
Tietoa kirjasarjasta
Hyppää
mukaan huimaan seikkailuun! Taru punaisesta tähdestä pitää sisällään
jännittäviä käänteitä eikä jätä fantasiakirjallisuuden ystävää kylmäksi.
Synopsis
Eletään kevätkylvöjen aikaa suuressa ja mahtavassa Andiolin
keisarikunnassa. Näennäisestä seesteisyydestä ja kansan hyvinvoinnista
huolimatta kaikki ei ole valtakunnassa täysin mallillaan. Päättymätön sota
jatkuu maan itärajalla, vallanhimoinen Varjon Risti -järjestö punoo juoniaan,
eikä keisari ole näyttäytynyt julkisuudessa vuosikausiin. Myös jokin paljon
vaarallisempi kerää voimiaan kaikessa hiljaisuudessa.
Samaan aikaan 16-vuotias Josel Sandkan ja hänen ystävänsä - seikkailunhaluinen Franz, huoleton Darren ja rauhallinen Bartos - viettävät tavallista nuorukaisten elämää Andiolin rauhaisassa eteläosassa sijaitsevassa kotikaupungissaan Paidoksessa. Synkkä varjo kuitenkin leijuu kaupungin yllä, ja oudot salaisuudet tunkeutuvat Joselin elämään. Äkkiä Paidos ei enää olekaan turvallinen paikka asua, ja Josel joutuu pakomatkalle seurassa, joka ei todellakaan vastaa hänen toiveitaan.
Mitä tapahtuu, kun juonien verkko
ympärillä kiristyy ja Andiolin keisarikunta vedetään mukaan peliin, jossa
panoksena on koko ihmiskunnan tulevaisuus?
Tarinan tausta
Pari tuhatta vuotta sitten käydyt myyttisen unohduksen ajan sodat ovat enää haalea muisto, joka joutaa kansantarustojen sivuille pölyttymään. Niin olkoon, vaikka unohdus tuhosi
maailman perustuksia myöten ja pyyhkäisi teknologisen kehityksen
vuosisatoja taaksepäin. Sitä, miksi unohdus tapahtui ja mikä sen
aiheutti, ei muista enää kukaan. Eikä sillä ole tavallisille ihmisille
väliäkään.
Pohjoisen suuret valtiot, Andiol ja Malkania kukoistavat eikä pääosa kansasta juuri puutetta näe. Edes se ei vaivaa Andiolin asukkaita, että maan itäisillä rajaseuduilla asemasota pelättyä Ksingien valtakuntaa vastaan on jatkunut kymmenet vuodet. Keisari ja armeija pitävät kansastaan kyllä huolen.
Laftakom
Harmaakäsi -niminen mies kokosi aikoinaan ympärilleen veljeskunnan
palauttaakseen ihmiskunnan muistiin unohduksen pois pyyhkimiä tietoja ja
taitoja - johdattaakseen kansakunnat uusiin loiston päiviin. Työ ei
tullut koskaan valmiiksi.
Puoli vuosisataa veljeskunnan sortumisen jälkeen vanhat viholliset kaivautuvat taas koloistaan esiin ja joukko nuoria tempautuu mukaan seikkailuun, joka mullistaa heidän koko elämänsä. Samaan aikaan taivaalle syttyy punainen tähti.
Kirjasarjasta
Taru
punaisesta tähdestä -fantasiasarja käsittää viisi osaa. Pääosa
kirjasarjan tapahtumista sijoittuu alla kuvatussa kartassa näkyvälle
alueelle: Andiolin keisarikuntaan ja Malkanian suurherttuakuntaan.
Sarjan myöhemmät osat on kirjotettu loppuun, joten lukijan ei tarvitse pelätä että Taru punaisesta tähdestä jäisi kesken. Vielä julkaisemattomia osia viimeistellään saadun lukijapalautteen perusteella.
Tähän mennessä julkaistut luvut löydät täältä.
Sarjan osat:
Varjoisa polku
Sininen Kuu
Pimeys piirittää
Unten peili
Kohtalon koskettamat
Kirjoittaja jättää vielä avoimeksi, seuraako myöhemmin jatko-osia tai muita päätarinaa taustoittavia tekstejä.
Kuvitus
Lukujen alkuja elävöittävät hahmokuvat on piirtänyt Iida Kiela. Voit tutustua Iidan taiteeseen lisää hänen kotisivuillaan: https://iidarts.artstation.com
Uusia hahmokuvia esitellään sitä mukaa kun tarina etenee. Alla muutama esimerkki.