. Hän mainitsi "Bartos-herran" jo odotelleen vieraita ja viittoili kädellään Bartosin huoneeseen johtavien portaitten suuntaan.

Ennen kuin pojat ennättivät nousta niitä puoleenväliinkään, Bartos ja Franz ryntäsivät alas.

"Oli jo aikakin, melkein ehdittiin juoda kaikki talon viinit", Franz moitti.

"Lähdetään! Isä ja äiti ovat maaseutuasunnolla, joten ei mitään huolta. Tobeias ei kieli heille", Bartos sanoi itselleen epätyypillisen riehakkaasti ja miltei tuuppi Joselin ja Darrenin edellään ulos ovesta.

*

Kävelymatka juhlapaikalle oli melko pitkä, mutta Bartosin mukaan ottama viinipullo kevensi mukavasti tunnelmaa. Perille päästyään Josel tunsi olevansa jo pienessä hiprakassa. Vihdoinkin hän pääsisi omin silmin todistamaan, oliko meno Varjon Ristin järjestämissä juhlissa niin hurjaa kuin koulukaverit tapasivat mainostaa.

Ainakin musiikki ja meluisa puheensorina kantautuivat kauas juhlatilan ulkopuolelle. Tapahtumapaikkana toimi eräs Varjon Ristin päämajan lähellä sijaitsevista sivurakennuksista, johon oli rakennettu juhlasali kenties juuri tällaiseen käyttöön.

Pääoven edessä seisoskeli muutama valppaannäköinen varjon vartija harmaamustissa univormuissaan ja pamput vyöllä roikkuen. Nähtävästi paikalle ei haluttu epätoivottua väkeä tilaisuutta häiritsemään. Josel ja hänen ystävänsä sen sijaan pääsivät kulkemaan asemiesten valvovien silmien alta saliin enemmittä kysymyksittä.

Juhlatilaan oli kerääntynyt yllättävänkin paljon nuoria. Sisällä oli kuuma ja aika ahdasta. Ilmassa tuoksahtivat tyttöjen käyttämät hajuvedet ja tuore hiki. Jotkut nuorista tanssivat orkesterin soiton tahdissa keskilattialla, kun taas osa juhlavieraista oli kerääntynyt pöytiin salin takaosaan. Pöydissä käytiin vilkasta keskustelua ja kumottiin kiitettävää vauhtia oluttuoppeja ja viinikannuja, joita henkilökunta kantoi janoisille nuorille.

Josel yritti etsiä katseellaan Jolandaa, muttei erottanut tätä väenpaljoudesta. Darren äkkäsi eräässä pöydässä heidän kavereitaan koulusta; siellä istuivat ainakin Mikos, Semjoz, Falinda ja Nora. Nämä ilahtuivat poikanelikon tulosta ja pian Josel kumppaneineen istui jo pöydässä hilpeästi rupatellen ja olutta nauttien. Jostain paikalle putkahti vielä Elendakin, joka istahti Bartosin iloksi aivan vahvarakenteisen pojan kylkeen.

Elenda ei Joselin harmiksi osannut vastata kysymykseen Jolandan olinpaikasta. Turhautuneena Josel päätti lähteä etsimään tyttöä ja sai Franzin mukaansa.

He puskivat eteenpäin tungoksessa. Päihdyttävät juomat olivat tehneet tehtävänsä ja monet juhlavieraista alkoivat olla kovassa humalassa. Salin nurkassa varjon vartija ohjasi kovaotteisesti jotakuta riitapukaria ulos. Siellä täällä kuljeskeli Varjon Ristiin kuuluvia aikuisia pysähtyen välillä juttusille nuorten kanssa tarjoten samalla mahdollisuutta liittyä järjestön jäseneksi. Josel oli tarpeeksi selvä tajutakseen, miten kierosti järjestö onnistui haalimaan valtavat määrät uusia nuoria jäseniä tarjoamalla näille vähän viiniä ja tanssia.

Josel ja Franz ajautuivat juhlasalista sivukäytävään, jossa oli hiukan rauhallisempaa. Seinienvierustoilla kuherteli rakastuneita pareja. Franz ennätti juuri sanoa: "Plaah, mitä siirappia, mennään muualle", kun joku tarrasi Joselin käsivarteen ja toisti hänen nimeään.

Jolanda! Tytöllä oli yllään kaunis leninki, jonka kaula-aukko oli varsin avoin. Näky sai jännittyneen väristyksen kulkemaan läpi Joselin ruumiin.

"Mitä sinun silmäkulmallesi on tapahtunut!" Jolanda henkäisi järkyttyneenä heti Joselin luokse päästyään.

Josel, joka oli jo ennättänyt unohtaa Monteilon-tappelussa saamansa ruhjeet, kohautti virnistäen olkiaan ja vastasi rehvakkaasti: "Rökitin yhden törpön. Ei mitään hätää. Näkisitpä hänen naamansa."

Jolanda sanoi ehtineensä jo pelätä, ettei Josel tulisikaan. Josel esitteli kiireesti Franzin, joka ei vaikuttanut järin innostuneelta tytön ilmestymisestä.

"Mukava tavata", Jolanda tervehti suloisella äänellä ja antoi Franzille kättä.

He juttelivat kolmistaan jonkin aikaa, kunnes Franz ymmärsi hieman vastahakoisesti olevansa ylimääräinen ja sanoi käyvänsä ulkona kävelyllä, mutta palaavansa kyllä takaisin.

Franzin mentyä Jolanda kertoi, miten oli aivan sattumalta tavannut vanhan ystävänsä Gieselan, jolle oli antanut tehtäväksi toimittaa juhlakutsun Joselille, olivathan nämä kaksi tuttuja samasta koulusta.

Sen jälkeen he puhelivat kaikenlaista yleisellä tasolla. Jolandaa kiinnosti kovasti kysellä Joselin isästä. "Olisi hienoa, jos pääsisin tapaamaan häntä", tyttö sanoi.

Josel kertoili isästään, mutta varoi koskemasta asioihin, joista Andreuz Sandkan oli pojalleen uskoutunut. Hän tosin mietti, että jossain vaiheessa hän saattaisi paljastaa Jolandalle enemmän. Tyttö varmasti pakahtuisi jännityksestä, jos kuulisi esimerkiksi totuuden Varjon Rististä. Mutta ei tänä iltana, jolloin Josel oli päättänyt tehdä Jolandan kanssa aivan jotain muuta.

He siirtyivät vapautuneelle penkille seinän viereen. Josel tarttui Jolandaa kädestä; se tuntui sirolta ja lämpimältä. Äkkiarvaamatta Jolanda suuteli Joselia nopeasti suulle.

"Kultatukka, minä olen niin kaivannut sinua", Jolanda kuiskutti.

Vastaukseksi Josel suuteli tyttöä intohimoisesti - ja pitkään.

Jossain vaiheessa suudelmien välissä Jolanda kysyi: "Haluaisitko johonkin rauhallisempaan paikkaan? Tiedän tästä läheltä huoneen, jonne voitaisiin mennä."

"Mennään vaikka heti!" Josel vastasi kiihkon kuumottaessa sisikuntaa. Kohta...ensimmäinen kerta kunnolla tytön kanssa - ja vieläpä Jolandan!

He nousivat penkiltä ja Josel oli juuri aikeissa taluttaa Jolandan ulos käytävältä, kun Franz pelmahti sisään kasvot kalpeina ja vauhko katse silmissään.

"Josi, sinun täytyy tulla heti. Minulla on tärkeää asiaa", hän vaati oudon kiihkeästi.

"Franz, minun piti juuri...en voi lähteä nyt!"

"Sinun on pakko tulla. Tämä on tosi tärkeää."

"Mistä on kyse?" Josel kysyi koettaen päättää, oliko jokin nyt todella hullusti vai pelkkää Franzille ominaista kiihtymistä pikkujutuista.

"Minä en voi kertoa tässä, tule mukaan", Franz melkein aneli vetäen Joselia hihasta.

Josel punnitsi hetken tilannetta. Keskeytys ärsytti, mutta Franz oli sentään hänen paras ystävänsä. "Hyvä on, minä tulen", hän vastasi viimein.

Hän kääntyi Jolandaan päin, joka seisoi kädet koukussa lanteilla ja mulkoili suu mutrussa Franzia. "Jolanda, minä yritän tulla takaisin niin pian kuin voin. Olen todella pahoillani", Josel sanoi, muttei onnistunut lepyttämään tyttöä.

"Älä odota, että olen enää täällä, jos viivyt pitkään", Jolanda pukahti tummat silmät vaarallisesti kipunoiden ja repäisi kätensä Joselin otteesta vapaaksi.

Tietämättä mitä voisi enää sanoa, Josel loi Jolandaan vielä yhden pahoittelevan katseen ja riensi huonoa onneaan kiroten lähimmälle ulko-ovelle, jossa Franz odotti jo malttamattoman näköisenä.

"Sinulla on syytä olla hyvä selitys! Olin juuri pääsemässä sänkyyn Jolandan kanssa", Josel tiuskaisi pihalla.

Franz ei piitannut siitä, vaan vilkuili hätääntyneen näköisenä ympärilleen. Varmistettuaan, ettei kukaan ollut kuuloetäisyydellä, hän kuiskasi käheästi: "Ne hyökkäävät palatsiin."

"Mitä?"

"Varjon Risti hyökkää käskynhaltijan palatsiin!" Franz kuiskasi naama valkoisena.

Sanat löivät Joselin täysin ällikällä. "Oletko varma?" hän sai kysyttyä.

Franz puhui nopeasti: "Minä satuin ihan tässä lähellä vahingossa näkemään, miten varjon vartijat valmistautuivat marssimaan palatsiin. Kuulin, kun komentaja jakoi käskyjä. 'Tuokaa käskynhaltija elävänä, muista ei väliä', niin hän sanoi."

"Missä? Näytä!"

"Tule! Hyökkäys on varmasti alkanut jo", isonenäinen poika vastasi ja lähti jolkottamaan käskynhaltijan palatsin suuntaan. Josel pinkoi perään.

Pimeillä kaduilla ei näkynyt muita kulkijoita, mutta Franz pysytteli visusti varjoissa. Josel seurasi selkä kyyryssä. He juoksivat ensin aidanvierustaa pitkin ja sitten loivaa mäkeä ylös. Hengästynyt Franz kehotti Joselia nousemaan perässään vankan kivimuurin päälle. Muurin harjalle kavuttuaan hän näki.

Ryhmittäin miehiä juoksi yön hämäryydessä seinänvierustoja ja muita varjopaikkoja hyväksi käyttäen käskynhaltijan palatsia kohti. He eivät olleet liikkeellä tyhjin käsin: Joselin silmät erottivat miekkoja ja kiväärejä.

Hetkeksi korttelin valaisi kirkas leimahdus, kenties säpäleiksi lyöty ja tuleen tuikattu kaasulyhty. Kauempaa kuului kalahduksia ja huutoja, mutta ne peittyivät nopeasti pyssyjen paukkeeseen. Äkkiä yksi etenevistä varjon vartijoista kaatui maahan tuskasta karjaisten. Muut jatkoivat eteenpäin, nyt kiväärit ampumavalmiina.

Tapahtumia seuraava Franz näytti yhtä aikaa pelästyneeltä ja innostuneelta. "Miksi ne hyökkäävät? Tämähän on laiton kapina keisaria vastaan!" hän kuiskasi.

Silloin Josel muisti. "Meidän on pakko auttaa! Käskynhaltija täytyy pelastaa!"

"Miten ihmeessä me...", Franz aloitti huuli pyöreänä.

"Isä! Kerrotaan isälle. Tule!" Josel keskeytti ja hyppäsi alas muurilta. Hän lähti juoksemaan kohti kotia Franz perässään.

"Mitä sinun isäsi muka voisi tehdä?" Franz läähätti kysymyksen päästyään Joselin rinnalle.

"Isä...isä on Monteilonin puolella. Meidän pitää kertoa hänelle", Josel sanoi ja kiristi tahtia.

Kun he viimein näkivät Joselin kotitalon, Franz vaikutti olevan väsymyksestä puolikuollut ja pysyi hädin tuskin tolpillaan.

Sandkanien talon edessä tapahtui jotakin. Viisi hevosta odotti lähtövalmiina kahden Joselille tuntemattoman miehen pidellessä niiden suitsista kiinni.

Siinä samassa ulko-ovi avautui ja Joselin isä, Curtus ja joku kolmas mies ryntäsivät ulos. Andreuz Sandkanilla oli vyöllään kaksi pistoolia, jollaisia Josel ei edes tiennyt isänsä omistavan.

"Josel!" Curtus ja Andreuz huudahtivat kuin yhdestä suusta.

"Ne hyökkäävät palatsiin", Josel onnistui huohottamaan vastaukseksi.

Andreuzin kasvoilla vilahtanut helpottunut ilme pyyhkiytyi pois. "Tiedän", hän sanoi tiukalla äänellä. "Me olemme Curtusin kanssa lähdössä sinne. Mene kotiin ja pakkaa reppuihin muonaa ja matkavarusteita. Me kaikki lähdemme heti, kun palaamme. Nopeasti! Sinun sängylläsi on ohje, mitä tehdä jos emme palaa."

Isän viimeiset sanat hyysivät Joselin selkäpiitä.

Muut miehet hoputtivat Andreuzia ratsaille, mutta hän kääntyi vielä Franzin puoleen. "Josel lähtee kaupungista pian. Älä kysy minne, liian vaarallista. Franz, koska tiedän, että sinuun voi luottaa, juokse nyt heti Vähäkadulle, leipuri Mommesin luokse. Hakkaa ovea, hän avaa kyllä. Sano: 'viesti Sandkanilta. Hätätilanne. Käskynhaltija siirretään turvapaikkaan.' Muistatko mitä pitää sanoa? Hyvä. Sen jälkeen menet kotiin etkä kerro tästä kenellekään. Kaupunkiin koittaa kovat ajat, joten pysy poissa Varjon Ristin tieltä."

Sen sanottuaan Joselin isä hyppäsi rauhattomasti paikallaan askeltavan hevosen selkään ja viisi ratsukkoa karautti kaviot mukulakiviä vasten kopisten laukkaan kohti Paidoksen käskynhaltijan palatsia.

*

Josel ja Franz jäivät tuijottamaan loittonevien hevosten perään.

"Sinä lähdet", Franz totesi yhä hengästyneenä.

"Niin kai. Enkä tiedä minne", Josel vastasi vaisusti. Äkkiä hän muisti Jolandan. "Franz, etsi Jolanda. Kerro hänelle, että minun piti lähteä isän kanssa", Josel sanoi ja laittoi kädet ystävänsä hartioille.

"Minä etsin hänet", Franz lupasi ja halasi Joselia nopeasti. Sen tehtyään hän puhui liikuttuneella äänellä: "Onnea matkaan. Minun on mentävä. Toivottavasti nähdään pian uudelleen."

Josel oli hetken hiljaa ja ainoastaan puristi Franzin käsivartta. Sitten hän sanoi: "Ihan varmasti nähdään. Terveisiä Barsille ja Darrenille."

Pitkä poika vastasi ääni särähtäen: "Sanon", minkä jälkeen hän kääntyi ja pinkaisi juoksuun Vähäkadun suuntaan.

Pala kohosi väkisin kurkkuun, kun Josel katseli parhaan ystävänsä loittonemista. Onkohan tämä sittenkään sellaista jännitystä, josta Franz on unelmoinut, Josel mietti. Samassa hän muisti tehtävänsä ja säntäsi sisälle pakkaamaan reppuja.

Vimman vallassa Josel penkoi kaappeja. Hän löysi komerosta kaksi reppua, joita muisti käyttäneensä retkeillessään Curtusin kanssa Paidoksen ulkopuolella sijaitsevissa metsiköissä. Pari huopaa, kartta, vettä juomaleileihin, leipää, joitakin porkkanoita ja perunoita, juustoa, kuivattua lihaa...Joselilla ei ollut kunnollista tajua siitä, millaista evästä ja tarvikkeita olisi järkevintä pakata, mutta hän yritti parhaansa.

Sitten hän muisti isän jättämän viestin ja loikki portaat huoneeseensa. Hän poimi kirjekuoren sängyltään ja työnsi sen avaamattomana housuntaskuun. Huoneestaan Josel otti lisäksi mukaansa vaihtovaatetta, puukon ja kukkaron, jossa oli hänen kaikki rahansa. Summa ei ollut järin suuri.

Hän oli tuskin ehtinyt saada kaikkea tarvittavaa kasaan, kun porraskäytävästä kuului juoksuaskelten kopina. Ensimmäisenä ovesta lennähti sisään Andreuz Sandkan ja häntä seurasi valppaalta vaikuttava Curtus. Isän paidanhiha oli värjäytynyt vereen ja vasen käsi kietaistu kantositeeseen.

"Älä siitä välitä", Andreuz sanoi karskisti nähtyään poikansa huolen.

Lisäkysymykset kuolivat Joselin huulille, sillä hän huomasi, miten eteiseen työntyi Curtusin selän takaa kolmaskin henkilö. Se ei ollut kukaan isän seurassa olleista miehistä. Heidän kotinsa eteisessä seisoi pelästyneen näköinen Zdain Monteilon.

"Monteilon!" Josel huudahti ääni järkytyksestä käheänä.

Ruskatukkainen poika katsoi takaisin kasvoillaan ilme, jota Josel ei osannut lukea. Zdainilla oli yllään mustat housut ja valkoinen pitkähihainen paita, jota hän ei ollut ennättänyt napittaa kunnolla. Sinertävä silmänympärys ja naarmut poskessa muistuttivat yhä heidän tappelustaan.

"Kyllä, hän tulee teidän mukaanne. Käskynhaltija vaimoineen odottaa alhaalla. Minä lähden viemään heitä turvaan. Sinä menet Zdainin ja Curtusin seurassa", Andreuz Sandkan sanoi.

"Minä Zdainin seurassa!" Josel puhahti ja sai sillä tuohtumuksen punan kohoamaan nuoren Monteilonin kasvoille.

"Ei vastaväitteitä! Olisi liian vaarallista liikkua yhtenä ryhmänä. Curtus vie teidät Ipaloksen kaupunkiin. Kohtaamme siellä myöhemmin. Lue kirje ja tuhoa se sitten. Tottele kaikessa Curtusia ja suojele Zdainia kuin veljeäsi."

Joselin teki mieli inttää vastaan ja kysellä lisää, mutta hän ymmärsi olla hiljaa.

"Minun pitää mennä", isä jatkoi pehmeämmin. "Pidä itsestäsi huolta, olet hieno poika." Andreuz Sandkan hipaisi vielä terveellä kädellään poikansa poskea, nyökkäsi Curtusille ja Zdainille ja kääntyi sitten mennäkseen.

Isän poistuttua eteisessä vallitsi ontto hiljaisuus. Lopulta Curtus kiinnitti huomiota reppuihin. Hän ojensi niistä toisen Zdainille, joka mutisi Joseliin katsomatta kiitoksen vanhalle miehelle ja veti repun selkäänsä.

Curtusin kasvot suorastaan huokuivat päättäväisyyttä, kun hän puhui: "Josel, oletko hakenut huoneestasi kaiken, mitä haluat mukaan? Hyvä. Me lähdemme aivan pian, mutta ensin peitämme jäljet." Vanha mies käveli rivakoin askelin oleskeluhuoneeseen ja katosi näkyvistä.

Josel jäi kahden Zdainin kanssa eteiseen, mutta vältti katsomasta Monteiloniin päinkään. Mokoma nokkava hienostokakara oli tunkeutunut heidän kotiinsa. Kantoi vielä selässään Joselin vaivalla pakkaamia varusteita kuin omiaan! Joselia suututti hetki hetkeltä enemmän Zdainin läsnäolo. Hän olisi pian kironnut Zdainin ikiunen syövereihin, ellei Curtus olisi tullut takaisin.

"Lähdetään, isäsi työhuone on liekeissä", Curtus totesi kuin olisi sanonut mitä arkipäiväisimmän asian.

"Mitä!" Josel parkaisi.

Vanha mies kääntyi katsomaan häntä vakavan näköisenä. "Emme luultavasti enää palaa tänne. Parempi, etteivät isäsi muistiinpanot jää vieraiden silmien luettavaksi. Heitä Josel hyvästit Paidokselle, lapsuutesi jää nyt taakse."

Curtusin sanat iskivät Joseliin kipeästi. Vaimea ritinä isän työhuoneen suunnasta lisäsi lopullisuuden tuntua. Siellä paloi isän elämäntyö ja kohta kaikki muukin. Paikka, jota Josel oli pitänyt kotinaan koko ikänsä, lakkaisi pian olemasta.

Zdain tarkkaili Joselia ruskeissa silmissään jälleen vaikeasti tulkittava katse. Toinen poika taisi tietää, miltä hänestä tuntui, olihan Zdainkin joutunut juuri hetki sitten jättämään oman kotinsa. Se ei ollut hyvä asia, Joselista oli epämiellyttävää jakaa niin yksityinen tunne kaikista ihmisistä juuri Zdain Monteilonin kanssa.

"On aika mennä", Curtus virkkoi ja taputti Joselia lohduttavasti selkään.
Porraskäytävä ei ollut koskaan tuntunut niin kolkolta. Kun Curtus sulki viimeistä kertaa kotioven, sen naksahdus teki melkein kipeää.

Kävellessään rappuja alas Josel muisti alakerrassa asuvan räätäliperheen. "Entäs Nakofit? Koko talo palaa pian!"

"Älä huoli, Robs on siirtänyt perheensä turvaan", Curtus rauhoitteli ja avasi ulko-oven. Sitten he liukenivat tummaan yöhön.

*